Uutiset

Tekstiilitaiteilija Juha Vehmaanperä sai Taito-Finlandian

Vehmaanperä tunnetaan käsityön rajoja rikkovista neulevaatteistaan. Käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto jaettiin perjantaina 14. marraskuuta Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella.
Henkilö, jolla on pitkät hiukset ja värikäs neulottu hattu ja villapaita kuvattuna takaviistosta.
Juha Vehmaanperän neuletaidetta. Kuva: Mortti Saarnia

Tekstiilitaiteilija, neulesuunnittelija Juha Vehmaanperän töissä korostuvat hidas muoti, queer-teoria ja käsityötaito. Hänen projekteissaan perinteiset käsityötekniikat yhdistyvät moderneihin lähestymistapoihin ja teknologioihin. 

"Olen otettu valinnastani palkinnonsaajaksi enkä todellakaan osannut odottaa tätä. Haluan omassa tekemisessäni korostaa taiteen ja käsityön vuoropuhelua. Käsityö on tapa vaikuttaa omaan ympäristöön, vapautta kertoa tarinoita ja ajatella. Käsityö on myös yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja ennen kaikkea kulttuuria. Olen kiitollinen saadessani jakaa käsityön ilosanomaa", kertoo Vehmaanperä.

Vehmaanperän työskentelyä leimaa yhteisöllisyys, Do it Yourself eli DIY- kulttuurin edistäminen ja perinteiden uudistaminen. Hänen mielestään käsityön ei tarvitse noudattaa perinteitä tai tiettyjä kaavoja, vaan tärkeintä on vapaus ilmaista itseään sellaisena kuin on. Hän puhuu myös kädentaitojen ja yhdessä tekemisen puolesta. 

Taito-Finlandia-voittajan valitsi tänä vuonna valokuvaaja Janita Autio.

”Tämän vuoden Taito Finlandia -voittajaksi olen valinnut taiteilijan, joka uskaltaa tehdä asiat omalla, räiskyvällä tavallaan. Hänen rohkea ja omaperäinen tyylinsä inspiroi minua, siinä on vapautta ja asennetta, jota toivoisin näkeväni enemmän Suomessa. Hän on todellinen rajojen rikkoja, ja juuri sitä me tarvitsemme: rohkeutta olla rohkeasti oma itsensä”, Autio perustelee valintaa.

Vehmaanperä valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -ohjelmasta, ja on työskennellyt opettajana Aalto-yliopiston lisäksi useissa taide- ja muotoilukouluissa. Hän sai Vuoden nuori suunnittelija -tunnustuksen vuonna 2022.

Tekstiilitaiteilija Vehmaanperän tuotanto on saanut laajaa kansainvälistä huomiota: hänen teoksiaan on esitetty muun muassa Hyèresin muotifestivaalilla Ranskassa, Dutch Design Weekillä, Pitti Filatissa Italiassa, New York Textile Monthilla sekä useissa muissa merkittävissä muotoilun ja taiteen näyttelyissä Euroopassa. Vehmaanperä on työskennellyt myös harjoittelijana Acne Studiosin neuletiimissä Tukholmassa, Ruotsissa.

Vehmaanperän ensimmäinen laajamittainen yksityisnäyttely avautuu Arkkitehtuuri- ja designmuseossa helmikuussa. Hänen töitään nähdään myös Oulun taidemuseon kansainvälisessä Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä, joka avautuu toukokuussa 2026.

Taito Finlandia on käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain. Voittaja palkitaan 5000 euron rahapalkinnolla. Tunnustuksella halutaan nostaa esille merkittäviä käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä osaajia ja asioita sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.
Two smiling women hanging a framed poster on the wall. The poster is an info poster of the Toolkits for Co-Creation.
Cooperation Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: Practical tools for collaborative development

Aalto Design Factory’s five co-creation toolkits help students, educators and professionals understand needs, frame challenges, generate ideas, plan experiments and test solutions.
Musta käsi koskettaa tabletin näyttöä, jossa on valkoisia muotoja. Paperit ja kynä ovat vaaleanpunaisella pinnalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ilmoittaudu tutkimuspalveluiden koulutuksiin – aiheina tekoäly, datanhallinta, avoin tiede ja paljon muuta

Koulutustarjonnassa on jälleen paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen syksylle 2026 on avattu.
Suuri musta A-kirjain ja kysymysmerkki kukkaruukun vieressä tiilirakennuksen korkeiden ikkunoiden edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Apurahoja ja tunnustusta Wihurin rahastolta

Aalto-yliopistosta apurahan sai 40 henkilöä tai työryhmää vuonna 2026. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai omistajuuden tutkimuksen Ownership Lab. Lisäksi Tapani Vuorinen palkittiin kansainvälisellä palkinnolla.