Uutiset

Otaniemen kampuksen tiloja tutkinut LVI-hanke johti eurooppalaiseen opiskelijapalkintoon

Eurooppalainen LVI-alan järjestö jakoi tunnustuksia Aalto-yliopistossa tehdystä työstä vuosittaisessa kokouksessaan.

Aalto-yliopiston REINO-hankkeen puitteissa tehty diplomityö Demand response of heating and ventilation within educational office buildingspalkittiin opiskelijapalkinnolla Euroopan LVI-järjestöjen liiton REHVAn vuosikokouksessa 21.–23. huhtikuuta. 

Insinööritieteiden korkeakoulusta valmistunut Kristian Martin käsitteli palkitussa diplomityössään kysynnänohjausjärjestelmillä saavutettavia säästöjä rakennusten lämmittämisessä, apunaan Otaniemessä sijaitsevan K1-rakennuksen (Otakaari 4) neljännen kerroksen toimistotiloihin perustuva simulaatiomalli.

Martin valittiin lyhyen tekstin, esitelmän ja tuomariston haastattelun perusteella parhaaksi opiskelijakilpailun kahdestatoista osallistujasta. Opiskelijakilpailun voittaja edustaa Eurooppaa syksyllä Kiinassa järjestettävissä maailmanmestaruuskilpailussa.

REHVA myönsi vuosikokouksessa teknologiapalkinnon Insinööritieteiden korkeakoulun professori Risto Kososelle tunnustuksena työstään energiatehokkuuden ja sisäilman saralla, ja Aalto-yliopiston alumni Tuomo Niemelä sai nuoren tutkijan palkinnon. Kosonen toimi Kristian Martinin palkitun diplomityön ohjaajana, kun taas Niemelä on Martinin nykyinen esimies Granlundilla.

Tekesin rahoittamassa REINO-hankkeessa kehitetään älykästä joustoa asuin- ja toimistorakennusten energiankulutuksen ohjaukseen yhdessä suomalaisten yritysten kanssa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Nomaji landscap architects Kaapelipuisto park view. Photo Tommy Kankkonen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille

Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä

Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.
Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.
Juha Heinoselle parhaan väitöskirjan palkinto. Kuva: Jari Härkönen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Juha Heinoselle parhaan väitöskirjan palkinto

Aalto-yliopiston alumni kehitti väitöskirjassaan häviöttömän säteilyanturin, joka on jo matkalla maailmalle ja massatuotanto juuri käynnistymässä.