Kauppakorkeakoulun johtaminen

International Advisory Board

Kansainvälinen ohjausryhmä
Kauppakorkeakoulun istuntosali, jonka seinällä Maiju Salmenkiven taulut
Istuntosali (Board room) Kauppakorkeakoululla

Dekaani Timo Korkeamäki on 1.10.2020 kutsunut kansainvälisten yritys- ja yliopistomaailman osaajien muodostaman International Advisory Boardin (IAB, Kansainvälinen ohjausryhmä) tukemaan Kauppakorkeakoulun toiminnan kehittämistä.

International Advisory Boardin jäsenet:

  • rehtori Edeltraud Hanappi-Egger (Vienna University of Economics and Business)
  • Skanskan kulttuurista vastaava johtaja Pia Höök (kevääseen 2022 saakka)
  • entinen dekaani Robert Kennedy (Nanyang Technological University) 
  • Nokian entinen toimitusjohtaja Rajeev Suri ja
  • hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae (huhtikuusta 2022 alkaen)
  • dekaani Daniel Traca (Nova School of Business and Economics).

Päätavoitteemme on viedä Kauppakorkeakoulua yhä lähemmäs kansainvälisiä verrokkejamme niin oppimisessa, tutkimuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Kauppakorkeakoulussa on pitkään haettu maailmalta parhaiden käytäntöjen malleja, ja nyt julkistetun ryhmän toiminta jatkaa tätä työtä. Yksi päätavoitteista on kansainvälisten työmarkkinoiden tuntemuksen lisääminen Kauppakorkeakoulussa. Toivomme saavamme siihen ideoita sekä opinto-ohjelmasuunnittelumme että kansainvälisen houkuttelevuutemme parantamiseksi.

International Advisory Boardin on tarkoitus kokoontua kaksi kertaa vuodessa, joista toinen tapaaminen järjestetään virtuaalisesti ja toinen Kauppakorkeakoululla Otaniemessä.

Lue lisää

Kauppakorkeakoulun International Advisory Board

Kauppakorkeakoulu sai neuvonantajikseen viisi kansainvälistä huippuosaajaa

Tavoitteena on muun muassa saada uusinta tietoa kansainvälisistä työmarkkinoista.

Uutiset
Kuvassa näkyy hallitusammattilainen, Kauppakorkeakoulun kansainvälisen ohjausryhmän jäsen sanna Suvanto-Harsaae.

Sanna Suvanto-Harsaaesta Kauppakorkeakoulun neuvonantaja

”Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ansaitsee entistä suurempaa huomiota sekä maailmalla että Suomessa”, toteaa koulun kansainvälisen ohjausryhmän uusi jäsen.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: