Sidosryhmät koolla kehittämässä rakennusalan koulutusta

Arvovaltainen joukko rakennusalan yritysten johtoa ja asiantuntijoita kokoontui elokuussa Dipoliin tutustumaan Aalto-yliopiston rakennusalan uusiin ohjelmiin, keskustelemaan alan osaamistarpeista ja yritysten mahdollisuuksista olla mukana opiskelijoiden taitojen kehittämisessä.
”Tilaisuus täytti hyvin odotukset. Tavoitteena oli saada palautetta, jonka pohjalta pystymme kehittämään uusi toimintamalleja ja vastaaman haasteisiin entistä paremmin”, totesi rakennustekniikan laitoksen johtaja, professori Jari Puttonen. ”Osan esille nousseista asioista olimme tunnistaneet jo aikaisemmin, mutta yritysten antama suora palaute on erittäin arvokasta. Esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden integroiminen suomen kieleen on asia, johon haluamme löytää ratkaisun.”
”Opinnäytetyöt ovat perinteisesti olleet tärkeä osa yhteistyötä, mutta aiheiden tulisi liittyä sekä yliopiston tutkimukseen että yritysten omiin tarpeisiin”, Puttonen sanoi.
Rakennusala on suuressa muutoksessa eikä tulevaisuutta voi ennusta. Yritykset toivoivatkin tiiviimpää vuoropuhelua tutkimuksen kanssa ja näköaloja tulevaisuuden trendeihin. Toiveena oli myös korkealaatuinen täydennyskoulutus jo työelämässä oleville.
Alalle tulevilta diplomi-insinööreiltä toivottiin hyviä perustietoja, ongelmanratkaisukykyä, luovuutta ja kykyä oppia uutta. Myös vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa arvostettiin.
Georakentamista opiskeleva Saara Lassila ja rakennustaloutta opiskeleva Santeri Sompio kiittelivät uusia englanninkielisiä maisteriohjelmia. ”Englannin kielellä opiskelu on antanut taidon keskustella asioista englanniksi ja todella hyvät mahdollisuudet työelämään”, kertoi Sompio..
Keskustelua fasilitoi Ramboll Finland Oy:n tekninen johtaja Mikko Leppänen. Rakennusliikkeen odotuksia alan opetukselle esitteli Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti. Toimitusjohtaja Ismo Tawast Swecosta kertoi suunnittelutoimiston odotuksista alan opetukselle. Aalto-yliopiston koulutusta esittelivät dekaani Gary Marquis sekä professorit Jari Puttonen, Simo Hostikka ja Mikael Rinne.
Lisätietoja:
Professori Jari Puttonen, [email protected]
Rakennustekniikan laitoksen johtaja
Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto kouluttaa rakennusalan diplomi-insinöörejä kahdessa englanninkielisessä maisteriohjelmassa: Geoengineering (georakentaminen) ja Building Technology (rakennustekniikka).
Lue lisää uutisia

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita
Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan
Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä