Uutiset

Uudella ultraäänineulalla jopa kolme kertaa suurempi näyte – voi mahdollistaa harppauksen syöpädiagnostiikkaan

Värähtelevä ultraäänineula tuottaa sylkirauhaskasvaimista nykyisiä menetelmiä paremman kudosnäytteen, mikä voisi merkittävästi nopeuttaa diagnoosia ja parantaa sen tarkkuutta. Näyte on lisäksi mahdollista ottaa ilman nukutusta, jopa tavallisella lääkärinvastaanotolla. Menetelmää tutkitaan parhaillaan myös imusolmukkeissa sekä rinta- ja kilpirauhaskasvaimissa.
Uudella ultraäänineulalla saadaan kaksin- tai kolminkertainen määrä kudosnäytettä verrattuna aikaisempiin neulabiopsian menetelmiin. Kuva: Kalle Kataila, Aalto-yliopisto.
Uudella ultraäänineulalla saadaan kaksin- tai kolminkertainen määrä kudosnäytettä verrattuna aikaisempiin neulabiopsian menetelmiin. Kuva: Kalle Kataila, Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopistossa jo vuosia kehitetyn uudenlaisen lääketieteellisen neulan soveltuvuutta kasvaindiagnostiikkaan on tutkittu yhteistyössä Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin kanssa. Äskettäin julkaistun tutkimuksen perusteella sylkirauhaskasvaimet voitaisiin diagnosoida ultraäänineulan avulla huomattavasti aiempaa tarkemmin. Menetelmää on nyt käytetty onnistuneesti kymmenellä henkilöllä.

Uudella menetelmällä saadaan kaksin- tai kolminkertainen määrä kudosnäytettä verrattuna nykyisiin neulabiopsian menetelmiin. Neulan kärjessä tapahtuva liike auttaa lisäksi keräämään kudosnäytettä ilman, että se vahingoittaa ympäröivää kudosta tai aiheuttaa uusia komplikaatioita.

Kasvaindiagnostiikassa sytologinen eli solunäyte tai kudosnäyte on välttämätön. Näyte paitsi ohjaa jatkohoitoa, myös auttaa määrittelemään tarvittavan hoidon laajuuden, toteaa osastonylilääkäri Katri Aro HUSista.

”Kuvantamistutkimukset eivät aina yksiselitteisesti pysty erottelemaan hyvän- ja pahanlaatuista kasvainta. Mahdollisimman tarkka pään ja kaulan alueen diagnoosi jo ennen suunniteltua leikkausta auttaa kliinikkoa kohdentamaan leikkauksen laajuutta ja helpottaa potilasneuvontaa”, Aro sanoo.

Kudosnäytteitä on perinteisesti otettu paksu- tai ohutneulabiopsialla. Paksuneulabiopsia ei sovellu kaikkiin kudoksiin tai kohteisiin. Sen vaihtoehto on käyttöalueeltaan laajempi ohutneulabiopsia. Ohutneula vähentää kipua ja mahdollista verenvuotoa, mutta näyte saattaa jäädä määrältään vähäiseksi tai se ei auta diagnoosin tekemisessä.

Ultraääni etenee neulan seinämää pitkin ja vahvistuu neulan kärjessä tuottaen neulaa keinuttavan liikkeen jopa 30 000 kertaa sekunnissa

Heikki Nieminen

Kooltaan uusi ultraäänineula on lähellä ohutneulaa, mutta poikkeaa teknisesti aiemmista ratkaisuista, professori Heikki Nieminen Aalto-yliopistosta kertoo.

”Ultraääni etenee neulan seinämää pitkin ja vahvistuu neulan kärjessä tuottaen siellä neulaa keinuttavan liikkeen jopa 30 000 kertaa sekunnissa. Sen avulla kasvainkudoksesta irrotetaan kudospaloja ja soluja, jotka vedetään alipaineella neulan sisään”, Nieminen sanoo.

Näytteenotto lääkärin vastaanotolla, ilman nukutusta

Sylkirauhaskasvaimet ovat harvinaisia, mutta niitä on silti kirjava joukko. Myös näytteiden ottamisessa on omat haasteensa, sillä esimerkiksi kasvohermo kulkee korvasylkirauhasen sisällä.

“Uusi tekniikka yhdistää ohut- ja paksuneulanäytteiden hyviä puolia, mikä on eduksi etenkin hankalien ja monimuotoisten sylkirauhaskasvainten diagnosoinnissa”, kertoo HUSin patologi Jetta Kelppe.

Ultraäänineulan avulla näytteeseen saadaan pelkkien irtosolujen lisäksi myös kudosrakennetta. Entistä tarkempi diagnostiikka voi vähentää tarpeettomia leikkauksia, mikäli diagnostinen varmuus saadaan muilla keinoin.

Päämäärä on selkeästi potilashoidon parantaminen

Katri Aro

Uusi neula on myös ohut. Potilaita ei tarvitse nukuttaa näytteenottoa varten. Ultraäänineulan avulla näyte voidaan ottaa tavanomaisella lääkärin vastaanotolla.

Kirurgi, patologi, radiologi ja insinööri parantavat hoitoa yhdessä

Uudesta menetelmästä voi olla hyötyä myös imusolmuke-, kilpirauhas- ja rintasyövän sekä muiden kasvainten diagnostiikassa. Ultraäänineulalla on otettu näytteitä myös imusolmukkeista jo kymmeneltä potilaalta.

Aalto-yliopisto, HUS, Turun yliopistollinen keskussairaala Tyks sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tekevät parhaillaan yhteistyössä tutkimusta kilpirauhaskasvaimista. Tutkimus tehdään toistaiseksi leikkauksissa poistetuilla kudosnäytteillä, kliinistä tutkimusta ei ole vielä aloitettu.

”Tutkimukseen tarvitaan aina mukaan joukko osaajia, mutta tällaisessa moniammatillisessa yhteistyössä tarve korostuu. Tässä kokonaisuudessa yhdistyvät kirurgin, patologin, radiologin ja insinöörin osaaminen. Päämäärä on selkeästi potilashoidon parantaminen”, HUSin osastonylilääkäri Katri Aro toteaa.

Ultraäänineulaa ovat olleet tutkimassa ja kehittämässä myös Aalto-yliopiston tutkijatohtori Yohann Le Bourlout ja HUSin väitöskirjatutkija Mira Naukkarinen. Neulaa testattiin ensin kudosnäytteillä potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Ensimmäinen uudenlainen neulanäyte otettiin potilaasta vuonna 2023.

Yhteystiedot:

Heikki Nieminen
Professori
Aalto-yliopisto
heikki.j.nieminen@aalto.fi
p. 050 338 9932

Katri Aro
Osastonylilääkäri
HUS
katri.aro@hus.fi
p. 050 4272000

HUS otti potilaasta ensimmäisen neulanäytteen Aallossa kehitetyllä ultraäänineulalla

Aallon tutkijat kehittivät uudenlaisen neulalaitteen, joka värähtelee ultraäänienergiaa neulan kärjessä ja parantaa näin näytteenottoa. Muuten itse neula on sama kuin aikaisemmin.

Lue lisää
From left: Mira Naukkarinen, Yohann Le Bourlout, Katri Aro, Kristofer Nyman, Minna Rehell and Sanjeev Ranjan. Photo byt Kalle Kataila.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.
Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!