TEE 2020 -arvioinnin tulokset vaikuttavat opetussuunnitelmatyöhön

Vuonna 2020 toteutetun opetuksen ja oppisen arvioinnin (TEE 2020) tavoitteena oli tunnistaa koulutuksen kehittämistarpeita sekä tehdä näkyväksi ja arvioida koulutuksen saavutuksia yliopiston 10 ensimmäisen toimintavuoden aikana.
Arvioinnin painoalueita olivat koulutusohjelmien johtaminen, opiskelijoiden tiedon ja kompetenssin kasvu ja kehittyminen koulutusohjelmissa, monialaisuuden toteutuminen sekä opintojen sujuvuus. Loppuraportti TEE 2020 -arvioinnista (Aaltodoc-sivuilla) yhteenvetoineen ja kehittämisehdotuksineen valmistui vuoden 2021 alkupuolella.
TEE 2020 -arviointi yhteisön ja sidosryhmien yhteisenä ponnistuksena toi arvokasta ja kokonaisvaltaista näkemystä koulutuksen kehittämiseksi. Tulokset tukevat ohjelmien kehittämistä sekä auttavat terävöittämään ohjelmien profiilia ja merkitystä Aallon koulutusohjelmaportfoliossa. Arvioinnin perusteella tunnistettiin sekä kaikille yhteisiä, että korkeakoulukohtaisia kehittämisalueita. Yhteisiä toimenpiteitä suunnitellaan ja edistetään opetuksen ja oppimisen ohjausryhmän LESGin koordinoimana. Työ kudotaan tiiviiksi osaksi opetuksen alueen strategian, Future-led learning toteuttamista.
Arviointi korostaa tarvetta jatkaa hyvin käynnistettyä työtä ohjelmaportfolion hallinnassa ja ohjelmakohtaisessa kehittämisessä. Ohjelmien kokonaisvaltainen johtaminen, sidosryhmäyhteistyö ja opetuksen arvostaminen ovat esimerkkejä keskeisistä yhteisistä tarpeista, joissa on kiinnitettävä huomiota myös hyvien käytäntöjen tunnistamiseen ja jakamiseen.
Arvioinnin tulokset vaikuttavat opetussuunnitelmatyöhön
TEE 2020 -arvioinnin tulosten perusteella muodostettiin opetussuunnitelmien sisällöllistä päivittämistä varten linjaukset.
Linjausten mukaan Aallon koulutuksellinen päämäärä on:
- tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen
- opiskeluun liittyvän työmäärän arviointi ja tasapainottaminen
- elämänlaajuisen oppimisen mahdollisuuksien tunnistaminen
Osaamisperustaisessa opetussuunnitelmatyössä tavoitteena on, että kunkin koulutusohjelman osaamistavoitteet ja sisällöt sekä opetuksen ja oppimisen arviointimenetelmät muodostavat opiskelijan näkökulmasta eheän ja ennakoitavan kokonaisuuden, joka mahdollistaa valmistumisen tavoiteajassa.
Tulevaisuussuuntautuneessa työssä tunnistetaan alan kannalta keskeiset kestävyyshaasteet ja osaaminen, joita voidaan ennakoida tarvittavan ja tavat, joilla tunnistettuun osaamistarpeeseen voidaan koulutusohjelman kontekstissa vastata. Tässä yhteydessä koulutuksen toimijat ohjataan pohtimaan myös jatkuvan oppimisen tarpeita ja työelämäyhteistyön mahdollisuuksia.
Opetuksen ja oppimisen arviointi – TEE
TEE 2020 -arvioinnin tavoitteena on tunnistaa koulutuksen kehittämistarpeita sekä tehdä näkyväksi ja arvioida koulutuksen saavutuksia Aallon 10 vuoden aikana.

- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023
Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä
Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.
Seitsemän ELO:n elokuvaa ehdolla Rakkautta&Anarkiaa -festivaalilla 2023
Festivaalin esiraati on valinnut tänä vuonna R&A Shorts -kilpailuun yhteensä 33 elokuvaa, joista seitsemän on Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitos ELO:lta.