Nuoret näkevät Aalto-yliopiston edelläkävijänä
Aalto-yliopiston paransi sijoituksiaan entisestään Taloustutkimuksen tekemässä korkeakoulujen imagotutkimuksessa. Yliopistoja arvioineeseen kyselyyn vastasi lähes 900 alle 30-vuotiasta suomalaista. Vastanneiden mukaan Aalto-yliopisto tunnetaan parhaiten Suomen yliopistoista, ja Aalto nousi myös kokonaisarvosanaltaan Suomen ykköseksi.
Tasokas opetus ja arvostettu tutkinto
Korkeakoulujen imagoa selvitettiin kymmenen väittämän avulla, joiden sopivuutta yliopistoon vastaajat arvioivat.
Mielikuvat olivat aiempaa myönteisempiä ja Aalto-yliopisto ylsi kärkikaksikkoon yhdeksässä imagotekijässä. Ensimmäisellä sijalla Aalto oli seitsemässä tutkitussa asiassa, kun vuosi sitten ykkössijoja oli kuusi: Maine opiskelupaikkana on hyvä, tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla, opetus on tasokasta, yliopisto on edelläkävijä ja erottuu edukseen muista korkeakouluista, yliopisto näkyy myönteisesti mediassa ja on hyvin esillä sosiaalisessa mediassa. Aalto oli toisella sijalla kahdessa väittämässä: koulutusalat ovat kiinnostavia ja tarjoaa joustavia verkko-opiskelumahdollisuuksia.
Verkko tärkeä tiedon kanava
Selvityksessä saatiin tietoa myös nuorten koulutukseen liittyvistä tietolähteistä. Yleisimmin käytetään oppilaitoksen www-sivuja sekä tehdään koulutusalaan ja oppilaitokseen liittyviä hakuja. Kahden viimeksi mainitun merkitys tietolähteenä on kasvanut viime vuosina voimakkaimmin. Useimmin haettava tieto liittyy opetustarjontaan, pääsyvaatimuksiin, koulutusaloihin ja hakuohjeisiin.
Lue lisää uutisia
Aalto OpenLearningin ylimääräinen päivityskatkos ke 11.3.2026 kello 9:00 - 12:00
Järjestelmä ei ole käytössä päivityksen aikana.
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi
Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.