Uutiset

Samuli Knüpfer on nimitetty Kauppakorkeakoulun omistajuuden professoriksi

Omistajuuden professuuri on perustettu lahjoitusvaroin.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Kauppatieteiden tohtori (KTT), professori Samuli Knüpfer on nimitetty omistajuuden professoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. Hän aloittaa tehtävässään maaliskuussa.

Lahjoitusvaroin perustetun professuurin tavoitteena on liittää omistajuus kiinteäksi osaksi akateemista tutkimusta ja opetusta, vahvistaa suomalaista omistajuuden kulttuuria ja omistajaosaamista sekä tuottaa laadukasta tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätösten tueksi.

Knüpfer siirtyy Aalto-yliopistoon BI Norwegian Business Schoolista Oslosta, jossa hän on työskennellyt rahoituksen professorina. Ennen Oslon-vuosiaan hän toimi London Business Schoolissa sekä vieraili tutkijana University of Californiassa, Berkeleyssä ja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 29-vuotiaana vuonna 2007.

Urallaan Samuli Knüpfer on muun muassa opettanut tuhansia opiskelijoita, johtanut rahoituksen tohtoriohjelmaa, ohjannut lukuisia tohtorikoulutettavia sekä koordinoinut useiden tutkimusryhmien työtä. Hänen vertaisarvioituja ja usein palkittuja tutkimuksiaan on julkaistu kansainvälisen akateemisen kentän terävimpään kärkeen kuuluvissa lehdissä, kuten Journal of Finance, Journal of Financial Economics, Review of Financial Studies ja Management Science. The Economist, Wall Street Journal ja Financial Times ovat referoineet Samuli Knüpferin tutkimuksia sivuillaan.

Knüpfer on kysytty esiintyjä akateemisissa konferensseissa ja eri medioissa.

Ainutlaatuinen hanke

Knüpferin laajasti viitatussa ja monipuolisessa tutkimustoiminnassa korostuu kotitalouksien sijoitus- ja säästämispäätösten ymmärtäminen sekä niiden vaikutukset talouden toimintaan. Hän on myös tutkinut toimitusjohtajien ominaisuuksia ja niiden vaikutusta yritysten päätöksentekoon ja menestykseen. Useat Knüpferin tutkimuksista perustuvat ainutlaatuisiin aineistoihin Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

”On upeaa palata Suomeen opettamaan ja tekemään tutkimusta näin ainutlaatuisen hankkeen puitteissa. Lahjoitusprofessuuri osoittaa, että omistajuus kiinnostaa useita tahoja Suomessa. Omistajuus ja sen eri muotojen vaikutukset yrityksiin ja talouteen ovat lähellä sydäntäni. Odotan innolla paluuta Aalto-yliopistoon”, sanoo Knüpfer.

Omistajuuden professuuri sijoittuu rahoituksen laitokselle.

”Omistajuus ja siihen liittyvät kysymykset ovat hyvin relevantteja Kauppakorkeakoulun muillakin laitoksilla, mutta myös laajemmin Aalto-yliopistossa. Uuden professuurin myötä koulumme pystyy yhdistämään jo olemassa olevia voimia ja siten merkittävästi vahvistamaan omistajuuteen keskittyvää opetusta, tutkimusta sekä niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta”, sanoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki ja toivottaa Samulin erittäin lämpimästi tervetulleeksi Aalto-yliopistoon. 

Yhteinen saavutus – suurkiitos laajalle lahjoittajajoukolle

Omistajuuden professuurin perustamista on tukenut tähän mennessä jo noin 100 lahjoittajaa, joiden joukossa on niin säätiöitä, yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin.

”Omistajuuden professuuri on ollut monella tapaa ainutlaatuinen hanke. Lahjoitusprofessuurien perustamista tukee yleensä vain muutama säätiö tai yritys, mutta tähän hankkeeseen saimme mukaan poikkeuksellisen laaja-alaisen joukon lahjoittajia, jotka edustavat eri omistamisen muotoja. Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia, jotka ovat osallistuneet varainhankintaponnistukseemme”, sanoo Timo Korkeamäki.

Professuurihankkeen isä ja omistamisesta kirjan kirjoittanut Tero Luoma iloitsee omistajuuden professuurin toteutumisesta ja uudesta nimityksestä.

”On kunnia nähdä, miten idea toteutuu nyt pitkäaikaisena omistajuuden professuurina ensimmäisenä maailmassa. Tämä on merkittävä investointi omistajaosaamiseen seuraaville sukupolville. Haluan kiittää kaikkia hankeen tukijoita ja Aalto-yliopistoa erinomaisesta yhteistyöstä. Koko prosessi ja Samuli Knüpferin nimitys todistavat, että Aalto-yliopisto on paras koti tälle professuurille”, sanoo Luoma.

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kiittää lämpimästi Tero Luomaa, hankkeelle tukijoita koonnutta Lari Raitavuota sekä jokaista professuuria mahdollistamassa ollutta lahjoittajaa.

”On ilo ja kunnia saada olla perustamassa Suomen ensimmäistä omistajuuden professuuria Aalto-yliopistoon. Ilman teitä professuurihankkeen alullepanijoita ja lahjoittajia professuurin perustaminen ei olisi toteutunut. Yhdessä olemme saaneet aikaan jotain uutta ja ainutlaatuista. Lämpimät kiitokset kaikille”, Niemelä sanoo.

Omistajuuden professuuri on herättänyt paljon mielenkiintoa aina sen perustamisuutisesta lähtien.

”Olemme saaneet poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta omistajuuden professuurista. Saaduista palautteista käy ilmi, että omistajuudesta kaivataan korkealaatuista ja riippumatonta tutkittua tietoa, alan opetuksen kehittämistä sekä lisää yhteiskunnallista keskustelua. Innolla lähdemmekin nyt omalta osaltamme toteuttamaan näitä asioita”, sanoo Timo Korkeamäki.

Koska omistajuus on koettu laajasti erittäin tärkeäksi asiaksi, se on päätetty pitää auki myös uusille lahjoituksille. Näillä uusilla lahjoituksilla tuetaan omistajuuden osaamisen kehittämistä edelleen.

Lisätietoa lahjoittamisesta ja lista omistajuuden professuurin lahjoittajista 

Yhteystiedot

Dekaani Timo Korkeamäki, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]    
+358 40 483 4060

Helena Salminen, Aalto-yliopiston lahjoittajasuhteet
[email protected]
+358 50 475 7108

Omistajuuden lahjoitusprofessuuri

Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoululle on perustettu ainutlaatuinen omistajuuden professuuri.

Lue lisää
People and public artwork Donors' Wall at the School of Business.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Marjo Kettunen
Nimitykset Julkaistu:

Marjo Kettunen Perustieteiden korkeakoulun kehityspäälliköksi

Marjo Kettunen on valittu Perustieteiden korkeakoulun (SCI) kehityspäälliköksi. Hän siirtyy tehtävään Kemian tekniikan korkeakoulusta, jossa hän on toiminut kehityspäällikkönä keväästä 2018 alkaen.
A woman with blonde hair stands with arm resting on a ledge with a grey background.
Nimitykset Julkaistu:

Fysiikan professori: Ydinsimulaatiot vaativat tehokkaita tietokoneita, ja siinä “Suomi on edelläkävijä”

Andrea Sand johtaa suurta kansainvälistä Nuclear Materials and Engineering -tutkimusryhmää, jonka rahoitukset ja yhteistyökumppanuudet kattavat koko Euroopan.
Professor Maarit Karppinen
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Maarit Karppinen on nimitetty Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n jäseneksi

Aalto-yliopiston epäorgaanisen materiaalikemian professori Maarit Karppinen aloittaa kautensa ERC:n tieteellisen neuvoston jäsenenä 1. tammikuuta 2025.
University lecturers Heli Lehtivuori, Suvi Holmstedt ja Otto Mustonen
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme uutta lehtoria Kemian tekniikan korkeakouluun

Heli Lehtivuori, Otto Mustonen ja Suvi Holmstedt ovat aloittaneet yliopistonlehtoreina Kemian tekniikan korkeakoulussa. Heidän osaamisensa erityisesti spektroskopian, materiaalikemian ja orgaanisen kemian aloilta rikastuttaa korkeakoulun opetusta ja tutkimusta.