Teknologiayrittäjyys Venäjällä innovaatiotalouden ja modernisaation ristipaineessa

Tähän kysymykseen pyrittiin vastaamaan Pietarin Eurooppalaisen yliopiston tutkimushankkeessa, jossa CEMAT oli tutkimuspartnerina. Hanke oli merkittävä avaus suomalais-venäläisessä tutkimusyhteistyössä, sillä se oli ensimmäisiä kokonaan venäläisrahoitteisia vertailevia tutkimuksia yhteiskuntatieteiden alalla. Hankkeen rahoittajana toimi Venäjän valtiollinen nanoteknologian kehitysyhtiö RUSNANO. Hankkeessa kerättiin teknologiayrittäjien menestystarinoita neljällä Venäjän alueella (Pietari, Kazan, Novosibirsk ja Tomsk) sekä vertailukohteena kolmessa eturivin innovaatiotaloudessa (Suomi, Taiwan ja Etelä-Korea). Haastattelututkimuksen lisäksi jokaisesta kohteesta tuotettiin paikallisen innovaatiojärjestelmän analyysi. CEMAT toteutti hankkeen Suomen osion, jonka painopisteenä oli erityisesti nanoteknologia- ja cleantech-yrittäjyys. 

On olemassa Innovaatioita ja innovaatioita

Innovaatiojärjestelmien vertailu osoitti sen, että innovaatiotalouden rakentaminen ja teollisuuden modernisaatio kulkevat käsi kädessä. Innovaatiotoiminnan yksi perusedellytys on teollisuuden luoma kysyntä eturivin teknologioille, mikä yhdessä valtion innovaatiopanostusten kanssa oli keskeinen tekijä Suomen ”teknologia- ja innovaatioihmeen” taustalla. Taiwanissa ja Etelä-Koreassa puolestaan innovaatiotalous lähti rakentumaan talouden modernisaation tarpeesta, ja se perustui alkuvaiheessa teknologiaintensiivisen tuotantosektorin kehittämiseen usein tuontiteknologioiden varaan.

Venäjällä ja sen alueilla on tällä hetkellä nähtävissä ristipaine innovaatiotalouden ja modernisaation tarpeiden välillä. Tämä johtuu suurelta osin Venäjän teollisuuden kahtiajaosta teknologisesti edistyneeseen puolustus- ja sotateollisuuteen ja teknologisesti rapautuneeseen siviiliteollisuuteen. Kysyntä tutkimuspohjaisille eturivin teknologioille (venäläisessä innovaatiokeskustelussa innovaatioille isolla i:llä) tulee pääasiassa sotateollisuudesta, kun taas siviiliteollisuudelle riittävät usein välttämättömän modernisaatiotarpeen täyttävät teknologiat – innovaatiot pienellä i:llä.

Se, että on olemassa Innovaatioita ja innovaatioita, näkyy venäläisalueiden erilaisissa innovaatioprofiileissa. Novosibirsk ja Pietari ovat esimerkkejä alueista, joilla sotateollisuus ja sitä palveleva tiedesektori ovat olleet perinteisesti vahvoja. Tomskissa ja Tatarstanissa luonnonvara- ja muu siviiliteollisuus ovat luoneet kysyntää soveltavien insinööritieteiden tuotannolle. Innovaatiojärjestelmän kehittymisen kannalta kaksijakoinen innovaatiokäsitys on ongelma. Aluehallinnot tasapainoilevat federaatiohallinnon asettamien innovaatiotalouden edistämisvaateiden ja alueen teollisuuden modernisaatiotarpeen välillä. Yhtäältä alueellisia innovaatiostrategioita laaditaan alueellisten taloushaasteiden ratkaisemiseksi, mutta toisaalta innovatiivisen alueen imagoa käytetään aseena taisteltaessa federaation resursseista. Alueellisissa innovaatiostrategioissa korostuu näin ollen poliittinen ulottuvuus strategian käytännön toteutettavuuden ja alueen tarpeita vastaavuuden kustannuksella.

Venäläisen teknologiayrittäjän mielenmaisemaa leimaa tiedelähtöisyys

Teknologiayrittäjien vertailu nosti esiin kullekin maalle tai alueelle ominaisia piirteitä, jotka selittyvät sekä innovaatiojärjestelmän piirteillä että kulttuurisilla tekijöillä. Edellä kuvattu kahtiajako Innovaatioihin ja innovaatioihin näkyi myös yksilötasolla. Eteläkorealaiset ja taiwanilaiset teknologiayrittäjät korostivat innovaatioiden markkinapotentiaalia teknologisen kehitysasteen tai uutuusarvon ollessa sivuseikka. Venäläisillä teknologiayrittäjillä puolestaan oli tiedelähtöinen lähestymistapa, jossa innovaatiolla ymmärretään tieteellistä läpimurtoa käytännön hyödynnettävyyden ollessa sivuseikka. Suomalaiset yrittäjät olivat tässä suhteessa välimaastossa, sillä heille tutkimuksen tai kehitystyön tulos vaati käytännön sovellettavuuden ollakseen innovaatio.

Erot selittyvät pitkälti yrittäjien taustoissa – Venäjällä teknologiayrittäjät tulevat pääosin tieteen parista, kun taas Etelä-Koreassa ja Taiwanissa heillä ei usein ole omaa tutkimustaustaa. Suomessa teknologiayrittäjyyden yleisimpänä ponnahduslautana ovat sekä julkisrahoitteiset tutkimus- ja kehityshankkeet, että suuryritysten tutkimuspohjainen liiketoiminta. Nämä taustat selittävät myös erot suhtautumisessa teknologiayrittäjyyteen. Taiwanissa ja Etelä-Koreassa pääasia on tuloksen tekeminen, kun taas Venäjällä teknologiayrittäjyys on usein akateemiselle uralle vaihtoehtoinen tapa toteuttaa omia tutkimusintressejä itse liiketoiminnan ja sen tuloksen ollessa vähäisemmässä roolissa. Suomalaisyrittäjät ovat tässäkin suhteessa edellisten välimaastossa – toive rikastumisesta on yksi motiivi yrittäjyydelle, mutta rahaa tärkeämpää on yrittäjyyden suoma vapaus toteuttaa itseään ja omia ideoitaan.  

Suomea ja Venäjää vertailtaessa yksi keskeinen ero on myös yrityselämän ja tutkimusmaailman suhde. Suomen innovaatioympäristö mahdollistaa sen, että teknologiayrittäjyys voi olla myös osa-aikaista esimerkiksi professuurin rinnalla, tai välivaihe akateemisella uralla. Yrityselämän ja yliopistotutkijoiden yhteistyö soveltavissa tutkimushankkeissa puolestaan selittää sen, että kynnys siirtyä tutkijasta yrittäjäksi ei ole erityisen korkea. Venäjällä puolestaan siirtymä tutkijasta yrittäjäksi on usein yksisuuntainen, sillä perustutkimukseen painottuvalla tiedesektorilla ei ole tilaa ”paluumuuttajille” ja heidän mukanaan tuomalle soveltavalle osaamiselle. Toisaalta teknologiayrittäjyydellä Venäjällä ymmärretään myös yliopiston tai tutkimuslaitoksen suojissa toteutettavaa yksityistä liiketoimintaa, jolloin raja teknologiayrittäjyyden ja tilaustutkimuksen välillä on häilyvä.   

Lisätietoja:

Johtaja Riitta Kosonen ([email protected])

Akatemiatutkija Päivi Karhunen ([email protected])

Hankkeen loppuraportti (venäjäksi): Pietarin Eurooppalainen yliopisto http://www.eu.spb.ru/research-centers/sts/projects/4417-technological-entrepreneurship