Uutiset

Pauliina Ilmonen on nimitetty Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi

Ilmonen aloittaa viisivuotisen kautensa 1.6.2026. 
Vaaleahiuksinen henkilö mustassa asussa seisoo pyöreän puupöydän takana huoneessa, jossa on suuret ikkunat.

Professori Pauliina Ilmonen on nimitetty Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi. Ilmonen on perustieteiden korkeakoulun matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen professori ja hänen tutkimusalueensa on tilastotiede. Hän toimii tällä hetkellä Perustieteiden korkeakoulun vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina. Ilmonen on väitellyt tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2011. Hän on työskennellyt Aalto-yliopistossa lehtorina, tutkijana ja apulaisprofessorina. Hänet nimitettiin professoriksi 2021. Ilmonen on myös toiminut Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsenenä vuodesta 2023 lähtien.

“Olen iloinen voidessani vahvistaa, että hallitus on nimittänyt Pauliina Ilmosen Perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi. Pauliina on tehnyt erinomaista työtä tutkimusalallaan ja edistänyt esimerkillisesti tieteenalansa ymmärrettäväksi tekemistä suurelle yleisölle ja laajasti yhteiskunnassa. Hän on erittäin pidetty sekä henkilöstön että opiskelijoiden keskuudessa. Olen hyvin iloinen, että hän on ottanut vastaan dekaanin tehtävän”, provosti Kristiina Mäkelä sanoo. 

Dekaanin tehtävänä on johtaa korkeakoulun toimintaa ja osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista. Dekaani raportoi provostille.

Pauliina Ilmonen aloittaa tehtävässään 1.6.2026. Dekaanin toimikausi on viisivuotinen. Perustieteiden korkeakoulun nykyisen dekaanin Jouko Lampisen dekaanikaudet loppuvat 30.5. 2026, jonka jälkeen hän jää tutkimusvapaalle ja palaa sen jälkeen professorin tehtäväänsä Perustieteiden korkeakoulussa. 

Lisätiedot: 
Provosti Kristiina Mäkelä, Aalto-yliopisto 
 

Lue lisää

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.

Pauliina Ilmonen: Tiedeyhteisö on minulle kuin toinen perhe

"Promootiossa erityisesti se hetki menee minulla tunteisiin, kun uudet tohtorit saavat hatut päähänsä. Sen eteen on tehty paljon työtä ja sillä työllä on valtava yhteiskunnallinen merkitys."

Uutiset
Pauliina Ilmonen

Pauliina Ilmonen: Tilasto voi kertoa totuuden tai johtaa harhaan – näin luet niitä oikein

Tilastotieteen professori kertoo kolme pointtia, jotka jokaisen päätöksentekijän olisi tilastoista hyvä tuntea.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Isabel Salmi
Yliopisto Julkaistu:

Isabel Salmi luo tilaa myös ryhmän hiljaisten jäsenten mielipiteille

100 sanaa -sarjassa informaatioteknologian opiskelija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta Aalto-yhteisössä.
Maarit Korpi-Lagg, Pekka Marttinen, Robin Ras
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Uudet varadekaanit valittu Perustieteiden korkeakouluun

Perustieteiden korkeakoulun vaikuttavuuden varadekaaniksi valittiin Maarit Korpi-Lagg, opetuksen varadekaaniksi Pekka Marttinen ja tutkimuksen varadekaaniksi Robin Ras.
Bruno Mattos
Nimitykset Julkaistu:

Bruno Mattos on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle

PhD Bruno Mattos on nimitetty Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.6.2026 alkaen. Professuurin ala on Biomassan jalostus ja puukemia.
freestyle-hiihtäjä Kuura Koivisto
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tukee huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä – Olympiakomitea myönsi laatutunnuksen

Arvioinnissa kiitettiin yksilökohtaista opintojen suunnittelua, joustavia opintoja ja yhteistyötä urheiluakatemia Urhean kanssa.