Rohkeaa muotia, kansainvälisiä huippuammattilaisia ja innovatiivisia tekstiilejä
Merikaapelihallissa järjestetään kansainvälisistä ammattilaisista muodostuva muotiseminaari ja illalla hallin valtaa opiskelijoiden uudet opinnäytemallistot Näytös16:ssa. Turbiinisalin puolella tämän kevään uutena avauksena Tekstiili16-näyttely tuo tekstiilit etualalle esitellen ajankohtaista tekstiilisuunnittelua muodin, sisustuksen, taiteen ja tieteen näkökulmista.
Kansainvälisen muodin kärkinimet Aallon muotiseminaarissa
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotiseminaari tuo yhteen muotialan kansainvälisiä huippuammattilaisia. Seminaarin kuratoivat belgialaisen kulttimuotilehden A Magazine Curated by:n päätoimittaja Daniel Thawley ja Showstudion tuottaja ja toimittaja Lou Stoppard. Tänä keväänä keskusteluun osallistuvat LVMH Prizen voittanut lontoolaissuunnittelija Thomas Tait, Balenciagan ja Vetementsin stylisti Lotta Volkova, Man About Town-lehden päätoimittaja Ben Reardon, japanilaisuunnittelija Yohji Yamamoton oikea käsi ja muotitoimittaja-legenda Irene Silvagni ja huippumalli Paul Hameline.
– On ainutlaatuista saada näin kovatasoiset muotinimet keskustelemaan tämän kevään muotiseminaariimme, toteaa lehtori Tuomas Laitinen.
Runsaita mallistoja ja rohkeaa näkemystä
Näytös16 tuo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tämän kevään uudet opiskelijamallistot yleisön eteen. Helsingin odotetuimmaksi muotitapahtumaksi muodostunut näytös kerää noin 1000 hengen yleisön, jonka joukossa on kotimaisten muoti- ja muotoiluvaikuttajien lisäksi tunnettujen kansainvälisten muotimedioiden, muotitalojen edustajia sekä kykyjenetsijöitä esim. LVMH-konsernista (Louis Vuitton, Dior, Céline jne.), Kering Groupista (Gucci, Balenciaga, Saint Laurent jne.), OTB-konsernista (Diesel, Marni, Maison Margiela jne). Näytöksen editoimisessa avustaa tänä vuonna tunnettu pariisilaissuunnittelija Lutz Huelle.
Näytöksessä on mukana tänä keväänä neljän alumnin Saara Lepokorven, Julia Männistön, Siiri Raasakan ja Tiia Sirénin mallistot. Kaapelitehtaalla nähdään myös Hyéres Fashion Festivalin Chloé-palkinnon ja tuomariston kunniamaininnan saaneiden Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen miestenvaatemallisto.
– Opinnäytemallistojen takana on laaja-alainen suunnittelutyö. Kokonaisuus vaatii muun muassa monitahoisen, ihmisläheisen ja kolmiulotteisen lähestymistavan suunnitteluun ja valmiin lopputuloksen esittämisen oikeassa ajankohtaisessa kontekstissa sekä ymmärryksen vaatteen ja muodin yhteydestä populaari- ja korkeakulttuuriin sekä sosiaalisiin ilmiöihin ennen, nyt ja tulevaisuudessa, taustoittaa professori Pirjo Hirvonen.
Uudenlaisia materiaaleja ja kokeellisia tutkimussuuntauksia
Tekstiili16 -näyttely esittelee Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun korkeatasoista ja laaja-alaista tekstiilisuunnittelun osaamista. Tänä keväänä ensimmäistä kertaa järjestettävä näyttely tuo tekstiilien suunnitteluun ja valmistukseen liittyvät prosessit taka-alalta päänäyttämölle.
Aalto-yliopiston tekstiilisuunnittelun opetuksen sisältöjen ja pedagogiikan kehitys sekä monipuoliset studiot ovat nostaneet opiskelijoiden tekstiiliosaamisen kansainvälisesti tunnustetulle tasolle. Teollisuusyhteistyö mahdollistaa opiskelijoiden suunnitelmien toteutumisen osaksi muoti- ja sisustuskokoelmia. Lukuisat innovatiiviset tuotteet ovat monialaisten yhteistyöprojektien tulosta. Myös uudet kokeelliset tutkimussuuntaukset laajentavat tekstiiliosaamista tieteen alueelle.
– Tekstiili16-näyttely on tämän kevään uusi tärkeä avaus. Teemme tunnetuksi tekstiilisuunnittelun osaamista ja suunnitteluun liittyviä prosesseja myös laajemmalle yleisölle. Näyttelykävijät pääsevät tutustumaan monipuoliseen kokonaisuuteen. Tänä päivänä tekstiilisuunnittelu luo muotia, mutta se on myös tiedettä, teknologiaa ja taidetta, luonnehtii professori Maarit Salolainen.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Suomen tekstiili ja muoti ry. kanssa.
Tapahtumat ovat osa Aalto Festivalia, katso lisää osoitteessa aaltofestival.fi/2016
#aaltofestival
Lisätietoja:
Fashion Seminar
ke 25.5. klo 10.00–12.00 liput 10/15 euroa ovelta, maksu vain kortilla.
Ennakkovaraukset ja tiedustelut lehtori Tuomas Laitinen
p. 050 384 8857, [email protected]
Näytös16
Professori Pirjo Hirvonen, p. 050 363 6011, [email protected]
ke 25.5., liput 10/15e, ennakkoon Diesel Storesta, Mannerheimintie 2, Helsinki, ovelta jos jää. tiedustelut ja kutsupyynnöt (vain ammattilaisille ja medialle) Susse Roos, [email protected]
Tekstiili16
Professori Maarit Salolainen, p. 050 442 8381, [email protected] ja Tekstiili16
Näyttelyn aukioloajat:
25.5.–29.5. (ke 21–23, to 11–20, pe 11–15 ja Tekstiili16 Party 19–23, la 11–20, su 11–18)
os. Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki
Lue lisää uutisia

Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin
Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita
Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.
Tutkimus: Maapallon rajat tulleet vastaan – jo kuusi yhdeksästä planetaarisesta rajasta ylitetty
Makean veden planetaaristen rajojen tutkimusta johti Aalto-yliopiston ryhmä.