Yliopiston uusi vuosikymmen alkoi iloisesti
Tammikuun 8. päivänä Aalto-yliopisto täytti kymmenen vuotta. Syntymäpäivää juhlittiin Dipolissa iloisissa ja lämminhenkisissä tunnelmissa katse suunnattuna tulevaisuuteen. Tilaisuudessa nähtiin runsaslukuinen joukko henkilöstöä, opiskelijoita, emeritus- ja emeritaprofessoreita ja entisiä aaltolaisia.
Iltapäivätilaisuudessa Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin onnitteli yliopistoa videotervehdyksessä. Herlin on Aalto-yliopiston kunniatohtori ja hän johti säätiöpääoman keräystä yrityksiltä yliopistoa perustettaessa.
Juhlapuheessaan Jussi Herlin luotasi Aallon kymmenvuotistaivalta omista lähtökohdistaan Aallon alumnina ja Koneen hallituksen varapuheenjohtajana. Puheen pääteemana oli jatkuvasti muuttuva maailma sekä muutosten ennakoinnin haasteellisuus. Keskeisinä asioina hän nosti esiin myös kansainvälistymisen, ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen.
Rehtori Ilkka Niemelä korosti puheessaan yhteisen suunnan ja yhteisten arvojen sekä kunnianhimoisten tavoitteiden merkitystä niin yliopiston alkutaipaleella kuin jatkossakin. Hän myös esitteli yliopiston uuden, vuoden 2021 alusta voimaan tulevan elävän strategian.
Yliopiston osaamista ja innovaatioita esiteltiin lukuisten demojen muodossa aina tutkimuksesta opetukseen ja opiskelijoiden projekteihin. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY oli juhlissa monin tavoin mukana sekä esitteli All to X -sovelluksensa, joka tuo Aalto-yhteisön toimijat ja aaltolaiset yhteen AYY10-juhlavuoden kunniaksi. Päivä huipentui visailuun, tiedeshow’hun sekä musiikkiin ja tanssiin – katso kuvat alta!
Ilkka Niemelän puheAalto-yliopiston 1.1.2021 voimaan tuleva strategiaAll to X –sovellus (> Facebook)
Kuvat Mikko Raskinen ja Kalle Kataila / Aalto-yliopisto
Lue lisää uutisia
Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin
Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Uusinta tietoa ja oivalluksia – Aalto-yliopisto kutsuu taas kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan
Kevään ohjelmassa on luentoja ja tiedeteatteria muun muassa toivosta, tekoälystä ja vihreästä rakentamisesta.
Aalto University Magazine on toivon jäljillä
Uusi Aalto University Magazine on ilmestynyt. Lehti kutsuu pohtimaan, mistä toivo syntyy ajassa, jota leimaavat epävarmuus ja nopeat muutokset.