Uutiset

Omistajilla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli

Tutkimuksen mukaan omistajat ovat määräänsä suurempia veronmaksajia kaikilla varallisuusjakauman tasoilla.
Omistajuuden professuurin vuosiseminaari 2024
Omistajuuden professuurin vuosiseminaari Kauppakorkeakoululla 22.11.2024. Kuva: Aalto-yliopisto / Jonna Söderholm

Dekaani Timo Korkeamäki toivotti omistajuuden professuuria tukeneet lahjoittajat lämpimästi tervetulleiksi omistajuuden professuurin toiseen vuosiseminaariin. Seminaari järjestettiin Kauppakorkeakoululla perjantaina 22.11.2024.

”Olemme vahvalla kasvu-uralla niin opiskelijoiden kuin professuurien määrässä. Myös huippujulkaisujen määrä on kasvussa. Tutkijamme ovat julkaisseet tänä vuonna jo 25 huippututkimusta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Teemme tinkimättömästi työtä sen eteen, että saamme tuotettua riippumatonta tietoa päätöksentekijöiden tueksi. Perusrahoituksen lisäksi lahjoitusvarat ovat toiminnallemme erittäin tärkeitä, mistä olen teille kaikille äärimmäisen kiitollinen”, Timo Korkeamäki sanoi.

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer kertoi, mitä kaikkea omistajuuden alueella on tehty kuluneiden 2,5 vuoden aikana.

”Olemme työstäneet 10 tutkimusprojektia, joista useista on syntynyt arvostettu FT50-julkaisu (FT = Financial Times). Olemme myös luoneet kaksi uutta kurssia, mitä ei olisi tapahtunut ilman omistajuuden professuuria. Kursseille on osallistunut useita satoja opiskelijoita, ja palautteet ovat huokuneet innostusta. Lisäksi meillä on 30 graduvaiheen opiskelijaa ja 10 gradua on jo valmistunutkin. Olemme myös saaneet omistajuutta esiin mediassa, olen käynyt puhumassa aiheesta eri tahoille ja osallistunut podcast-keskusteluihin.”

Samuli Knüpfer kertoi, että seuraava askel omistajuuden saralla on Aalto Ownership Labin toiminnan aloittaminen. Toimintakausi on viisi vuotta syksystä 2025 alkaen. Aalto Ownership Lab rahoitetaan lahjoitusten, yliopiston oman rahoituksen ja tutkimusrahoituksen yhdistelmällä. Lahjoitusten osuus budjetista on 1,2 miljoonaa euroa. ”Kyseessä on tutkimuskeskus, jossa tutkitaan yritysten omistajuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä, entistä parempia resursseja hyödyntäen. Tavoitteena on esimerkiksi luoda nykyistä laajempi ja tehokkaampi tutkimusinfrastruktuuri ja tuottaa lisää yhteiskunnallisesti kiinnostavaa tutkittua tietoa.”

Listaamattomien yritysten omistaminen on harvinaista

Samuli Knüpfer kertoi myös tuoreesta Listaamattomien yritysten omistajat Suomessa -tutkimuksestaan, jossa hän kartoitti pörssin ulkopuolisten osakeyhtiöiden omistajatietoja vuosilta 2006–2022. Kyseessä on ensimmäinen kattava selvitys suomalaisten henkilöomisteisten listaamattomien yritysten omistajista. 

Noin 170 000 ihmistä omistaa osakkeita yksityisesti omistetuissa yrityksissä, mikä vastaa vain kolmea prosenttia koko väestöstä. Yritysvarallisuuden osalta varakkaimpaan prosenttiin kuuluu 1 700 omistajaa, jotka hallitsevat lähes puolta kokonaisvarallisuudesta. Tämä osuus on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 2006 lähtien. Toisaalta omistajien kokonaismäärä on kuitenkin kasvanut vuoteen 2006 verrattuna.  ”Yli 40 prosenttia suomalaisista kotitalouksista omistaa listattuja osakkeita tai sijoitusrahastoja. Myös listaamattomilla yrityksillä on mahdollisuus jakaa omistamista laajemmalle. Osakekannustimet ja henkilöstörahastot ovat hyviä tapoja sitouttaa työntekijöitä tekemällä heistä omistajia”, Knüpfer sanoi. 

Helvar Mercan hallituksen puheenjohtaja Philip Aminoff kommentoi tutkimusta todeten, että tietojen käsitteleminen on vaatinut valtavaa työpanosta ja se, että työ on tehty, on hurjan hienoa. ”Omistajalla on väliä, kuten eri tahot ovat viestineet jo vuosien ajan. Nyt meillä on riippumattoman tahon eli yliopiston tuottaman tutkimuksen myötä aito, syvällinen osoitus omistajuuden merkityksestä. Lisäksi tutkimus konkreettisesti osoittaa, että omistajuuden professuuri on todella tärkeä.”

Paneelikeskusteluun osallistuivat Philip Aminoffin lisäksi KONE Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Herlin, Samuli Knüpfer ja rahoituksen työelämäprofessori Salla Pöyry. Panelistit totesivat, että Suomessa on hyvät lähtökohdat omistajuudelle, mutta tarvitsemme lisää riskinottoa ja dynamiikkaa.

Aalto Ownership Lab

Tilaisuuden päätteeksi Timo Korkeamäki kertoi, että omistajuuden opetus- ja tutkimusalue on osana Aalto-yliopiston käynnissä olevaa varainhankintakampanjaa ja yksi Kauppakorkeakoulun lahjoituskohteista. Sen seuraavana askeleena on nyt Aalto Ownership Labin toiminnan aloittaminen. 

”Olemme saaneet poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta omistajuuden professuurista. Saaduista palautteista käy ilmi, että omistajuudesta kaivataan korkealaatuista ja riippumatonta tutkittua tietoa, alan opetuksen kehittämistä sekä lisää yhteiskunnallista keskustelua ja vaikuttavuutta, ja Aalto Ownership Lab vastaa tähän kysyntään. Tule siis mukaan ottamaan seuraava askel ja nostamaan omistajuuden tutkimus ja vaikuttavuus uudelle tasolle!”

Seminaarin jälkeen vilkas keskustelu jatkui tarjoilujen äärellä Kauppakorkeakoulun monitoimitilassa.

Lahjoita omistajuuteen

Opiskelijoita Kauppakorkeakoulun aulassa

Tee lahjoitus

Tule mukaan rakentamaan tulevaisuutta kanssamme ja valitse sinulle sopivin lahjoituskohde Kauppakorkeakoululla! Jokainen lahjoitus on meille tärkeä.

Kauppakorkeakoulu

Aalto Ownership Lab

Aalto Ownership Lab on tutkimuskeskus, jossa tutkitaan yritysten omistajuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä.

Lue lisää
Picture of Aalto University School of Business building captured from outside in the spring.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award
Yliopisto Julkaistu:

Dekaani palkitsee jälleen Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista 

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle. 
Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.  
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.