Alumneille

Täffän spagetti sedan 1966

Aalto-yliopiston ruotsinkielisen osakunnan opiskelijaravintola Täffä on tarjoillut legendaarista keskiviikon spagettilounasta jo yli puoli vuosisataa.
Kuvassa lautasellinen spagettia ja kastiketta.

Otaniemen Teekkarikylässä sijaitsevan Aalto-yliopiston ruotsinkielisen osakunnan Teknologföreningenin (TF) opiskelijaravintola Täffän keittiössä valmistetaan joka keskiviikko parisataa kiloa spagettia ja kolmesataa litraa kastiketta. Tuhti perusannos painaa puolisen kiloa, mutta usein spagettia haetaan vielä lisää. Erään vuoden Täffän spagetin suursyömärikisan voittaja ahmi vatsaansa yli 2,5 kiloa spagettia.

Keskiviikot kuuluvat itseoikeutetusti Täffälle

Täffä on myös voittanut spagettisodan. Kun Otaniemessä muutkin ravintolat halusivat Täffän menestyksen innoittamina houkutella asiakkaita keskiviikkospagetilla, Täffällä suivaannuttiin. Lopulta asia sovittiin hyvässä hengessä ja muut suostuivat siihen, että keskiviikkoisin Otaniemessä spagettia tarjoilee vain Täffä. Ravintolan keskiviikon ruokailijaennätys on 1 600 lounastajaa, mikä on yli tuplasti enemmän kuin muina arkipäivinä.

Vatsantäytteen lisäksi Täffä on tarjonnut vuosikymmenten ajan taattua opiskelijabilemeininkiä yli tiedekuntarajojen. Monella pääkaupunkiseudulla opiskelleella onkin iloisia muistoja Täffän peilipallojen loisteessa vedetyistä tanssimuuveista ja juhlituista öistä. 

Kuvassa lautasellinen spagetti bolognesea.
  • 1 Current Intro
  • 2 Details
  • 3 Complete

Alumni, tule kotiin!

Liity alumniyhteisöön jättämällä meille yhteystietosi. Muistellaan yhdessä mennyttä ja juhlitaan tulevaa.

Kuvassa punaiset ja siniset teekkarihaalarit.

Onko haalari vielä tallella?

Opiskelijahaalarit tuovat mieleen vapun, opiskelijajärjestöt ja teekkaritempaukset. Jokainen haalarinkäyttäjä tietää, mitä tarkoittaa lahkeenvaihto tai miten tärkeää haalarin tuunaaminen on.

Alumneille
Manta sai ensimmäisen lakkinsa jo 1909

Manta sai ensimmäisen lakkinsa jo 1909

Wappu on opiskelijaelämän parasta aikaa. Eikä Wappua ole ilman Mantaa. Yli satavuotias ikinuori neitokainen on ollut opiskelijoiden juhlinnan keskipiste jo monessa sukupolvessa.

Alumneille
Kuvassa neliön muotoinen Äpy-lehti, kuohuviinilasi ja lasinalusia.

Pläy äpy, Luontoäpy, Shekki-Äpy, Tupla-Äpy ja Julkku

Mitä olisikaan wappu ilman Äpyä tai Julkkua? Vuorovuosina ilmestyvät wappulehdet ovat oleellinen osa opiskelijoiden kevään suurinta juhlaa.

Alumneille
Wäinö Aaltonen: Paavo Nurmi, 1950-luvun alku

Paavo Nurmi nousi merestä vuonna 1961

Suomalaiset teekkarit tekivät 60-luvulla kaikkien aikojen kuningasjäynän, joka on yhä vertaansa vailla.

Alumneille
Kuvassa iso valkoinen A-kirjain.

Testaa kuinka aaltolainen olet!

Mitä muistoja mieleesi herää kun kuulet sanat Täffä, Maskerad tai Mursujaiset? Tee testi, muistele menneitä, lue lisää tapahtuneista ja ota selvää, kuinka aaltolainen oikeasti olet.

Alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu