Uutiset

Vuoden alumni Matti Alahuhta painottaa jatkuvan oppimisen merkitystä

Matti Alahuhta valittiin Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun Vuoden Alumniksi 2018. Valinta julkistettiin AlumniStudent Weekend -seminaarissa 27.10.2018.
Aalto University / Vuoden sähköalumni 2018 Matti Alahuhta / photo: Linda Koskinen

Mitä ja milloin olet opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa?

Opiskelin TKK:n Sähköosastolla 1971–1976. Pääaineitani olivat tietoliikenne ja digitaalitekniikka sekä myöhemmin jatko-opinnoissani tietoliikenne ja taloustiede. Vuonna 1990 väittelin aiheesta ”Global growth strategies for high technology challengers”.

Miksi lähdit opiskelemaan valitsemaasi alaa?

Ajattelin, että tietoliikenne olisi tulevaisuuden ala.

Millaiset muistot sinulla on opiskeluajoilta?

Opiskelu ei vaatinut suuria ponnistuksia. Se oli systemaattista työtä.

Millaisia välineitä sait opiskelusta työelämää varten?

Opiskelu antoi tietenkin perusosaamista ja valmiuksia, mutta se synnytti myös halun oppia lisää. Erityisesti jatko-opintojen aikana oivalsin jatkuvan oppimisen suuren merkityksen.

Millaisissa työtehtävissä olet ollut?

Olin aluksi tutkimustehtävissä, sen jälkeen 80-luvulla myyntijohtajana ja vuodesta -86 lähtien johdin globaaleja liiketoimintoja vuoteen 2014 asti. Olin Nokiassa kaikkiaan 26 vuotta, joista globaaleissa johtotehtävissä vuosina 1986–2004. KONEen toimitusjohtajana toimin vuosina 2005–2014. Tämän jälkeen päätehtäväni on ollut DevCo Partnersissa, jossa hankimme merkittäviä omistuksia suomalaisiin keskisuuriin yrityksiin ja kehitämme niitä aktiivisesti. Olen myös kahden suomalaisen ja kahden ulkomaalaisen pörssiyrityksen hallituksissa.

Millaisia terveisiä sinulla on Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijoille? Millaisia taitoja kannattaa kehittää tulevaisuutta varten?

Opiskelu on suuri mahdollisuus oppia ja luoda itselleen uusia valmiuksia. Mielestäni niin opiskelualue kuin työtehtävät on hyvä valita oman kiinnostuksen pohjalta. Silloin oppii ja saa aikaan. On tärkeää asennoitua siten, että oppiminen on yhä enemmän jatkuvaa tässä muuttuvassa maailmassa.

Teksti ja kuva: Linda Koskinen

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.
freestyle-hiihtäjä Kuura Koivisto
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tukee huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä – Olympiakomitea myönsi laatutunnuksen

Arvioinnissa kiitettiin yksilökohtaista opintojen suunnittelua, joustavia opintoja ja yhteistyötä urheiluakatemia Urhean kanssa.