Kauppakorkeakoulu
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.
IDBM-maisteriohjelma on uraauurtava ja tunnettu koulutusohjelma, joka on malliesimerkki Aalto-yliopiston visiosta, sillä se yhdistää muotoilun ja tekniikan globaalin liiketoiminnan kehittämiseen. IDBM-maisteriohjelmassa opiskelijoista koulutetaan seuraavan sukupolven luovia ammattilaisia monialaisen tiimityön ja alan merkittävien kumppaneidemme tarjoamien todellisten liiketoimintahaasteiden avulla. Ainutlaatuinen IDBM-maisteriohjelma on tarjolla kaikissa kuudessa Aalto-yliopiston korkeakoulussa, minkä ansiosta ohjelmassa voi suorittaa joko kauppatieteiden, taiteen tai tekniikan maisterin tutkinnon.
Opetuskielenä on englanti.
Aalto-yliopiston englanninkielisissä maisteritutkintoon johtavissa ohjelmissa lukuvuosimaksu on 15 000 euroa lukuvuodessa. Lukuvuosimaksut koskevat muita kuin Euroopan unionin (EU) tai Euroopan talousalueen (ETA) jäsenmaiden tai Sveitsin kansalaisia.
Aalto-yliopistolla on apurahaohjelma maksuvelvollisten opiskelijoiden tukemiseksi. Apuraha voi kattaa 100 % tai 50 % lukuvuosimaksusta.
Lisätietoa lukuvuosimaksusta ja apurahoista Aalto-yliopistossa löytyy Lukuvuosimaksut ja apurahat -sivulta.
IDBM-maisteriohjelmasta vastaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, ja sen laajuus on 120 opintopistettä. Kaksivuotinen ohjelma muodostuu seuraavista osista:
IDBM-maisteriohjelman ensimmäinen vuosi koostuu IDBM-pääaineopintojen pakollisista moduuleista ja kuuden kuukauden pituisesta yrityshankkeesta. Toisen vuoden aikana opiskelijat voivat täydentää opintojaan lähtemällä opiskelijavaihtoon yhden lukuvuoden ajaksi tai tekemällä sivuaineopintoja tai valitsemalla lisäkursseja kiinnostuksen kohteidensa ja urapolkunsa vaatimusten mukaan.
Lisäksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kauppatieteiden maisterin tutkintoa suorittaville IDBM-maisteriohjelman opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus laajentaa opintojaan suorittamalla kaksoistutkinto Barcelonan ESADE Business Schoolissa Espanjassa.
IDBM-maisteriohjelman opiskelijat opiskelevat kursseja kansainvälisessä, tiiviissä ja monimuotoisessa opiskelijayhteisössä. Pakolliset IDBM-ydinopinnot on yhdistetty laajaan yrityshankkeeseen ja siihen liittyvään tiimityöhön, jonka avulla opiskelijat oppivat hyödyntämään ja soveltamaan erilaisia tietoja, työkaluja ja menetelmiä käytännössä. Lisäksi IDBM-maisteriohjelman yrityshanke syventää opiskelijoiden ymmärrystä globaalia muotoiluvetoista liiketoimintaa harjoittavien yritysten todellisista prosesseista. Projektinhallinnan ja liiketoiminnan suunnittelun osaamista kehitetään hankkeiden avulla.
Esimerkkejä laajasta kurssivalikoimastamme:
Juho Kinnunen, Senior Business Designer, FuturiceThe opportunities in the digital design & innovation space have all come through the lovely people I met during my studies in IDBM.
Opiskelijat opiskelevat kunnianhimoisessa ja monipuolisessa opiskelijaryhmässä, jonka jäsenet ovat eri puolilta maailmaa. Opiskelijat toteuttavat intensiivisen yrityshankkeen globaalille organisaatiolle monialaisissa tiimeissä ja osallistuvat matkoille, joita tehdään hankkeen haasteisiin liittyviin kohteisiin. Lisäksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun IDBM-maisteriohjelman opiskelijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus laajentaa opintojaan suorittamalla kaksoistutkinto Barcelonan ESADE Business Schoolissa Espanjassa.
Aalto-yliopisto toivottaa tervetulleiksi tuhansia kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita vuosittain. He liittyvät mukaan Aallon monimuotoiseen yhteisöön sekä varsinaisten opintojen että lukuisten vapaa-ajan tapahtumien ja aktiviteettien kautta. Aktiivinen tutor-toiminta auttaa ulkomaisia opiskelijoita sopeutumaan Otaniemen arkeen ja Pohjoismaiseen kulttuuriin ja tarjoaa samalla suomalaisille opiskelijoille erinomaisen väylän heihin tutustumiseen.
Tutkinto antaa hakukelpoisuuden tohtorikoulutukseen.
IDBM-maisteriohjelma antaa valmiudet työskentelylle luovilla aloilla ja organisaatioissa, jotka hyödyntävät luovuutta, muotoilua ja teknologiaa kilpailuasemansa keskeisinä osatekijöinä. Näitä uramahdollisuuksia avautuu niin suurissa monikansallisissa yrityksissä kuin startup-yrityksissäkin eri aloilla, kun organisaatiot ymmärtävät, miten ne voivat säilyä merkityksellisinä toimijoina ja luoda paremmin arvoa muotoilun avulla. IDBM-maisteriohjelmasta valmistuneet luovat muotoilun avulla ja usein viimeisintä tekniikkaa hyödyntäen uusia tuotteita ja palveluita työskennellessään eri tehtävissä, jotka vaihtelevat palvelumuotoilusta suunnitteluun ja strategiointiin.
Aalto-yliopiston erinomaiset urapalvelut tukevat opiskelijoita työllistymisessä sekä Suomeen että ulkomaille. Aallon opiskelijat työllistyvät tyypillisesti erittäin hyvin heti valmistuttuaan. Myös Aallon yrittäjyysyhteisö on todella aktiivinen ja auttaa opiskelijoita omien yritysten perustamisessa. Jos olet kiinnostunut tutkijan urasta, IDBM-maisteriohjelma antaa hyvän pohjan tohtorikoulutukseen hakeutumiseen ja postdoc-tutkijan työlle.
Lisätietoa tutkimuksesta: https://www.aalto.fi/en/department-of-management-studies
Aalto-yliopisto ja ohjelman laitokset tekevät yhteistyötä monien korkeatasoisten yliopistojen kanssa ympäri maailmaa.
Opiskelija voi hyödyntää Aalto-yliopiston muiden korkeakoulujen opetustarjontaa, muiden yliopistojen JOO-opintoja sekä pääaineen kansainvälisiä yhteyksiä ja opiskelijavaihtomahdollisuuksia.
IDBM-maisteriohjelma on aidosti monitieteinen ohjelma, jonka ytimessä on Aalto-yliopiston visio rohkeiden ajattelijoiden yhteisöstä, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja liiketoiminnan. Opiskelijoilla on täysin ainutlaatuinen mahdollisuus opiskella ja työskennellä yhdessä kunnianhimoisten taiteiden ja suunnittelun, kauppatieteiden, insinööritieteiden, kemian tekniikan, sähkötekniikan ja perustieteiden korkeakoulujen opiskelijoiden kanssa.
Aalto-yliopisto on tunnettu tieteen, talouden, tekniikan ja taiteen aloja yhdistävänä monialaisen opiskelun edelläkävijänä. Eloisa kampus ja vapaa-valintaiset kurssit yhdistävät eri alojen opiskelijoita tehokkaasti. Tämä luonteeltaan usein varsin spontaani monialaisuus on omiaan synnyttämään uusia ideoita ja yhdistämään niistä innostuneita ihmisiä luoden ystävyyssuhteita, hyödyllisiä verkostoja ja lopulta jopa uusia yrityksiä.
Oletko pohtinut, millaista on opiskella Aalto-yliopistossa tai mietitkö, millaista opiskelijaelämä Otaniemen kampuksella tai Mikkelin toimipisteessä mahtaa olla? Tule juttelemaan opiskelijalähettiläidemme kanssa!
Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan maisteriohjelmiin haetaan yliopiston maisterivalinnassa. Hakuaika maisteriohjelmiin on kerran vuodessa. Hakuaika syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on 1.12.2022 – 2.1.2023.
Tärkeimmät päivämäärät:
In addition to these programme-specific admission requirements, applicants must also fulfill the general admission requirements.
Bachelor’s degree from a university in Finland
What is evaluated? | Previous studies |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant |
Required previous studies To be considered for admission the applicant must have completed at least 24 ECTS covering the domains of business and administration or subjects that support those domains (for example Management, Quantitative Methods of Economics and Management Science, Accounting, Marketing, Economics, Business Law, Finance, Logistics, Business Communication, Entrepreneurship or other studies in Economics and Business Administration). Internships cannot be included in the credits. |
Evaluated documents | Transcript(s) of records, degree certificate(s) |
Criticality | Critical |
Please note! Remember to submit course descriptions for the required previous studies.
If your previous studies were evaluated in other scale than the ECTS then you need to attach an informal description regarding the evaluation scale to the application.
What is evaluated? | Grades of the previous degree(s) |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant | Weighted GPA of previous degree and overall evaluation of the study success. Applicants with a weighted GPA of previous degree lower than 3.50 are not eligible for admission. |
Evaluated documents | Transcript(s) of records, degree certificate(s) |
Criticality | Critical |
What is evaluated? | Motivational letter |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant |
The applicant must show his/her motivation for studying in the IDBM programme by providing a motivation letter. The letter is written in English and the maximum length of the letter is 4000 characters (including space characters). The motivation letter should answer at least the following questions: • Why am I applying for the Master's Programme in IDBM? |
Evaluated documents | Motivation letter |
Criticality | Critical |
What is evaluated? | Professional experience / CV |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant | Comprehensive evaluation of professional experience takes into account work experience relevant to the IDBM programme as well as experience in scientific and artistic work, entrepreneurship and/or other relevant civic activity. Professional experience is evaluated based on the CV. |
Evaluated documents | Curriculum vitae, letter of references, proof of employment, publications |
Criticality | Not critical |
What is evaluated? | Applicant’s further applicability to the study option, motivation, and commitment for studies/communication skills |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant | Based on the evaluation of criteria 1-3, the best applicants are invited for an interview. The applicants’ practical skills and ability to communicate in English are evaluated and the applicants are required to give a short oral presentation in English on a subject given when invited to the interview. The applicants are asked a series of questions regarding their motivation, abilities, and attitudes. Interviews can be conducted by phone or on a virtual meeting platform if necessary. The final acceptance of applicants is made on the basis of the interviews. The applicant can only be admitted to one Master’s Programme in International Design Business Management. |
Method of demonstrating competence | Interview |
Criticality | Critical |
Bachelor’s degree from a university of applied science in Finland or from a higher education institution abroad
What is evaluated? | Previous studies |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant |
Required previous studies To be considered for admission the applicant must have completed at least 24 ECTS covering the domains of business and administration or subjects that support those domains (for example Management, Quantitative Methods of Economics and Management Science, Accounting, Marketing, Economics, Business Law, Finance, Logistics, Business Communication, Entrepreneurship or other studies in Economics and Business Administration). Internships cannot be included in the credits. |
Evaluated documents | Transcript(s) of records, degree certificate(s) |
Criticality | Critical |
Please note! Remember to submit course descriptions for the required previous studies.
If your previous studies were evaluated in other scale than the ECTS then you need to attach an informal description regarding the evaluation scale to the application.
What is evaluated? | GMAT or GRE test result |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant | GMAT (or comparable GRE) test result. GMAT or GRE is obligatory in admission group 2 (minimum score 550 in GMAT or equivalent GRE score). |
Evaluated documents | GMAT / GRE test results |
Criticality | Critical |
What is evaluated? | Motivational letter |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant |
The applicant must show his/her motivation for studying in the IDBM programme by providing a motivation letter. The letter is written in English and the maximum length of the letter is 4000 characters (including space characters). The motivation letter should answer at least the following questions: • Why am I applying for the Master's Programme in IDBM? |
Evaluated documents | Motivation letter |
Criticality | Critical |
What is evaluated? | Professional experience / CV |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant | Comprehensive evaluation of professional experience takes into account work experience relevant to the IDBM programme as well as experience in scientific and artistic work, entrepreneurship and/or other relevant civic activity. Professional experience is evaluated based on the CV. |
Method of demonstrating competence | Curriculum vitae, letter of references, proof of employment, publications |
Criticality | Not critical |
What is evaluated? | Applicant’s further applicability to the study option, motivation, and commitment for studies/communication skills |
---|---|
Admission requirements / What we look for in an applicant |
Based on the evaluation of criteria 1-3, the best applicants are invited for an interview. The applicants’ practical skills and ability to communicate in English are evaluated and the applicants are required to give a short oral presentation in English on a subject given when invited to the interview. The applicants are asked a series of questions regarding their motivation, abilities, and attitudes. Interviews can be conducted by phone or on a virtual meeting platform if necessary.
|
Method of demonstrating competence | Interview |
Criticality | Critical |
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.
Otaniemen ytimessä on 1950-luvulla rakennettu puistokampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden tunnettujen suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelemia rakennuksia.
See what the IDBM alumni have to say about the programme, and how the master's studies helped them along their career paths.