Digital Aalto

Tiimien datalukutaito

Datalukutaidon kehittäminen tiimissä tarkoittaa ensisijaisesti yhdessä oppimista, osaamisen jakamista ja yhteistyötä.

Datalukutaitoa tarvitaan myös tiimitasolla

Tiimien datalukutaito tarkoittaa kykyä ymmärtää ja käsitellä tietoa, joka liittyy tiimin toimintaan ja päätöksentekoon. Tämä sisältää muun muassa kyvyn kerätä, arvioida, käsitellä, tulkita ja yhdistellä tietoa erilaisista lähteistä, kuten raporteista, tilastoista, grafiikoista ja muista visuaalisista esityksistä. Tiimissä voi myös olla erilaisia rooleja ja vastuita datalukutaidon osalta, esimerkiksi tiedonhallintaan tai analytiikan kehittämiseen liittyen.

Hyvä datalukutaito auttaa tiimiä tekemään parempia päätöksiä, koska se mahdollistaa tietoon perustuvan päätöksenteon. Lisäksi se auttaa tiimiä ymmärtämään paremmin omaa toimintaansa ja kehittämään sitä edelleen.

Tiimien datalukutaidon askeleet

    Otsikko Ajattelemme dataa. Pilvi, jonka päällä vettä.

    Me ajattelemme dataa

    Tiimimme on kiinnostunut datasta. Tunnemme työllemme oleelliset datan lähteet. Keskustelemme ja ymmärrämme, miten data voi olla hyödyksi työssämme. Jaamme käytössämme olevaa dataa, raportteja ja työpöytiä tiimissämme.
     

    Otsikko Ymmärrämme dataa, kuvassa puhekuplia, joiden päällä vettä.

    Me ymmärrämme dataa

    Tunnemme kaikki tiimissämme tarvittavat työkalut. Hyödynnämme dataa jokapäiväisessä työssämme. Yhdistämme dataa eri lähteistä. Pidämme hyvää huolta ydintiedostamme. Jaamme dataa, raportteja ja työpöytiä muille.
     

    Otsikko Rakastamme dataa, kuvassa sydän, jonka päällä vettä

    Me rakastamme dataa

    Teemme kokeiluja datan kanssa. Yhdistämme dataa eri alueilta. Kehitämme ja toimitamme uutta analytiikkaa. Tuotamme uutta dataa olemassa olevien työkalujen ulkopuolelta. Mittaamme ja kehitämme datan laatua.
     

    Haluatko oman tiimisi tarinan nostona ylle? Käytä Datalukutaito-secondary tagiä.

    • Julkaistu:
    • Päivitetty: