Uutiset

Uusi pikalatausasema lataa jopa neljä sähköautoa kerralla

Suomen ensimmäinen merkkiriippumaton pikalatauskenttä on käytössä Tuusulan asuntomessualueella.
latauasema

Aalto-lähtöisen teknologiayrityksen, Unified Chargersin innovaatioon pohjautuva latauskenttä palvelee kaikkia sähköautoja merkistä riippumatta. Lataus ja maksaminen onnistuvat helpon ja avoimen mobiilisovelluksen avulla.

“Asiakkailta saamamme palaute on ollut pääosin positiivista, sillä uudella asemalla ei tarvitse jonottaa”, kertoo Jukka Anttonen, Unified Chargersin toimitusjohtaja.

“Usein ajatellaan, että latausaseman pitäisi olla nopeampi, mutta tosiasiassa pullonkaula löytyy yleensä autosta. Jos pikalatausasemalla on vain yksi auto, se saa käyttöönsä koko kentän kapasiteetin. Useimmat autot pystyvät vastaanottamaan isoja lataustehoja vain hetken, jonka jälkeen useimmat autot pystyvät vastaanottamaan sähköä vain 30–40 kilowatin teholla”, hän lisää. “Meillä on mahdollisuus rakentaa jopa 20:n auton pikalatauskenttiä”.

Käytettävissä oleva 60kW:n kokonaisteho jakautuu älykkäästi latauksessa olevien autojen kesken. Sovellus optimoi latausajan ja huomioi samalla autojen latauksen vastaanottokyvyn. Kun yhden auton akku tulee täyteen, vapautunut latausteho siirtyy automaattisesti muiden lataajien käyttöön. Näin kentän teho pysyy vakiona riippumatta latauksessa olevien autojen määrästä. Kenttä tukee molempia pikalatausstandardeja; CCS ja CHAdeMO.

Unified Chargesin tulevaisuuden näkymät ovat valoisat, sillä tekniikka on patentoitu jo Kiinassa, Intiassa ja USA:ssa. Markkinoita lähdetään valtaamaan kuitenkin ensin Suomesta ja Pohjoismaista. Seuraava pikalatausasema avataan syksyllä Pohjois-Suomeen.

Pikalatausasemilla on kysyntää erityisesti taajamissa, kaupunkien ulosmenoteillä sekä yrityskeskittymissä.

“Ajomatka Helsingistä kokoukseen Tampereelle tyhjentää jo monen sähköauton akun. Nopea lataaminen palaverin aikana on kätevää ja sujuvoittaa liikkumista pidemmillä matkoilla”, Anttonen toteaa.

Tuusulan pikalatausasema sijaitsee vähäpäästöisellä Nesteen tulevaisuuden liikenneasemalla. Kentän on pystyttänyt Leppäkosken Energia.

Unified Chargers on Aallon opiskelijoiden ideasta syntynyt yritys, joka haluaa tarjota parasta mahdollista latausteknologiaa kaikille sähköautoilijoille. Sen ydinosaamiseen kuuluvat sähköisen liikenteen pikalatausasemat ja palvelualustat. https://www.unifiedchargers.fi/
https://www.aalto.fi/fi/uutiset/unified-chargers-antaa-virtaa-sahkoautojen-vallankumoukseen

Nesteen tulevaisuuden liikenneasema on Suomen ensimmäinen vähäpäästöinen asema, jolla on yli 30 % pienempi hiilijalanjälki verrattuna perinteiseen huoltoasemaan. Jakeluaseman rakentamisessa, käytössä ja tuotevalikoimassa on käytetty mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittavia ratkaisuja. Tulevaisuuden liikenneasema -projektissa ovat olleet mukana Unified Chargers, Leppäkosken Energia, Neste Oyj, Posti, Suomen Kaasuenergia Oy ja Tuusulan Asuntomessut.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.