Uutiset

Sähköpajakurssilla mielikuvitukselliset projektityöt valmistuvat yritysten ja erehdysten kautta

Kevään viimeisten viikkojen aikana Sähköpajalla on käynyt kuhina, kun opiskelijat ovat ahertaneet kurssitöidensä parissa. Pääsimme seuraamaan yhden projektityön etenemistä aina ideasta kurssin loppunäytökseen saakka.
Aalto University / Sähköpajakurssi / photo: Linda Koskinen
Pöydän valot eivät toimi, joten IR-sensorit, LED-kiekot ja LED-matriisi kytketään uudelleen.

Torstai 2.5.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat Anneka Kruuti, Kalle Nieminen, Antti Mansikka ja Niklas Rehnberg työskentelevät keskittyneesti kyljelleen käännetyn suuren pöydän ympärillä. Interaktiiviseen beer pong -pöytään asennettujen IR-sensoreiden on tarkoitus tunnistaa paikallaan olevat kupit ja kuppien paikkoja merkkaavien LED-valojen palaa joko punaisena tai vihreänä.

”Viime kerralla saimme osan valoista toimimaan oikein – ne vaihtuivat vihreästä punaiseksi, kun kupin paikkaa kosketti. Nyt valoista yksikään ei toimi emmekä tiedä, mitä olemme tehneet tässä välissä”, Anneka naurahtaa.

”Kokeilemme johdottaa kaikki mikro-ohjainalustaan menevät laitteet uudelleen, jos se auttaisi.”

Aalto University / Sähköpajakurssi 2019 / photo: Linda Koskinen
Kalle poraa pöytään reikiä pallonpuhdistinta varten. Pallo laitetaan reiästä sisään ja se ilmestyy toiselta puolelta pöytää puhtaana.

Perjantai 10.5.

Kurssin loppunäytös alkaa jo häämöttää ja pajalla on vilinää. Koska koodata voi missä vain, ovat Anneka, Kalle, Antti ja Niklas päättäneet käyttää päivän työtunnit itse pöydän valmiiksi saamiseen. Tänään pelipöytään lisätään kupeille tarkoitetut tuet sekä reiät pallonpuhdistinta varten.

Viime viikolla päänvaivaa aiheuttanut ongelma kuppien paikkoja merkkaavien led-valojen kanssa on ratkaistu, mutta haasteita on vielä jäljellä:

”Tällä hetkellä ongelmana on saada pisteet näkymään tulostaululla oikein. Tilanteessa, jossa yhtään kuppia ei poisteta pelilaudalta, vaan niiden paikkoja ainoastaan muutetaan, tulostaulu saattaa näyttää väärää pistetilannetta. Siksi taulun näyttö pitäisi saada toimimaan viiveellä. Tämän lisäksi olisi kiva saada tulostaululle muutamia näytönsäästäjiä näkymään pelin aikana”, Kalle kertoo.

Aalto University / Sähköpajakurssi 2019 / photo: Linda Koskinen
Loppusilauksia vaille valmista.
Aalto University / Sähköpajakurssi 2019 / photo: Linda Koskinen
Kuppien paikkoja merkkaavat LED-valot palavat joko punaisina tai vihreinä.

Torstai 16.5.

H-hetki lähestyy! Anneka, Kalle, Antti ja Niklas ovat ahkeroineet pajalla koko viikon ja projektityö etenee vauhdilla. IR-sensorit tunnistavat kupit ja pistetaulu toimii moitteetta. Pallonpuhdistin paikalleen ja työ on valmis!

Aalto University / Sähköpajakurssi 2019 / photo: Linda Koskinen
Ulla Tuomisen Säätiö palkitsee parhaita kurssilla toteutettuja töitä, joihin lukeutuivat tällä kertaa myös Annekan, Kallen, Antin ja Niklaksen projektityö.

Tiistai 21.5., kurssin loppunäytös

Dipolin Lumituuli-auditorio on täynnä opiskelijoita ja erilaisia härveleitä. Anneka, Kalle ja Niklas seisovat työnsä ympärillä ja demonstroivat pelipöydän käyttöä yleisölle.

”Kaikki lähtee siitä, mitä infrapunasensorit kuppien alla havaitsevat”, Anneka selittää. ”Tietojen perusteella ohjasimme koodissa, minkä väriset ledit syttyvät kunkin infrapunasensorin ympärille. Lisäksi koodimme laskee, kuinka monen infrapunasensorin päällä on kuppi ja tämän perusteella sytyttää oikeat ledit LED-gridissä näyttäen oikeaa tulosta.”

Projektityö herätti yleisössä kiinnostusta ja sai tunnustusta kunnianhimoisuudestaan, kun Ulla Tuomisen Säätiö palkitsi sen yhdessä muiden kurssin parhaimpien töiden kanssa.

”Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis! Oli hienoa päästä opiskelemaan välillä käytännön eikä kirjojen kautta. Kurssi opetti paljon projektityöskentelystä ja roolituksen tärkeydestä sekä ongelmanratkaisu- ja tiedonhakutaitoja. Kurssin loppuvaiheen kiireen jälkeen olemme kuitenkin ihan tyytyväisiä, että se on nyt ohi”, ryhmä kertoo iloisena.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Opinnot Julkaistu:

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Football field / Jalkapallokenttä. Kuva: Aleksi Poutanen
Opinnot Julkaistu:

Jalkapalloilija Tim Väyrynen ja koripalloilija Helmi Tulonen kuuluvat Aalto-yliopiston URHEA-opiskelijoihin

”Aalto-yliopisto on Urhean periaatteiden mukaisesti tukenut meitä ammattiurheilun ja opiskelujen yhteensovittamisessa.”
Mira Hänninen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan

Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”