Uutiset

Vielä ehdit vastata kyselyyn: Etätyö koronapandemian aikana

Tutkijaryhmä selvittää, kuinka etätyö-Suomi pysyy toimintakykyisenä myös koronaepidemian aikana.
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Koronapandemian vuoksi monet tekevät työnsä oman toimipisteensä ulkopuolella, kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Muutos on voinut vaikuttaa työskentelytapoihin, teknologian käyttöön, yhteistyösuhteisiin, työn ja muun elämän ajankäyttöön tai tiedonsaantiin. Jotkut muutoksen seuraukset ovat haasteellisia, jotkut kenties myönteisiä.

Tällä kyselyllä halutaan selvittää, miten pandemia on vaikuttanut työntekoon. Mikä muuttui ja miten muutokset koetaan? Kerättyä luottamuksellista tietoa käytetään ymmärryksen lisäämiseen nykytilanteen aiheuttamista muutoksista, jotta voitaisiin kehittää tilanteeseen sopivia toimintatapoja ja käytäntöjä.

Kyselyyn voi vastata täällä vapaasti, omin sanoin. Vastaaminen tapahtuu nimettömänä, joten älä jätä itsestäsi yksilöiviä tietoja (kuten nimiä tai viittauksia työpaikkaasi) vastauskenttiin.

Nopeasti luotu Fast Expert Teams- asiantuntijaverkosto selvittää etätyöhön siirtymisen vaikutuksia työelämään. Fast Expert Teams -verkostoon kuuluu asiantuntijoita LUT-yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta, Itä-Suomen yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Työterveyslaitokselta, Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä, Sitra Labista, Tiedeakatemiasta, Goforesta, Howspacesta, Skillhivesta, Solvedista, Hämeen liitosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Kysely: Etätyö koronapandemian aikana

Lisätietoja:

Aikaisempi uutinen

Matti Vartiainen

Matti Vartiainen

Senior Advisor
T307 Dept. Industrial Engineering and Management
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Heikki Lempinen, Jukka Salonen ja Munir Mandviwalla mikrofoneineen istuu paneelissa ja puhuu yleisölle modernissa salissa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digitaalisista investoinneista kasvua CDBG:n kanssa

Digitaaliset teknologiat, data ja tekoäly vauhdittavat kasvua ja ovat johtajien agendalla korkealla, mutta pelkkä digitaalinen strategia ei riitä. Yritysten on ymmärrettävä, miten strategia pannaan täytäntöön ja viedään käytäntöön investoimalla digitaalisiin ratkaisuihin.
Kaksoisvalotus: pukuun pukeutunut mies ja kuviotakkinen nainen keskustelevat vaalean pöydän ääressä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka kannattaa tietää Euroopan digitaalisesta suvereniteetista

Eurooppa pyrkii vähentämään riippuvuuttaan muista maista puolijohteissa, pilvipalveluissa ja tekoälyssä.
Aalto logo on campus. Photo by Mikko Raskinen.
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Evakuointiharjoitus Otaniemessä 24.9.2026

Harjoitus ei rajoita liikkumista kampuksella. Alueella voi liikkua miehittämättämiä maa-ajoneuvoja, drooneja sekä huomioliiveihin tai sotilaspukuun pukeutuneita henkilöitä.
Graphic illustration of distruptions in internet signal, electricity, water and other maintenance items
Kampus, Poikkeustilanteet Julkaistu: