Uutiset

Väitöstutkimus selvitti, missä kulkee pörssiyhtiöiden hallitusten päätösvallan raja

Ahkera delegointi vähentää hallituksen merkitystä osakkeenomistajien edustajana.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevän Jari Melginin väitöstutkimus on kansainvälisesti ensimmäinen tutkimus, jossa päätösvallan jakoa pörssiyhtiöiden hallinnossa on systemaattisesti selvitetty hallitusten julkistamien päätösperiaatteiden avulla. Tutkimus perustuu laajaan eurooppalaiseen aineistoon.

– Hallituksilla on mielenkiintoinen itsesäätelevä rooli: ne päättävät itsenäisesti säännöistä, jotka määrittävät, kuinka paljon valtaa ne pitävät itsellään ja kuinka paljon sitä edelleen delegoidaan toimivalle johdolle. Noin puolet tutkituista yhtiöistä julkistaa ainakin olennaiset osat vallan rajoista, mutta esimerkiksi Suomessa julkistaminen on vielä harvinaista, Melgin kertoo. 

Jari Melginin tutkimus osoittaa, että eurooppalaisten yhtiöiden hallitukset ymmärtävät tehtävänsä hyvin eri tavoin. Asettamalla alhaiset rajat olennaisille päätöksille hallituksesta tulee käytännössä operatiivinen, kun taas yhtiöissä, joissa päätösvaltaa on delegoitu runsaasti johdolle, hallituksen merkitys osakkeenomistajien edustajana on vähäinen.

Väitöskirjan mukaan keskimääräinen päätösvallan raja oli vain 0,6 % yhtiön markkina-arvosta.

Melginin mukaan voidaan myös kysyä, onko nykymuotoisilla hallintorakenteilla edes edellytyksiä omistajien tahdon edustamiseen yhtiöiden koon kasvaessa, koska erittäin suurissa yhtiöissä olennaisia päätöksiä on vaikea identifioida. Tämän vuoksi hallituksista saattaa tulla jopa vain muodollisia elimiä ilman aitoa päätösvaltaa.

Väitöskirjan mukaan keskimääräinen päätösvallan raja oli vain 0,6 % yhtiön markkina-arvosta. Tämä tarjoaa hyvän vertailukohdan hallituksille, kun ne miettivät olennaisuuden rajaa yhtiössään. Tieto hallituksen vallan rajoista auttaa osakkeenomistajia arvioimaan edustajiensa toimintaa. Myös suomalaisille yhtiöille olisi eduksi, että niiden hallitukset julkistaisivat tarkemmin, mitkä asiat kuuluvat niille ja mitkä ne delegoivat edelleen johdon päätettäväksi.

Hallitus – rahoittajan edustaja?

Jari Melginin väitöskirja analysoi myös hallituksen ja rahoittajien välistä suhdetta tilanteessa, jossa yhtiön rahoitustilanne on vaikea.

– Hallitus nähdään yleensä omistajien edustajana, mutta taloudellisessa kurimuksessa olevissa yhtiöissä voitiin havaita hallituksen muuttuvan omistajien edustajasta rahoittajien edustajaksi. Tilanteissa, joissa omistaja-arvo on hyvin matala suhteessa rahoittajien riskiin, hallitukset pyrkivät rajoittamaan johdon toimintavapautta turvatakseen paitsi rahoittajien intressit myös omaa mainettaan. 

Melgin käsitteli hallituksen ja omistajan suhdetta Representation-teorian kautta. Sen peruskäsitteet löytyvät politiikan teorian puolelta, ja ajatuksena on, että mikä tahansa organisaatio, jossa on suuri määrä edunsaajia, vaatii toimiakseen edustuksellisen elimen, joka ohjaa ja valvoo päätöksentekoa näiden puolesta. 

Väitöstilaisuus

KTM, VTM Jari Melgin laskentatoimen väitöskirja ”Representation, Materiality and Decision Control – Essays on the role of Board of Directors as an Intermediate Actor in Corporate Governance” (Representaatio, olennaisuus ja vallan rajat – hallituksen itsenäinen rooli yhtiön hallinnossa) tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 6.5.2016 kello 12.  Vastaväittäjänä toimii professori Morten Huse BI Norwegian Business Schoolista ja kustoksena Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun varadekaani, professori Seppo Ikäheimo.

Lisätietoja:

Jari Melgin
p. 040 540 1779
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.