Uutiset

Veronika Honkasalon itsenäisyyspäivän puvussa feminismi kohtaa ekologisuuden

Kansanedustaja Veronika Honkasalon (vas.) itsenäisyyspäivän juhlapuvun on suunnitellut Aalto-yliopiston vaate- ja muotisuunnittelun maisteriopiskelija Heidi Karjalainen.
Veronika Honkasalon puku
Kuva: Heidi Karjalainen

Honkasalon puvun suunnittelun lähtökohtana on ollut niin sanottu zero waste -ajattelu eli nollajätemuoti, jossa pyrkimyksenä on muun muassa leikkuujätteen minimoiminen puvun suunnittelussa, kaavoituksessa ja leikkauksessa. Puvun malli on klassinen ja ajaton, mikä tekee siitä muunneltavan ja mahdollistaa pidemmän käyttöiän.

"Veronikan puvun konseptissa feminismi kohtaa ekologisen ajattelun. Puku korostaa asiakkaan toiveita tuomalla kestävyyttä esille vaatteen selkeässä, ajattomassa ja graafisessa muotokielessä", Karjalainen kuvailee.

Honkasalon puku on myös kunnianosoitus feministiselle politiikalle.

"Pukeutuminen on aina viesti ja kertoo jotakin kantajastaan. Puvun väri ilmentää Honkasalon aatteellista kotia: feminististä vasemmistolaisuutta. Yhteiskunnan lisäksi myös muotimaailmassa sukupuolten tasa-arvo on edelleen saavuttamatta. Vasta nyt suurten muotitalojen johtoon on noussut naisia. Muotimaailmakin tarvitsee feminististä ravistelua", Karjalainen kuvailee.

Ensimmäisiin Linnan juhliinsa valmistautuva Honkasalo haluaa feminismin ja ekologisuuden lisäksi korostaa kotimaisen designin arvoa.

"Olen ylpeä, että saan kantaa nuoren kotimaisen naissuunnittelijan pukua. Haluan alleviivata muotisuunnittelijoiden työn merkitystä. Kotimainen muoti ja käsityö ovat katoavia taiteenlajeja, joita on syytä arvostaa kertakäyttökulttuurin aikakaudella", Honkasalo sanoo.

Veronika Honkasalon fuksianvärisen puvun kangas on silkkisatiinia. Puku perustuu Heidi Karjalaisen maisterin opinnäytetyömallistoon. Suunnitteluprojektin koordinoijana on toiminut Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä.

Lisätietoja:
Veronika Honkasalo, 040 555 9409, veronika.honkasalo@eduskunta.fi
Heidi Karjalalainen, 040 413 8876, heidi.c.karjalainen@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Vanha vaalea rakennus vierekkäin modernin beigen toimistotalon ja ruosteenruskean veistoksen kanssa
Nimitykset, Yhteistyö Julkaistu: