Uutiset

Tutkijat valmistivat hiilinanoputkista ensimmäistä kertaa värillisiä kalvoja – käyttökohteita kosketusnäytöissä ja uudenlaisissa aurinkokennoissa

Menetelmällä voidaan valmistaa kerralla suuria määriä virheetöntä materiaalia. Salaisuus on atomin tarkkuudella hallitussa valmistusprosessissa – ja pienessä annoksessa hiilidioksidia.
Hiilinanoputkista valmistettuja värillisiä ohutkalvoja suoraan valmistuprosessista.

Yksiseinäisiä hiilinanoputkia eli erikokoisiksi ja -muotoisiksi rullattuja yhden atomikerroksen paksuisia grafeeniliuskoja hyödynnetään jo nyt elektroniikassa sekä kosketusnäytöissä ja -pinnoissa.

Hiilinanoputket ovat yleensä aina mustia tai tummanharmaita. Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden tavan hallita hiilinanoputkien valmistusta ja pystyneet luomaan erivärisiä, vihreitä, ruskeita ja hopeanharmaita ohutkalvoja. Tulokset on julkaistu juuri Journal of the American Chemical Society -lehdessä.

Tutkijat uskovat, että tämä on ensimmäinen kerta, kun värillisiä hiilinanoputkia on tuotettu suoralla synteesillä. Suorassa synteesissä kalvot saavat värinsä jo valmistusprosessin aikana sen sijaan, että valmiita nanoputkia puhdistettaisiin jälkeen päin.

Suoralla synteesillä voidaan valmistaa kerralla suuria määriä puhdasta ja virheetöntä materiaalia. Jälkikäsittely vie suoraa valmistusta huomattavasti enemmän aikaa, tuotantomäärät jäävät pienemmiksi, ja puhdistaminen usein vahingoittaa nanoputkien rakennetta. Aalto-yliopiston tutkijaryhmän valmistusmenetelmä lupaa siis erittäin hyvää tulevaisuuden sovellusten kehittämiselle.

”Värillisiä ohutkalvoja voitaisiin käyttää värikkäiden kosketusnäyttöjen tai optisilta ominaisuuksiltaan täysin uudenlaisten aurinkokennojen valmistamiseen”, professori Esko Kauppinen kertoo.

Värien saaminen hiilirakenteisiin edellyttää nanoputkien rakenteen hallintaa ja muokkaamista atomin tarkkuudella valmistuksen aikana. Kauppisen ja hänen työryhmänsä valmistusmenetelmä on poikkeuksellinen: nanoputket kasvatetaan metallin ja hiilen aerosoleista kaasun muodossa, ja niiden avulla putkien rakennetta on mahdollista muokata.

”Hiilinanoputkien kasvattaminen muistuttaa kasvien kasvattamista: tarvitaan siemeniä, lannoitetta ja auringon lämpöä. Käytämme raudan aerosolinanohiukkasia katalyyttina eli siemeninä, lannoitteena ja hiilen lähteenä hiilimonoksidia sekä reaktoria, jonka lämpötila nousee yli 850 asteen”, tutkija Hua Jiang selittää.

Ryhmällä on pitkä kokemus näiden ainesosien käyttämisestä nanoputkien valmistuksessa. Heidän viimeisin keksintönsä on lisätä kasvatusreaktoriin pieniä määriä hiilidioksidia.

”Hiilidioksidin avulla voimme säädellä eriväristen hiilinanoputkien kasvua”, Jiang sanoo.

Ohutkalvojen atomitason rakenteesta tutkijat pääsevät perille elektronidiffraktiotekniikan avulla eli kiihdyttämällä elektroneja kasvatettujen nanoputkien läpi. Tutkijat havaitsivat, että värillisten ohutkalvojen rakenteiden kierteisyys oli erittäin kapeasti jakautunut eli nanoputkien seinien kennomaiset muodot olivat lähes yhdensuuntaisia läpi koko kalvon. Hiilinanoputkien sähköiset ja optiset ominaisuudet – ja tutkijoiden mukaan siis myös väri – riippuvat pitkälti juuri rakenteiden kierteisyydestä.

Kauppisen mukaan valmistusmenetelmä skaalautuu helposti teollisiin tarpeisiin: ohutkalvoja voisi suuremmalla laitteistolla valmistaa paitsi edullisesti myös teknologiseen soveltamiseen vaadittavia määriä.

”Tähän asti on täytynyt pitkälti valita joko massatuotanto tai nanoputkien rakenteiden huolellinen hallinta. Läpimurtomme ansiosta molemmat ovat nyt mahdollisia”, tutkijatohtori Qiang Zhang sanoo.

Ryhmä aikoo jatkotutkimuksessaan selvittää yksityiskohtaisesti, miten hiilidioksidin lisääminen muuttaa nanoputkien rakennetta ja saa aikaan eri värejä.

”Tavoitteemme on tuntea kasvatusprosessi läpikotaisin ja kasvattaa nanoputkia, joiden atomirakenne on kauttaaltaan samanlainen. Silloin yksiseinäisiä hiilinanoputkia voisi käyttää valmiina rakennuspalikoina uuden sukupolven nanoelektronisissa laitteissa”, professori Kauppinen sanoo.

Tutkimusartikkeli:
Yongping Liao, Hua Jiang, Nan Wei, Patrik Laiho, Qiang Zhang, Sabbir A. Khan, Esko I. Kauppinen: ‘Direct Synthesis of Colorful Single-Walled Carbon Nanotube Thin Films’. Journal of the American Chemical Society (2018) 140:31, pp 9797–9800. DOI: 10.1021/jacs.8b05151.

Lisätietoja:
Esko Kauppinen, professori
Aalto-yliopisto
[email protected]
puh. 040 509 8064

Hua Jiang, tutkija
Aalto-yliopisto
[email protected]
puh. 050 594 2367

Nanomaterials -tutkimusryhmä
Teknillisen fysiikan laitos

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Image depicts a white wall with the words IV Konehuone OLO sprayed on it in red, referring that the engine room for AC is that way.
Kampus, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto julkistaa kilpailut rakenteilla olevan korttelin taideteoksista

Kilpailuilla haetaan teoksia rakenteilla olevaan Aalto Works -kortteliin.
Elisa Mekler
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus Aaltoon – uusi projekti valjastaa psykologian teoriat pelikehityksen hyödyksi

Psykologian tutkimus tarjoaa pelikehittäjille arvokasta tietoa pelaamisen motivaatiosta ja vaikutuksista – jos tutkimusta osataan hyödyntää oikein.
Nanolaser kytkettynä päälle (ylhäällä) ja pois päältä (alhaalla) ulkoisen magneettikentän avulla.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fyysikot oppivat hallitsemaan nanolasereita etäältä magneettikentän avulla

Ilmiön salaisuus on poikkeuksellisessa materiaalissa ja sopivasti järjestetyissä nanopartikkeleissa. Tutkimus voi osoittaa tien kohti ennennäkemättömän vakaata signaalinkäsittelyä.

The apparatus consisted of a micron-scale aluminium superconductor separated from a normal conductor – metallic copper – by a thin insulating layer. When Cooper pairs in the superconductor broke, the quasiparticles would tunnel through the insulation to the copper, where the researchers observed them with a charge detector. Picture: Aalto University.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat todistivat kvanttitietokonetta häiritsevien kvasihiukkasten katoamisen

Aalto-yliopiston tutkijat havainnoivat yhdessä Lundin yliopiston ja VTT:n tutkijoiden kanssa reaaliaikaisesti pienellä alumiinisaarekkeella olevien kvasihiukkasten määrää. Tutkijat pystyivät varausilmaisimen avulla tarkkailemaan, miten Cooperin parien hajoamisesta syntyvät parittomat elektronit tunneloituivat eli karkasivat yksi kerrallaan pois alumiinisaarekkeelta noin sadan mikrosekunnin kuluessa.