Terveysalan tutkimuksesta liiketoimintaa ja kasvua

Pääkaupunkiseudun terveysalan yhteistyön tiivistämistä tukee Health Capital Helsinki -keskittymä, jonka toiminta käynnistettiin keskiviikkona Meilahdessa avoimessa verkostoitumistilaisuudessa. Tapahtuma veti paikalle satamäärin terveys- ja hyvinvointialan yrityksiä, tutkijoita, kehittäjiä ja päättäjiä.
Aalto-yliopisto tuo yhteistyöhön terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän laajan tutkimusosaamisensa.
– Terveys- ja hyvinvointialassa piilee suuri bisnespotentiaali. Health Capital Helsinki tarjoaa merkittävän yhteistyöfoorumin, jossa voimme luoda tutkimuksesta liiketoimintaa ja kasvua ratkaisemalla konkreettisia ongelmia yhdessä asiakkaiden ja kumppaneidemme kanssa, toteaa Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.
Tutkimustulosten tehokkaampi siirtyminen kaupallisiksi sovelluksiksi edellyttää asiakastarpeiden ymmärrystä ja innovaatio-osaamista, ja tähän Health Capital Helsingin myötä on nyt entistä paremmat näkymät. Yhdessä tekemistä tuetaan avoimilla yhteistyö- ja yritystiloilla, työpajoilla ja tuomalla tutkijoita tutustumaan lääkärien arjen haasteisiin.
– Pyrimme yhdessä helpottamaan tutkimustulosten siirtymistä kunnianhimoiseksi, kansainväliseksi kasvuliiketoiminnaksi. Aalto-yliopiston tutkimusosaaminen ja innovaatiotausta muun muassa terveydenhuollon laitteiden, tietotekniikan ja bio- ja nanotekniikan sekä tulevaisuuden sairaalaratkaisujen parissa luovat osaltaan tälle vahvaa pohjaa, Aallon Health Platformin vetäjä Markus Mäkelä sanoo.
Yhdessä tekeminen ulottuu myös opiskelijoihin. Tilaisuudessa puhunut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen nosti esiin opiskelijoiden roolin kokonaisuudessa. Pajusen mukaan opiskelijoita tarvitaan mukaan tuomaan yhteistyöhön tietynlaista dynamiikkaa.
Molempien yliopistojen opiskelijoiden yrittäjyysyhteisöt, Aaltoes ja Think Company, ovat niin ikään tiivistämässä yhteistyötään.
Health Capital Helsingin käynnistämisen verkostoitumistilaisuus houkutti paikalle liki 400 kävijää lääkäreistä terveysalan yrityksiin, tutkijoihin, opiskelijoihin sekä rahoittajiin ja päättäjiin.
Lue lisää uutisia

PAWWS – People and Animal Wellbeing at Work and in Society -konsortiohankkeelle merkittävä rahoitus Suomen Akatemialta
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Astrid Huopalainen, Hankenin apulaisprofessori Linda Tallberg ja Helsingin yliopiston dosentti Anna Hielm-Björkman ovat hankkeen vastuullisia tutkijoita.
Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita
Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Miten lisätä empatiaa terveyspalveluihin? Tutkijat järjestivät ihmiskeskeisen suunnittelun työpajoja Arabian peruskoulussa
Aalto-yliopiston tutkijat järjestivät peruskoululaisille palvelumuotoilutyöpajat, joissa opeteltiin muotoiluajattelua sekä ihmiskeskeisten tietojärjestelmien suunnittelua.