Uutiset

Väyläopiskelijan tarina: Kira Itkonen yhdisti onnistuneesti kilpaurheilun ja tekniikan alan väyläopinnot

Kira Itkonen suoritti tekniikan alan väyläopinnot keväällä 2020 ja sai samana keväänä opiskelupaikan. Kira opiskelee tällä hetkellä ensimmäisen vuoden tutkinto-opintoja Bioinformaatioteknologian pääaineessa ja toimii tutorina väyläopiskelijoille.
Opiskelija Kira Itkonen

Kuka?

Kira Itkonen, 20 vuotta

Miten päädyit aloittamaan avoimen yliopiston väyläopinnot?

Valmistuin lukiosta keväällä 2019 enkä vielä tiennyt, mitä halusin opiskella. Aloitin valmistumista seuraavana syksynä työt koulunkäyntiavustajana ala-asteella. Samana syksynä päädyin selailemaan Aalto-yliopiston sivuja ja eksyin tekniikan väyläopintojen sivuille. Kiinnostuin opinnoista välittömästi, sillä opinnot vaikuttivat aidolta mahdollisuudelta saavuttaa opiskelupaikka. Koulunkäyntiavustajan työt saivat jäädä ja aloitin täysipäiväisen opiskelun keväällä 2020.

Millaista väylässä opiskelu oli?

Aloitin väyläopinnot tammikuussa ja suoritin 27 opintopistettä yhden kevään aikana, vaikka väyläopinnot olisi voinut suorittaa joustavammin yhden vuoden aikana.

Pelasin väyläopintojen aikana käsipalloa SM-tasolla, eikä kilpaurheilun ja opintojen yhteensovittaminen ollut aina helppoa. Minulla oli treenejä ja otteluita 4-5 kertaa viikossa. Päivät venähtivät helposti pitkiksi ja vapaa-aikaa oli vähemmän. Kuulin muiden väylässä opiskelevien pitävän viikonloppuisin vapaapäiviä, mutta tämä ei ollut omassa tilanteessani mahdollista. Kilpaurheilutaustasta oli kuitenkin hyötyä opinnoissa, koska osasin käyttää kaiken opiskeluaikani tehokkaasti ja sain ylläpidettyä hyvän opiskelurytmin. Aloitin joka päivä opiskelemisen kahdeksalta aamulla, vaikka luennot olisivat alkaneet myöhemmin.

Haastavinta opinnoissa oli päästä yliopisto-opiskelussa vaadittavaan opiskelutyyliin sisälle. Opiskelu vaati merkittävästi enemmän kuin lukio-opinnot, mihin olin tottunut. Lisäksi olin tottunut opiskelemaan omalla äidinkielelläni ruotsiksi, mikä hankaloitti osaltaan opintoja. Luennot saattoivat olla suomeksi ja kurssikirjat taas englanniksi. Minun tuli hallita alan sanasto monella eri kielellä. Olisin halunnut suorittaa enemmän kursseja ruotsiksi. Ruotsinkielisiä kursseja oli kyllä tarjolla, mutta en saanut yhteensovitettua niitä aikatauluihini.

Väyläopinnoissa menestyminen oli pitkälti kiinni hyvästä lukujärjestyksestä ja asenteesta. Pidin koko ajan mielessä, että väyläopinnot kestäisivät vain yhden kevään. Opintojen jälkeen minun oli mahdollista keskittyä taas enemmän muihin asioihin. Kevään aikana oli monta pitkää opiskelupäivää, jolloin motivaatiotani koeteltiin ja jouduin muistuttamaan itseäni opiskelun tavoitteesta. Onneksi tukea oli saatavilla muilta väyläopiskelijoilta, kavereilta, kurssien assistenteilta, tutoreilta ja laskutuvasta. Tutustuin muutamaan muuhun väylässä opiskelevaan, ja heistä tuli opiskelukavereita, joiden kanssa opiskelimme yhdessä etäaikana. Yhdessä opiskelu on jatkunut myös tutkinto-opinnoissa.

Miksi valitsit pääaineeksi Bioinformaatioteknologian?

Valitsin Bioinformaatioteknologian, koska olen aina ollut kiinnostunut biologiasta ja kemiasta. Bioinformaatioteknologiassa yhdistyy molemmat. Olen ensimmäisenä vuonna pystynyt suorittamaan toisen vuoden kursseja sekä minua kiinnostavia valinnaisia kursseja, koska minulla oli puolen vuoden opinnot suoritettuna tutkinto-opintojen alkaessa.

Miksi hait väyläopiskelijoiden tutoriksi?

Hain tutoroiksi, koska olin kokenut omat tutorini arvokkaina ja halusin lisätä väyläopintojen tunnettavuutta suomenruotsalaisten keskuudessa. Parasta tutorina olemisessa on positiivisen palautteen saaminen muilta väyläopiskelijoilta. Silloin huomaa, että avustani on ollut aidosti hyötyä.

Miten neuvoisit väyläopintoja aloittavaa opiskelijaa?

Kannattaa opintojen alusta lähtien pyrkiä löytämään itselle sopiva opiskelurutiini. Kaikki kurssien tehtävät kannattaa tehdä ajoissa ja huolellisesti, sillä jokainen tehtävistä saatava piste on tärkeä. Vastapainona opiskeluille on taas tärkeä levätä ja keskittyä ihan muihin asioihin. Asenne ratkaisee, ja opintoihin tuleekin suhtautua pidemmän aikavälin ponnistuksena. Pitkät illat ovat kuitenkin kaiken sen arvoista, kun opiskelupaikka irtoaa.

Avoimen väylän opinnoilla tekniikan tutkinto-opiskelijaksi

Tekniikan väylän opinnot (27 op) suorittamalla on mahdollista tulla hyväksytyksi tutkinto-opiskelijaksi Aalto-yliopistoon ilman valintakokeita ja aikaisemmasta koulutustaustasta riippumatta.

Lue lisää
Aalto University, students. Picture: Pinja Valja
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Nuoret aikuiset kävelevät ja juttelevat puistopolulla, taustalla polkupyöriä ja suuria puita
Opinnot Julkaistu:

Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!

Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.