Uutiset

Otakaari 1:n maisemahanke viimeistelyä vaille valmis

Syksyllä 2021 alkanut maisemarakennushanke Otakaari 1:n vieressä olevalla Amfiteatterinaukion alueella valmistuu syksyllä 2022. Ulkoalueiden kehittäminen on yksi yliopistokampuksen keskeisistä painopisteistä.
Early autumn outdoor picture of the pathways leading to the Undergraduate Centre. The sun is shining and paths are dry.
Kuva: Aalto-yliopistokiinteistöt / Milla Uusitalo

Amfiteatterinaukion alueen kunnostustyöt ovat viimeistelyä vaille valmiit. Jalkapallokentän kokoisen alueen läpi voi nyt kulkea, ja kulku myös opiskelijajärjestöjen Wapputerassille on auki. Elokuussa 2021 alkaneen maisemarakennushankkeen tavoitteena oli kehittää Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) ja Harald Herlin –oppimiskeskuksen (Otaniementie 9) välistä Amfiteatterinaukion aluetta.  

Maisemahankkeessa otettiin huomioon monta erilaista tekijää, kuten yliopiston kampuksen kulttuurihistoriallinen ympäristö, kokeellinen opiskelijatoiminta, luonnon monimuotoisuuden lisääminen, kampuksen alkuperäissuunnitelman kunnioittaminen sekä kestävään kehitykseen tähtäävä suunnitelma. Hyvällä suunnittelulla voitiin edistää samaan aikaan monia eri tavoitteita mm. ohjaamalla kulkua, lisäämällä monimuotoisia istutuksia ja valaistusta sekä toteuttamalla lisää oleskelumahdollisuuksia alueen arvoihin sopeutuen. 

Old picture taken from Otaniementie towards Otakaari 1.
Otakaari 1 mahdollisesti 1970-luvulla. Kuva: Volker von Bonin, historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Tarve muovaa kulkureittejä 

Kampuksen kulkureitit ovat kohta viiden vuoden ajan muotoutuneet uudestaan, sillä Länsimetron ensimmäisen vaiheen liikennöinnin alkaminen muovasi myös kampuksen käyttäjien kulkua. Hankkeessa toteutettiin esteetön reitti, joka mahdollistaa aiempaa suoremman kulun metrolta ja tulevalta Raide-Jokerin pysäkiltä amfiteatterimaisen rakenteen alla oleviin pääsaleihin muun muassa liikuntarajoitteisille. Ennen muutostöitä esteetön kulkuyhteys kiersi pitkän reitin rakennuksen sisäkautta. 

Tasa-arvoinen kampusympäristö on kehitystyön ytimessä. Hankkeen toteutuksen suunnittelivat maisema-arkkitehdit Malin Blomqvist ja Elina Kataja, MASU Planning Oy.

Havainnekuva
Otakaari 1 tulevaisuudessa. Havainnekuva: MASU Planning Oy

Hankkeen isot rakennustyöt saatiin valmiiksi kesällä 2022 ja viimeistelevät työt valmistuvat syksyllä 2022. Työn valmistelu alkoi 2019 ja suunnitteluvaihe alkoi 2020, jolloin myös järjestettiin esimerkiksi opiskelijoita osallistavia kokouksia.  

Viihtyvyyttä ja monimuotoisuutta maisemahankkeilla 

Ulkoalueiden kehittäminen on yksi yliopistokampuksen keskeisistä painopisteistä. Jalankulkuyhteyksien lisäksi parannetaan esimerkiksi monikäyttöisyyttä, esteettömyyttä, viihtyisyyttä ja valaistusta sekä kestävän kehityksen mukaisia suunnitteluratkaisuja.

Amfiteatteriaukion hankkeen myötä alueelle saatiin myös paljon kaivattuja istumapaikkoja sekä tapahtumasähköt amfiteatterin vierustalle ja Alvar Aallon puistoon. 

Ulkoalueiden kehittämistä on toivottu muun muassa Leesman-kampuskyselyn kautta saadussa palautteessa. Hankkeiden valmistuttua kampuksen ulkoalueet tukevat myös entistä paremmin tapahtumien, kokeilevan opiskelijatoiminnan ja ympäristötaiteen edellytyksiä. 
  
Lisätietoja 
Pauliina Skyttä, kampusarkkitehti, pauliina.skytta@aalto.fi 
Aapo Pihkala, projektipäällikkö, kestävä kehitys ja maisema, aapo.pihkala@aalto.fi 

Osallistu kampuksen kehittämiseen

ACRE Day

ACRE-päivä 13.10.2022

Tervetuloa tutustumaan ACREn toimintaan, kuulemaan kampuksen kehittymisestä, tulevaisuuden visioista ja kestävästä kehityksestä sekä nauttimaan hyvistä virvokkeista.

Tapahtumat
Students outside School of Business / photographer Unto Rautio

Miten käyttäisit 13 000e opiskelijoiden hyvinvointiin? Jätä ehdotuksesi!

Ehdota 30.9.2022 mennessä osallistavan budjetoinnin hanketta parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Toteuttamiskelpoisista ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2022 aikana!

Uutiset

Lue lisää

Dipoli ilmakuva

Ulkoalueita ja jalankulkureittejä parannetaan Otakaari 1:n ja Dipolin ympäristössä

Jalankulkuyhteyttä metrolta Dipoliin sekä Amfiteatterinaukion aluetta parannetaan syksyn 2021 aikana. Tarkoituksena on luoda viihtyisiä, monikäyttöisiä, turvallisia ja esteettömiä ulkoalueita kunnioittaen alkuperäisiä suunnitteluratkaisuja ja toteutuksia. Työmaat käynnistyvät jo elokuussa.

Uutiset
Havainnekuva

Otaniementien kaksi lehmusta uusitaan helmikuussa

Vanhat puut saavat uuden elämän ulkotaideteoksina.

Uutiset
Marsio

Kampuksen työmaat ja poikkeusjärjestelyt

Tältä sivulta löydät koosteen Otaniemen kampuksen rakennustyömaista sekä liikenteen poikkeusjärjestelyistä.

Kampus

Kampuksen tapahtumia

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Isabel Salmi
Yliopisto Julkaistu:

Isabel Salmi luo tilaa myös ryhmän hiljaisten jäsenten mielipiteille

100 sanaa -sarjassa informaatioteknologian opiskelija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta Aalto-yhteisössä.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Punainen virheilmoitusikkuna, otsikkona 'IT Services'
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Ptrace-järjestelmäkutsun käyttö on estetty

Tämä estää mm. gdb:n ja muiden debuggereiden käytön.