Uutiset

Social Hackathon: Opiskelijat innovoivat eloa hiljentyville paikkakunnille

Social Hackathon huipentuu kilpailupäivään Aalto-yliopiston oppimiskeskuksessa 23.3.

Hiljentyvät ja tyhjentyvät paikkakunnat sekä niiden palveluiden hiipuminen ovat ajankohtainen haaste Suomelle. Näiden paikkakuntien elävöittämiseksi Aalto-yliopiston opiskelijat innovoivat kevään aikana uusia palvelukeinoja hiljenevien seutujen asiakkaille. Social Hackathon huipentuu kilpailupäivään Aalto-yliopistolla 23.3.

Social Hackathonin keskiössä ovat ihmiset, sillä kilpailussa etsitään palvelumalleja laajasti sekä yksilöille että eri väestöryhmille.

Uudenlainen palvelu voi olla suunnattu eri ryhmille, kuten ikääntyville, lapsiperheille, lapsille ja nuorille, eri ammattikuntien edustajille tai maahanmuuttajille. Hackathonissa etsitään erityisesti uusia yhteistyömalleja ja digitaalisia palveluinnovaatioita, joilla voidaan purkaa fyysisen maailman rajoitteita ja parantaa elämänlaatua tyhjentyvillä paikkakunnilla.

Kilpailuun ilmoittautuneilla opiskelijoilla on halu antaa panoksensa hiljentyvien paikkakuntien positiiviselle tulevaisuudelle. Opiskelijoista moni on kotoisin pienemmältä paikkakunnalta ja kantaa omakohtaisesti huolta kunnista, joissa väestön määrä laskee. Kilpailu antaa opiskelijoille keinon olla luomassa Suomea, missä kaikilla on mahdollisuus tasapuolisiin ja helposti saatavilla oleviin palveluihin.

Hackathonissa ideoitavilta ratkaisuilta odotetaan, että ne soveltuvat tyhjentyville paikkakunnille, joiden:

  • palvelut ovat supistuneet merkittävästi sekä
  • nykyinen väestöpohja ja sijainti mahdollistavat laajemmat peruspalvelut siitä huolimatta, että työttömyys ja muuttotappio hiljentävät paikkakuntaa.

Kilpailun voittanut joukkue saa viedä ideansa käytäntöön

Kilpailuun osallistuneet tiimit työstävät parhaillaan ideaansa valmentajien johdolla, ja Social Hackathon huipentuu varsinaiseen kilpailupäivään 23.3.

Opiskelijoiden tuotoksia arvioi kokenut tuomaristo, johon kuuluu OP:n digikehityksestä vastaava johtokunnan jäsen Harri Nummela, Deloitten toimitusjohtaja Tomi Pitkänen ja tietojärjestelmätieteen Professor of Practice Esko Penttinen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Arviointikriteereinä ovat ratkaisun omaperäisyys, skaalattavuus ja yhteiskunnallinen merkitys.

Kilpailussa ratkaistava ongelma on ajankohtainen ja tärkeä koko Suomelle. OP ja Deloitte edesauttavat parhaaksi arvioitavan idean kehittämistä käytäntöön palkkaamalla voittajatiimin kesätöihin OP Ryhmään ja Deloittelle.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kisaa Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskukseen, Otaniementie 9, Espoo, torstaina 23.3. klo 19.00 alkaen. Haastattelupyynnöt pyydetään sopimaan erikseen. Tarkempi kutsu lähetetään viikolla 11.

Lisätietoja:
Tuuli Kirkkomäki
Deloitte
p. 040 502 9786
[email protected]

Kristan Luoma
OP Ryhmä
p. 040 709 6790
[email protected]

Anne Salonvaara
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 050 590 5620
[email protected]

Mediahaastattelut hackathon-päivänä:
Sanna Fäldt
Deloitten viestintä
p. 040 533 4034
[email protected]

 

Lue myös Deloitten palvelumuotoilija Jukka Isosaaren blogikirjoitus Social Hackathonista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Opinnot Julkaistu:

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Football field / Jalkapallokenttä. Kuva: Aleksi Poutanen
Opinnot Julkaistu:

Jalkapalloilija Tim Väyrynen ja koripalloilija Helmi Tulonen kuuluvat Aalto-yliopiston URHEA-opiskelijoihin

”Aalto-yliopisto on Urhean periaatteiden mukaisesti tukenut meitä ammattiurheilun ja opiskelujen yhteensovittamisessa.”