Uutiset

Monenlaisia urapolkuja: Markus Puhakka kehittää puutarha-alan perheyrityksen liiketoimintaa ja nauttii, kun saa keväällä tarttua lapion varteen

Eräoppaan ammattiakin harkinnut Puhakka opiskeli Kauppakorkeakoulussa markkinointia ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamista. Nyt hän yhdistää liiketoimintaosaamistaan puutarhurin töihin suomalaisessa puutarha-alan perheyrityksessä.
Harmaata ruutupaitaa käyttävä henkilö seisoo kaupassa, joka on täynnä erilaisia kasveja ja puutarhatarvikkeita.
Markus Puhakka nauttii, kun voi yhdistää liiketoimintaosaamistaan fyysiseen työhön. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta.

KTM Markus Puhakka teki valmistumisensa jälkeen unelmatyötään markkinointia ja business-to-business -myyntiä konsulttiyrityksessä ja ohjelmistoja myyvässä yrityksessä. Korona-aikana hän alkoi kuitenkin kaivata työhönsä muutakin kuin läppärin ruudun tuijottamista ja näppäimistön näpyttelyä, eivätkä toinen toistaan seuraavat etäpalaverit enää tuntuneet omalta jutulta.

”Kun tein etäaikana työtä pääosin näppäimistöllä, aidot ihmiskontaktit katosivat ja tunsin, että minulta ikään kuin katosi yksi aisteista. Ymmärsin, että kyseinen työskentelytapa ja -ympäristö ei vastannut odotuksiani, vaikka aikanaan koin suurta kutsumusta työskennellä Helsingin keskustassa hienossa toimistossa. Olen kuitenkin todella iloinen, että olen päässyt näkemään myös sen työkentän”, Puhakka kertoo.

Kuvassa näkyy vastavalmistunut Markus Puhakka Kauppakorkeakoulun nimikyltin edessä.
Markus Puhakan mukaan Kauppakorkeakoulusta saadut opit tulevat perheyrityksessä käyttöön koko laajuudessaan. Kuva: Markus Puhakka.

Kun tarjoutui tilaisuus siirtyä vaimon isoisän perustamaan puutarha-alan yritykseen, Markus Puhakka tarttui toimeen niin innokkaasti, että suoritti myös puutarhurin tutkinnon. Nyt hän toimii PuutarhaNikkarit-nimisen perheyrityksen liiketoiminnan kehitysjohtajana ja suunnittelee talvella yrityksen sisäisiä prosesseja, henkilöstön hyvinvoinnin kehittämistä ja tulevan kasvukauden tuotevalikoimaa. Keväisin hän nauttii tarttuessaan itsekin lapion varteen.

Meille vastuullisuus tarkoittaa montaa asiaa ja panostamme paljon siihen, että kaikki yrityksemme työntekijät voivat hyvin.

Markus Puhakka

”Minulle on tosi tärkeää, että sain fyysisen työn osaksi omaa työtäni ja voin kokea keväisin luonnosta tulevan kasvun. Samalla pystyn hyödyntämään Kauppiksessa ja aikaisemmissa työpaikoissani oppimiani asioita perheyrityksen kehittämiseen. Minulle on sydämen asia kehittää bisnestämme, pyrkiä tekemään siitä taloudellisesti entistä kannattavampaa ja lisätä työyhteisömme hyvinvointia.”

Vastuullisuus keskeisenä arvona

PuutarhaNikkareilla on pääkaupunkiseudulla kolme puutarhamyymälää, minkä lisäksi yritys urakoi haastavia viherrakentamisen kohteita. Kaikkea toimintaa leimaa vahva pyrkimys vastuullisuuteen.

”Meille vastuullisuus tarkoittaa montaa asiaa. Jo toimialamme luonnostaan ajaa kestävää kehitystä, sillä myymme ja istutamme kasveja ja edistämme sillä tavoin hiilensidontaa ja monimuotoisuutta. Lisäksi meille on tärkeää, ettei myymälätoimintamme aiheuta ylimääräistä haittaa luonnolle ja panostamme paljon siihen, että kaikki yrityksemme työntekijät voivat hyvin”, Markus Puhakka kertoo.

”Haluamme olla vastuullisia myös asiakkaidemme suuntaan ja annamme jokaisen myymämme kasvin mukana mahdollisimman hyvät hoito-ohjeet. Asiakkaan kanssa päästään sitten yhdessä ihmettelemään, miten pensasmustikka voi tuplata satonsa.”

Kuvassa nuori Markus Puhakka katselee Kolin upeitaa maisemia.
Luonto on lapsesta saakka ollut tärkeä Markus Puhakalle. Kuva: Markus Puhakka.

Markkinoinnin opintoja ja musisointia

Kun Markus Puhakka lukion jälkeen mietti opiskelupaikan valintaa, opinnot Kauppakorkeakoulussa houkuttelivat eniten. Myös eräoppaan ammatti oli jossain vaiheessa luontoa rakastavan nuoren miehen harkinnassa, mutta sydämen asiat, myynti ja markkinointi, vetivät eniten puoleensa.

”Olen jo nuoresta lähtien tehnyt myyntityötä koulun ohella ja koska halusin oppia lisää liiketoiminnasta, markkinoinnista ja johtamisesta, opinnot Kauppakorkeakoulussa tuntuivat luonnolliselta valinnalta”, Puhakka kertoo.

Opiskelupaikan valinta tuntuu onnistuneelta myös jälkikäteen, sillä Kauppakorkeakoulusta saadut opit tulevat perheyrityksessä käyttöön koko laajuudessaan.

”Kaikki mitä teen, vaikuttaa suoraan sekä omaan, perheen, henkilöstön että koko yrityksen menestymiseen ja hyvinvointiin. Voinkin lämpimästi suositella opintoja Kauppakorkeakoulussa, sillä oma urapolkunikin osoittaa, että uravaihtoehtoja on monenlaisia, jos ensimmäisen oven takaa löytyvä työ ei olekaan oma juttusi.”

Kuvassa Markus Puhakka esiintyy lavalla Akystic-yhtyeen solistina.
Opiskelijabändi Akysticin solistina Markus Puhakka pääsi kokeilemaan lavalla oloa ja viihdyttämistä. Kuva: Markus Puhakka.

Puhakka muistelee lämmöllä myös opiskelijaelämää. Parhaat muistot liittyvät Akystic-nimiseen kauppatieteiden opiskelijoiden bändiin, jonka solistina Puhakka esiintyi ja josta hän löysi omanhenkistä seuraa ja elinikäisiä ystäviä.

”Olen pienestä asti soittanut lyömäsoittimia ja pianoa, ja hiukan myöhemmin kuvioihin tulivat myös kitara ja laulu. Akysticin mukana pääsin kokeilemaan lavalla oloa ja viihdyttämistä sekä toteuttamaan itseäni.”

Tutustu muihinkin alumniemme urapolkuihin

Riikka kouluttamassa kollegoitaan
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Riikka Nieminen: ”Aina ei tarvitse olla valmis paketti ottaakseen tietyn tehtävän vastaan”

Riikka Nieminen johtaa Suomen presales-tiimiä Salesforcella Dublinin teknologiahubissa.
Alumni Jemina Viirret
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Jemina Viirret: ”Pääaineeni oli erinomainen ’konsulttikoulu’ valmistamaan työelämään”

Strategic Management in a Changing World -maisteriohjelmassa opiskellut Jemina Viirret työskentelee strategiakonsulttina Deloittella.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
Yhteistyö Julkaistu:

Kiinnostus globaalien toimitusketjujen ympäristöongelmien ratkaisemiseen vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.

Opiskele kauppatieteitä Aalto-yliopistossa

Kauppakorkeakoulussa opiskelijat syventyvät liiketoimintaan käytännönläheisesti. Pyrimme parantamaan liiketoimintaa ja yhteiskuntaa kouluttamalla asiantuntevia, vastuullisia johtajia ja tekemällä...

Hae kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan 15.–30.3.2023
Neljä opiskelijaa keskustelee sisäportaikossa suuren Business Better Society -kyltin alla.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Leaves on campus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2026 -​palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Lari Kauranen, Anna Pitkäniemi ja Gloria Vösu.
Kuvassa kaksi miestä testaavat lennokkia pellolla.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”

Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu kirjaston teemakokoelmiin

Uusi palvelu Aalto-Primossa