Aalto-yliopisto Junior

Lapsille ja nuorille

Aal­to-yliopis­to Junior jär­jestää lap­sille toim­intaa taiteen, tieteen, teknolo­gian ja talouden aloil­ta myös koulun ulkopuolella. Toim­into­jen ideana on tar­jo­ta mielekästä vapaa-aikaa luovien pro­jek­tien paris­sa.
Leireillä innostutaan kokeilemaan, tutkimaan ja käyttämään luovuutta.
Leireillä innostutaan kokeilemaan, tutkimaan ja käyttämään luovuutta. Kuva: Aalto-yliopisto Junior / Sini Kivioja

Aalto-yliopisto Junior järjestää lapsille, nuorille ja perheille toimintaa myös vapaa-ajalla

Uteliaisuutta ja luovuutta päästään ruokkimaan myös kotona. Katso tältä sivulta tarjoamamme toiminta kaiken ikäisille tutkijan ja taiteilijan aluille. Kotona kokeiltavia ohjeita, hauskoja faktoja ja muuta kivaa löydät myös @aaltouniversity_junior Instagramista.

Nuori tietokoneella

Aalto-yliopiston tarjonta lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille

Yhteenveto Aalto-yliopiston tarjoamista palveluista lukiolaisille.

Aalto-yliopisto Junior
Planeetta, jonka renkaana kiertää Aalto-yliopisto Juniorin logo

Leirit

Järjestämme kesäleirejä alakoululaisille. Leirit järjestetään pääsääntöisesti kesäkuussa.

Aalto-yliopisto Junior
Kuvakollaasi kotona toteutettavista tiedetöistä, kuten muovailuvahasta, origameista, valomaalauksesta ja katapultista

Kokeile kotona tai koulussa

Täältä löy­dät innos­tavia tiede- ja taide­töitä, joi­ta voit hel­posti kokeil­la kotona tai koulussa!

Aalto-yliopisto Junior
Nuoria opiskelemassa Aalto-yliopiston kirjastossa.

Tutustu Aallon avoimien verkkokurssien tarjontaan

Haluatko oppia tekemään omia mobiilisovelluksia, sukeltaa arkkitehtuurin historiaan tai tutustua ohjelmoinnin alkeisiin? Aalto-yliopiston maksuttomat verkkokurssit tarjoavat laajan valikoiman opintoja, jotka soveltuvat myös nuorille. 

Opi verkossa

Tapahtumat

Tulevat tapahtumat lapsille, nuorille ja perheille näet täällä.

Aalto-yliopisto Junior mukana lukiolaisten TAT takeoff 2022 yrittäjyystapahtumassa.
Aalto-yliopisto Junior mukana lukiolaisten TAT takeoff 2022 yrittäjyystapahtumassa. Kuva: Mikko Raskinen
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: