Uutiset

Strategiamme: vuosisuunnittelun aikataulua muokattiin, seuraava yhteisötilaisuus järjestetään 22.4.

Strategian toimeenpanon suunnittelu jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta. Yhteisötilaisuus järjestetään etäyhteyksillä.
Strategiatapahtuma Kuva: Mikko Raskinen

Viimeisen kuukauden aikana maailman kehitys on ottanut käänteitä, joita emme osanneet odottaa vielä vuodenvaihteessa, kun julkaisimme yliopistomme uuden strategian.

Jatkamme strategiamme toimeenpanon valmistelua edelleen, mutta poikkeustilanteen aiheuttamien erikoisjärjestelyjen vuoksi otamme suunnitteluun lisäaikaa muutaman viikon. Myös suunnitelmien viimeistely syksyllä muuttuu hieman, jotta pystymme huomioimaan pandemiatilanteen vaikutuksia talouteen. Lue lisätietoja muokatusta aikataulusta tämän uutisen lopusta.

Poikkeustilanteen vuoksi kaikille aaltolaisille avoin yhteisötilaisuus siirrettiin järjestettäväksi etäyhteyksin keskiviikkona 22.4. kello 14-15.30. Yhteisötilaisuudessa työstetään kehitystoimia uuden strategian keskeisille alueille: tutkimus, opetus, vaikuttavuus sekä arvot.

Ilmoittauduthan tilaisuuteen viimeistään 17.4., jotta voimme arvioida osallistujamäärän ja varautua tarvittavin teknisin ratkaisuin.

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu tilaisuuteen (vaatii kirjautumisen aalto-tunnuksilla)

”Tulevaisuuden pohtiminen saa viimeaikaisten tapahtumien valossa uudenlaisia ulottuvuuksia. Nykytilanteessa meidän on entistä tärkeämpää jatkaa tätä työtä yhdessä. Olemme edelleen yhteisö, vaikka normaalisti niin eloisa kampuksemme on hiljentynyt. Yhteisöllisyys on vain vaihtunut kasvokkaisista kohtaamisista kontakteihin verkon ja puhelimen välityksellä,” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

”Toivottavasti mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan etäyhteydellä toteutettavaan strategiateemoja käsittelevään yhteisötilaisuuteen 22.4. Nyt jos koskaan on ensiarvoisen tärkeää suunnata katseet tulevaan, osoittaa yhteisömme voima ja koota näkemyksiä teemoihin laajasti koko yhteisöstämme.”

Strategian toimeenpanon vuosisuunnitelmien aikataulua muokattu

Kuluva kevät on uuden strategian toimeenpanon valmistelun intensiivisintä aikaa. Korkeakoulut valmistelevat parhaillaan suunnitelmiaan strategian kaikille seitsemälle osa-alueelle. Yliopiston operatiivisen johtoryhmän (PMT) johdolla ja hyödyntäen laajasti asiantuntijoitamme valmistellaan niin ikään suunnitelmat yhteisille alueille.

Näin vuosisuunnittelu etenee käytännössä vuonna 2020

 Vuosisuunnittelun aikataulu on päivitetty PMT:n kokouksessa 26.3. Tarvittaessa päivitämme aikatauluja vielä myöhemmin.

  • Toimintamme tuloksia tarkasteltiin yliopiston vuosikatselmuksessa, joka järjestettiin 5.3. Vuosikatselmukset (reviews) järjestetään vuosittain korkeakouluissa ja palveluissa sekä koko yliopiston tasolla (University Review).
  • Korkeakoulut, PMT ja palvelut laativat suunnitelmiensa ensimmäiset versiot 5. toukokuuta mennessä.
  • PMT käsittelee suunnitelmia toukokuussa.
  • Kesäkuussa hallitus antaa linjauksia mm. strategian seurantaan käytettävistä mittareista.
  • Kaikki yksiköt tarkentavat suunnitelmiaan ja mittareita elokuun loppuun mennessä.
  • Kesän ja syksyn aikana yliopisto neuvottelee myös opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tulevan nelivuotiskauden tavoitteista ja rahoituksesta.
  • Syyskuussa hallitus määrittelee alustavan 2021 budjetin ja pitkän tähtäimen budjettikehyksen, sekä päättää rahoitusmallista.
  • Yliopiston dialogi käydään lokakuun lopussa.
  • Neuvottelujen pohjalta hallitus vahvistaa marraskuussa strategiset tavoitteet vuodelle 2021 ja yhteisen strategisen suunnitelman 2022–24.
  • Uuden, elävän strategian myötä strategian toimeenpanon valmisteluun lisätään vielä yksi vaihe: loppuvuoteen sijoittuva ennakkokatselmus (University preview). Tällöin tarkastelemme kattavasti sitä, miten maailmassa jatkuvasti tapahtuva muutos vaikuttaa yliopistomme strategiseen suuntaan.

Vuosiprosessin eri vaiheissa järjestetään yhteisötilaisuuksia, jotta saamme koko yhteisön näkemyksen yliopiston toimintaan vaikuttavista asioista. Seuraava tilaisuus on 22.4.

Yliopiston vuosikatselmusmateriaalin löydät alta (vaatii sisäänkirjautumisen Aalto-tunnuksilla).

Yhteisötilaisuus

Ilmoittaudu yhteisötilaisuuteen alla olevan linkin kautta. Voit myös tutustua edellisen yhteisötilaisuuden kuulumisiin.

Aaltolaisia ideoimassa strategian kehitystoimia yhteisötilaisuudessa 31.1.2020

Yhteisötilaisuudesta satoja ideoita kestävän tulevaisuuden rakentamiseen

Uuden strategian kehitystoimien työstäminen käynnistyi yhteisötilaisuudessa 31.1.

Uutiset
Strategisen suunnittelun vuosiprosessit
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

A man in a suit standing in front of the Aalto Töölö building.
Nimitykset Julkaistu:

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi

Niemi raportoi tehtävässään Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.
Francisin ottama omakuva, meri taustalla.
Kampus Julkaistu:

Albert Devasagayam Francis: Yhdistämme yhteisöllisen puutarhan ja mehiläishoidon

"Tärkein motivaationi on puhdas energia, mutta se voi olla kaukana tulevaisuudessa. Mehiläishoidossa näen työn jäljen aina kauden päätteeksi. "
kuva hyvinvointiviikon logosta jossa keltaisia kuvioita
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!

Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella
Ylhäältä otetussa kuvassa opiskelijat istuvat pöydän ääressä Oppimiskeskuksen värikkäissä tiloissa
Yliopisto Julkaistu:

Yritysyhteydet Aallon vahvuutena Times Higher Educationin rankingissä

Arvostettu yliopistovertailu sijoitti Aalto-yliopiston 250 parhaan joukkoon maailmassa.