Uutiset

Mursut saivat arvokasta tietoa erikoistumisalueista ja työelämätaidoista

Kauppakorkeakoulun professorit ja alumnit jakoivat tietämystään ja kokemuksiaan.
Pöytien äärellä käytiin vilkasta keskustelua erikoistumisalueista.

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat oli kutsuttu 8.3. Meet Your Community 2.0 -tapahtumaan tapaamaan ja kuulemaan professoreita, alumneja ja laitosten opintokoordinaattoreita. Tilaisuuden tavoitteena oli tarjota mursuille tietoa heille ajankohtaisen erikoistumisaluevalinnan tueksi.

Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti Kauppakorkeakoulun ulkoiset suhteet -yksikön päällikkö Jonna Söderholm, joka kannusti opiskelijoita juttelemaan pidemmän linjan kauppislaisten kanssa.
– Kysykää asioista, jotka teitä kiinnostavat. Mielenkiintoista on varmastikin kuulla, mitä proffat ja alumnit kertovat itse oppineensa opiskeluaikana, mihin töihin he ovat päätyneet ja minkä verran opinnoilla on ollut merkitystä työelämään sijoittumisessa.

Jonna Söderholm painotti myös verkostojen rakentamista, joka on opiskeluiden aikana vähintään yhtä tärkeää kuin tietopääoman kasvattaminen. KY:n ja ainejärjestöjen toimintaan kannattaa osallistua.

Ura- ja rekrytointipalveluiden asiantuntija Tanja Makkonen kertoi valmistuneiden sijoittumisesta työelämään.
– Vuonna 2014 yksityinen sektori oli työllistänyt 84 % valmistuneista. Melkein kolmannes (31 %) kyltereistä oli työskennellyt samassa organisaatiossa opintojen aikana kuin mihin he työllistyivät valmistuttuaan. 79 % opiskelijoista kävi töissä valmistumishetkellä ja viisi vuotta työskentelyn aloittamisesta valtaosa (94 %) alumneista oli erittäin tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta.

Perusopintojen jälkeen on tarjolla kahdeksan erikoistumisaluetta

Suomenkielisessä kandidaattiohjelmassa on kahdeksan erikoistumisaluetta, joista valitaan yksi ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla. Vaihtoehdot ovat johtaminen, laskentatoimi, liiketoiminnan teknologia, markkinointi, rahoitus, taloustiede, viestintä ja yritysjuridiikka, ja näistä alumnit, jos ketkä, olivat hyviä kertomaan kokemuksiaan.

It-alan yrityksessä työskentelevä Mikko Honkanen painotti myynnillisen otteen tärkeyttä yrittäjyydessä. Työkokemusta kannattaa hänen mukaansa hankkia erityisesti start-upeissa, jotta pysyy varmimmin mukana kehityksessä. Kari Janhunen edusti 1960-luvulla opiskelleita kyltereitä. Hän kertoi työskennelleensä 14 vuotta ulkomailla.
– Kulttuurierot maailmalla ovat isoja. Niitä pitää kuitenkin arvostaa, vaikka niiden ymmärtäminen on usein vaikeaa, Janhunen sanoi.

Stefan Söderström työskentelee johdon konsulttina.
– Keskiarvon ja CV:n täytyy olla hyvä, jos mielii konsultiksi suuriin konsultointiyrityksiin, Söderström kertoi kokemuksestaan.
Sanna Salo kertoi vaihtaneensa pääaineen laskentatoimesta viestintään ja työskentelee nyt viestintätoimistossa. Salo on tyytyväinen, että hän tuli opiskelleeksi myös laskentatoimea, vaikka se ei tuntunutkaan pääaineista omimmalta. Työelämässä siitä on kuitenkin ollut hyötyä, koska useimmat asiakkaat olettavat, että kauppakorkeakoulusta valmistuneet ammattilaiset ymmärtävät hyvin talouden lukujen päälle. Laskentatointa kertoi opiskelleensa myös pankkisektorilla työskentelevä HR-johtaja Maija Laaksonen. HR-tehtävissä työskentelee myös Miikka Huhta, joka opiskeli pääaineenaan johtamista.

Taloustiedettä opiskellut Juhana Brotherus työskentelee ekonomistina.
– Ainejärjestöjen toimintaan osallistuminen kannattaa, koska siinä väistämättäkin oppii ryhmätyö- ja viestintätaitoja, joita tarvitaan työelämässä, Brotherus kannusti mursuja.

Alumnien esittäytymisen jälkeen jakauduttiin erikoistumisaineiden mukaisesti pöytien ääreen ja jatkettiin vapaamuotoista keskustelua, joka oli vilkasta.

Opiskelija Artturi Hannula oli tyytyväinen tilaisuuden antiin ja kertoi vielä pohtivansa, minkä pääaineen valitsee.
– Sain konkreettista tietoa aineiden sisällöistä ja siitä, millaista työelämä on. Tämän tilaisuuden jälkeen tiedän paremmin, mitä eri aineissa opetetaan, joten valinta ei ole niin vaikea, hän sanoi.

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut, alumnisuhteet ja KY järjestivät tilaisuuden yhteistyössä. Meet Your Community 2.0 oli jatkoa viime syksynä järjestetylle vastaavalle tilaisuudelle. KY:n tilassa Otaniemen Sahalla järjestetyn tilaisuuden juonsi KY-aktiivi Siiri Salli, joka työskentelee tällä hetkellä Kauppakorkeakoulun ulkoiset suhteet -yksikössä. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Veera Repka, photo by Veera Repka
Opinnot Julkaistu:

Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan

"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."
Opiskelijat tietokoneen ääressä. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Opinnot Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani: Jaamme huolen opiskelijoiden jaksamisesta

Haluamme varmistaa, etteivät opiskelijat uuvu opintojen aikana.
Student Guide illustration, news items
Opinnot Julkaistu:

Opetusassistentin paikkoja auki keväälle 2024

Opetusassistentteja Sähkötekniikan ja automaation laitokselle kevätlukukaudelle 2024
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!