Suomen tekoälykeskus ja Aalto-yliopiston tutkijaryhmät saivat 1,4 miljoonan euron rahoituksen Tulevaisuuden tekijät -ohjelmalta

Tutkimusrahoituksen suurimman potin, miljoona euroa, sai Suomen tekoälykeskus FCAI (Finnish Center for Artificial Intelligence). FCAI kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta, ja sitä vetävät Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT.
FCAI rakentaa rahoituksella ohjelmistotyökalupakkia, jonka tarkoituksena on madaltaa yritysten kynnystä tekoälyn soveltamiseen. Vaikka tekoäly on ollut viime aikoina paljon otsikoissa, sen hyödyntäminen on vasta alkutekijöissään. Tekoälyratkaisujen kehittämistä hidastaa se, että työhön tarvitaan tällä hetkellä huippuasiantuntijoita, joista on maailmanlaajuisesti kova kilpailu.
”Rakennamme ohjelmistotyökaluja, joilla yritys voi itse kehittää tarvitsemansa tekoälyratkaisut niin, ettei heidän tarvitse luoda tekoälyavusteisia ohjelmistotyökaluja itse alusta asti. Eli tekoälyn soveltaminen onnistuu ilman syvällistä tekoälyosaamista. Samalla tavoitteenamme on mahdollistaa tekoälyn ydinteknologian pitäminen suomalaisen teknologiateollisuuden hallussa”, hankkeen johtaja, Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Samuel Kaski kuvailee.
Aalto-yliopiston professorit Katja Hölttä-Otto ja Mikko Sams ryhmineen tutkii, miten empatia tuodaan osaksi teknologian kehittämistä. Tavoite on lisätä suunnittelijoiden ymmärrystä loppukäyttäjän tarpeista ja käyttäytymisestä niin, että syntyvä tuote tai palvelu todella vastaa ihmisten tarpeisiin. Hanke sai 200 000 euron rahoituksen.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen, professori Aki Mikkolan ja Aalto-yliopiston professori Perttu Hämäläisen vetämä tutkijaryhmä luo uudenlaista, tekoälyn ja teholaskennan yhdistelmään perustuvaa tapaa ohjata työkoneita ennakoivasti. Koneet pystyisivät näin ymmärtämään liikkeisiin liittyviä syy-seuraussuhteita, eli toimimaan itsenäisesti muuttuvassa ympäristössä. Tutkimus sai säätiöiltä 230 000 euron rahoituksen.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö edistää teknologiateollisuuden uudistumista ja tulevaisuuden kilpailukykyä.
Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden aloilla.
Lisätietoja:
Laura Juvonen
Toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
puh. 040 589 6263
[email protected]
Marja Leskinen
Asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö
puh. 040 514 6969
[email protected]
Lue lisää uutisia

Anu Honkalinna nimitetty spinoff-sijoituspäälliköksi
Hänen tehtävänään on hoitaa sijoituksia yliopistosta ponnistaviin yrityksiin.Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsäHuoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023