Professori Heikki Remes: Kohti kestävää kehitystä erityislujien rakenteiden avulla
Heikki Remes
Heikki Remes nimitettiin vakituiseen associate professor -tehtävään konetekniikan laitokselle 1.8.2020 alkaen. Professuurin ala on meritekniikka.
Professori Remes tunnetaan erityislujien merirakenteiden tutkijana sekä holistisesta lähestymistavasta, jossa perustutkimus yhdistyy uudenlaiseen opettamiseen ja tekniikkaan. Hänen tutkimuksensa painottuu tulevaisuuden kevytrakenteisiin, niiden mekaaniseen käyttäytymiseen ja väsymiseen aina mikromittakaavasta suurin rakenteisiin saakka. Alan huipputason lehdissä julkaistujen artikkelien lisäksi hänen tutkimuksensa on tuottanut uraauurtavia ratkaisuja matkustajalaivojen rakenteisiin.
Opettajana Remes on menestyksellä kasvattanut seuraavaa meritekniikan tutkijasukupolvea – neljä hänen alaisuudessaan työskennellyttä tutkjiatohtoria toimii nykyisin professoreina tunnetuissa kansainvälisissä yliopistoissa. Hän on jäsenenä useissa tieteellisissä toimikunnissa ja toimii muun muassa työryhmän vetäjänä kansainvälisessä hitsausjärjestö IIW:ssä (International Institute of Welding). Uransa aikana Remes on saanut useita tunnustuksia, kuten kansainvälisen laivanrakennusseura SNAME:n (Society of Naval Architects and Marine Engineers) kunniamaininnan sekä Aalto-yliopiston opetuksen vaikuttavuuspalkinnon, joka myönnettiin meritekniikan ryhmälle vuonna 2018.
Heikki Remes valmistui tekniikan tohtoriksi laivanrakennuksen ja materiaalitekniikan alalta Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2008. Hänet nimitettiin meritekniikan apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon vuonna 2014. Sittemmin hän on toiminut vierailevana professorina Sveitsin valtiollisessa teknillisessä korkeakoulussa (EPFL) sekä vierailevana tutkijana Hampurin teknillisessä yliopistossa (TUHH) ja Waterloon yliopistossa Kanadassa
![Heikki Remes](https://acris.aalto.fi/ws/portalfiles/portal/3068869/1162909_x_512.jpg)
Uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät
Lyhyillä yleistajuisilla videoilla vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan.
![Installation Talk, photo: Minna Pajari](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_288w_180h_d/public/2020-11/installationTalks_web.jpg?itok=GzI5CQB3)
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)