Uutiset

Tua Hindersson-Söderholm aloitti kirjastoaineistojen palvelupäällikkönä

Tua Hindersson-Söderholm tuo mukanaan pitkän kokemuksen Hankenin kirjastosta.
Tua Hindersson-Söderholm in front of Harald Herlin Learning Centre, our library building.

Tua Hindersson-Söderholm aloitti 1.8.2023 kirjastoaineistojen palvelupäällikkönä Aalto-yliopiston tutkimuspalveluissa (RES), Mari Aaltosen seuraajana. Mari siirtyi Helsingin yliopiston kirjaston palvelukseen. Tua kertoo: ”Repussani minulla on pitkä ura HANKEN Svenska Handelshögskolanin kirjastossa, josta 10 vuotta kirjastonjohtajana ja korkeakoulun johtoryhmän jäsenenä. Kirjastopalveluiden ylläpidon ja kehittämisen lisäksi minulta löytyy asiantuntemusta myös akateemisten taitojen, avoimen julkaisemisen sekä tutkimustuotosten levittämisen ja arvioinnin palveluissa ja prosesseissa. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt avoimen tutkimuksen ja tutkimustiedon hallinnan kysymysten parissa CSC - Tieteen tietotekniikan keskuksessa. Ensivaikutelma Aallosta on inspiroiva. Odotan innolla menestyksekästä yhteistyötä laadukkaiden kirjastoaineistojen tarjoamisessa kestävästi, kustannustehokkaasti ja oikea-aikaisesti.” 

Tua toimii esihenkilönä tiimille, joka huolehtii Aalto-yliopistoon hankittavan kirjastoaineiston valinnasta, hankinnasta ja käyttöön saattamisesta. Esihenkilöllä on merkittävä vastuu lähes 4 miljoonan euron aineistobudjetista: hinnoissa on nousupainetta ja samaan aikaan haluamme varmistaa akateemisen henkilökunnan ja opiskelijoiden tarvitsemien aineistojen saatavuuden. Tiimi vastaa myös kaukopalvelusta ja poistettavien aineistojen valinnasta.

Kirjastoaineistojen tiimin lisäksi Tua työskentelee kiinteässä yhteistyössä tutkimuspalvelujen (RES) ja oppimispalvelujen (LES) muun henkilökunnan, erityisesti avoimen tieteen tiimin sekä kirjaston asiakaspalveluhenkilökunnan kanssa. 

Aalto-yliopiston kirjastopalveluista voit lukea lisää sivulta https://www.aalto.fi/fi/oppimiskeskus

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.