Uutiset

Tuula Teeri infrastruktuureita kehittävään komiteaan

Suomen Akatemian nimittämään komiteaan kuuluu tieteen ja tutkimuksen asiantuntijoita.

Suomen Akatemian hallitus on nimittänyt Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin jäseneksi tutkimusinfrastruktuurikomiteaan. Komitean puheenjohtajana toimii Suomen Akatemian tutkimuksen ylijohtaja Marja Makarow ja varapuheenjohtajana johtaja Riitta Maijala opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Tutkimusinfrastruktuurikomitean tehtävänä on tehdä viiden vuoden välein esitys Akatemian hallitukselle tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelmasta. Komitean muita tehtäviä on seurata ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastata hankkeiden seurannasta.  Lisäksi Suomen Akatemian hallitus osoitti tutkimusinfrastruktuurikomitealle tälle vuodelle 10 miljoonaa euroa myöntämisvaltuutta, mikä on tarkoitettu tutkimusympäristöjen, erityisesti kansallisen ja kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen, sekä vuoden 2014 tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen 8,5 miljoonaa euroa.

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan tutkimusvälineitä, laitteistoja, aineistoja ja palveluita, jotka mahdollistavat tutkimus- ja kehitystyötä ja tukevat järjestäytynyttä tutkimustyötä, tutkijankoulutusta ja opetusta sekä kehittävät tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia. Ne ovat tutkimuksen kannalta oleellisia laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja, monitieteisiä tutkimuskeskuksia, tutkimusasemia, kokoelmia, kirjastoja sekä näiden käyttöön liittyviä palveluja.

Tutkimusinfrastruktuurikomitea nimitetty (www.aka.fi)

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.