Uutiset

Rahoitusta neljään uuteen akatemiatutkijan ja 14 tutkijatohtorin tehtävään

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan Aalto-yliopistolle myöntämä rahoitus on yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkimusta, kuva Mikko Raskinen

Suomen Akatemia on 7. toukokuuta myöntänyt yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa 20 akatemiatutkijan ja noin 11 miljoonaa euroa 43 tutkijatohtorin tehtävään luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen aloilla. Näistä Aalto-yliopistoon kohdistuva osuus on akatemiatutkijoiden osalta yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa ja tutkijatohtoreiden osalta yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa. Akatemiatutkijan tehtävät ovat viisivuotisia ja tutkijatohtorin tehtävät kolmivuotisia. Rahoituskaudet alkavat 1.9.2019.

Molemmat rahoitusmuodot ovat erittäin kilpailtuja. Kaikista akatemiatutkijahakuun jätetyistä hakemuksista rahoitettiin noin 10 prosenttia, ja tutkijatohtorihakuun jätetyistä hakemuksista noin 16 prosenttia.

Aaltolaiset uudet akatemiatutkijat ja tutkijatohtorit:

Akatemiatutkijat

Myönnetty rahoitus 438 874 euroa/henkilö
 

Asghar, Muhammad Imran, teknillisen fysiikan laitos

Seuraavan sukupolven johtavat polttokennot

Peltola, Emilia, sähkötekniikan ja automaation laitos

Hiilirajapinnat elämän ja keinotekoisen maailman välissä

Peng, Bo, teknillisen fysiikan laitos

Anisotrooppisten partikkeleiden suunnittelu ja itsejärjestäytyminen kehittyneiden kolloidisten rakenteiden ja materiaalien valmistuksessa

Snicker, Antti, teknillisen fysiikan laitos

Vauhdilla kohti fuusioenergiaa

Tutkijatohtorit
 

Afzalifar, Ali, teknillisen fysiikan laitos

Sähkökenttä: Faasimuutoksen aktiivinen hallintamenetelmä, 247 105e

Arora, Shashank, konetekniikan laitos

3D-painetut erittäin paksut paristot, joissa on parannettu käyttöikä ja sisäänrakennettu jäähdytysjärjestelmä, 266 730e

Cuerda, Javier, teknillisen fysiikan laitos

Aika- ja paikkariippuva teoria säädettävien nanomittakaavan koherenttien valonlähteiden kuvaamiseen, 246 085e

Gallo, Pasquale, konetekniikan laitos

Väsymisen moniskaalamallinnus insinöörisovelluksissa: mikro- ja nanomittakaavan väsymismekanismien kokeellinen tutkimus, 264 190e

Generalov, Andrey, elektroniikan ja nanotekniikan laitos

Korkean suorituskyvyn grafeeniperustaisia THz-heterodyyni-ilmaisimia huonelämpötilassa, 254 025e

Hartmann, Robert, kemian tekniikan ja metallurgian laitos

Vaahdotettavien mineraalien pintaominaisuuksien rajapintamodifiointi ympäristölle edullisten bio-kolloidien avulla, 253 050e

Kohl, Florian, matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Hilapolytoopit algebrassa, kombinatoriikassa ja matemaattisessa fysiikassa, 228 270e

Liu, Yu-Chang, kemian ja materiaalitieteen laitos

CEVALOR - Cellfabriker för uppvärderingen av bioraffinaderikemikalier, 265 195e

Mutanen, Tuomas, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos

Ihmisen tietoisuuden tutkiminen uudella korkearesoluutioisella monikohdeaivostimulaatiotekniikalla, 249 625e

Niinivaara, Elina, biotuotteiden ja biotekniikan laitos

Selluloosan nanokiteiden vesivuorovaikutuksen säätäminen sello-oligosakkaridien avulla, 269 370e

Pan, Zhengze, kemian tekniikan ja metallurgian laitos

Kinetiikkaa ja materiaaleja korkealämpötila-litium-happiakkujen katodille, 253 965e

Tavakkoli, Mohammad, teknillisen fysiikan laitos

Kehittyneet nanokatalyytit sähkökemiallisessa energiateknologiassa, 249 625e

Tiira, Jonna, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos

Matalahäviöiset III-V-puolijohteet elektroluminesenssijäähdytykseen, 249 620e

Virta, Joni, matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Dimensionpienennys tensoriaalisille aineistoille, 234 430e

 

Lue lisää rahoituspäätöksistä Suomen Akatemian sivuilta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Illustration image of an early autumn day, depicting Otakaari 2B from the opposite side of Tietotie. Some leaves are on the ground, there are people walking on campus, undistinguishable faces.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle

Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Portrait of Professor Ville Vuorinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Suomen akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19 taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta

Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.