Uutiset

Mitä tulevaisuuden vaatekaapissa on?

Aalto-yliopisto esittelee kestäviä tekstiili-, vaatetus- ja muotiteollisuuden ratkaisujaan EU-parlamentissa Brysselissä.
A hand holding green purse on top of a green dress
Tulevaisuuden vaatekaappi -näyttely. Asu: Sofia Ilmonen Kuva: Sofia Okkonen

Aalto-yliopiston "Tulevaisuuden vaatekaappi" -näyttely on esillä 29.11.-1.12.2022 Euroopan parlamentissa, EU-parlamentaarikko Henna Virkkusen kutsumana.

Näyttelyssä esillä olevat, konkreettiset ratkaisuehdotukset tähtäävät siihen, että jatkossa EU:n markkinoilla tekstiilituotteet ovat pitkäikäisiä ja kierrätettäviä, mahdollisimman paljon kierrätyskuiduista valmistettuja, vailla vaarallisia aineita sekä sosiaalisia oikeuksia ja ympäristöä kunnioittaen tuotettuja. Nämä kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia alan tulevaisuuden kannalta, sillä parlamentti käsittelee parhaillaan EU:n uutta tekstiilistrategiaa. Se määrittelee toimenpiteitä, joilla alan kasvusta pyritään tekemään kestävää, ilmastoneutraalia, energia- ja resurssitehokasta sekä luontoa kunnioittavaa. Alan tulevaisuus on tarkoitus rakentaa kiertotalouden periaatteiden ympärille.

Aalto-yliopisto haluaa osallistua keskusteluun monialaisella, luovalla asiantuntemuksellaan ja auttaa päättäjiä valitsemaan parhaat kestävän tekstiili- ja muotiteollisuuden edellyttämät toimenpiteet.

"Meidän on otettava kaikki sidosryhmät mukaan, kun haluamme rakentaa paremman ja kestävämmän tasapainon tekstiili- ja muotialan järjestelmään", sanoo professori Kirsi Niinimäki Aalto-yliopistosta. Niinimäki on yksi maailman johtavista kestävän muodin tutkijoista. Hän on mukana suomalaisessa kestävien tekstiilijärjestelmien tutkimuskonsortiossa FINIXissä, jonka keskeiset viestit Aalto-yliopisto vie nyt EU-päättäjille.  

Aalto-yliopisto on myös yksi EU:n komission The New European Bauhaus -aloitteen kumppaneista. Hankkeessa visioidaan uusia, kestäviä elämäntapoja. Muotiteollisuuden käynnissä oleva vihreä siirtymä voi olla erinomainen esimerkki myös muille teollisuudenaloille — sillä kaikkien alojen on opittava vauhdittamaan kestävyysmuutosta järjestelmätasolla.

Mitkä ovat Aalto-yliopiston keskeiset viestit EU-päättäjille?

Tekstiilijätettä on hyödynnettävä nykyistä enemmän Euroopan tekstiilituotannon raaka-aineena.

  • Tarvitsemme taloudellisia kannustimia tekstiilimateriaalin pitämiseksi EU:ssa, sillä se on teollisen kiertotalouden perusta.
  • Tekstiilijätteen laittomia siirtoja OECD:n ulkopuolelle on valvottava ennaltaehkäisevästi uusien välineiden ja käytäntöjen avulla.

Kierrätykseen kelpaamattomista tekstiileistä on perittävä maksu.

  • Materiaalien, joita ei voida käyttää uudelleen tai kierrättää, on oltava kalliimpia tuottajille ja kuluttajille. Jotkin materiaalit - kuten elastaani - saatetaan joutua kokonaan kieltämään, kierrätyksen mahdollistamiseksi.

Kuluttajat tarvitsevat yksinkertaistettua tietoa laadusta ja kestävyydestä.

  • Digitaalisen tuotepassin (DPP) tietoja on yksinkertaistettava kuluttajien päätöksenteon helpottamiseksi. Kehitetään DPP-tietoihin perustuvia kuluttajapalveluita.
  • Autetaan kuluttajia tunnistamaan hyvä laatu tiedon avulla.
  • Tuottajien on ilmoitettava vaatteiden arvioidut käyttöajat.

Sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia ei saa unohtaa.

  • Ihmisoikeusrikkomukset tulee ottaa huomioon sekä EU:n tasolla että EU:n ulkopuolella tapahtuvassa tuotannossa.

Paikalliset pientuottajat ovat avain tekstiiliteollisuuden uudistamiseen.

  • Pienet eurooppalaiset yritykset ovat todellinen vaihtoehto pikamuodille. Heillä on yleensä lähtökohtaisesti kestävämpi liiketoimintamalli. Pientuottajat on otettava huomioon poliittista sääntelyä tehtäessä.

Tunnustetaan sekä perinteisten että vaihtoehtoisten kestävien raaka-aineiden mahdollisuudet.

  • Tuetaan Euroopassa tuotettuja materiaaleja kannustimilla, joilla lisätään paikallisten kestävien kuitujen kuten pellavan, hampun ja nokkosen viljelyä ja tuotantoa. Tämä parantaisi myös logistiikan hiilijalanjälkeä lyhyiden ja läpinäkyvien toimitusketjujen avulla.

Lisätietoja:

Lisätietoa EU:n uudesta tekstiilistrategiasta

Enni Äijälä, asiantuntija – outreach with partners, Aalto-yliopisto
[email protected], +358 50 359 4810

 

Lue lisää:

FINIX logo

FINIX (ulkoinen linkki)

kestävien muoti- ja tekstiilijärjestelmien tutkimushanke

A hand holding green purse on top of a green dress

Tulevaisuuden vaatekaappi vie muodin tulevaisuuteen (ulkoinen linkki)

Tekstiili-, vaatetus- ja muotiteollisuuden on muututtava. Miten muutos tehdään? Tutustu Aalto-yliopistoyhteisön visioihin kestävän muodin tulevaisuudesta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hanna-Kaisa Korolaisen väitöskirjan The Making of Inspiration sisäaukeama.
Palkitut, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto ARTS Booksille kultaa kansainvälisessä ICMA-kilpailussa sekä tieteellisten että oppikirjojen sarjassa

Neljä Aalto ARTS Booksin kirjaa palkittiin ICMA (International Creative Media Award) -kilpailun kirjojen osiossa.
Professor Jens Schmidt opening the first Aalto Alumni Strategy Circle. Audience in the front.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Alumni Strategy Circle -tapahtumassa jaettiin fuusioiden ja yrityskauppojen parhaita käytäntöjä

Aalto Alumni Strategy Circle kokoaa yhteen strategia-alan ammattilaisia ja yritysjohtajia oppimaan ja vaihtamaan ajatuksia strategian ajankohtaisista aiheista.
Alustatalouden faktat ja myytit studiossa Heli Koski, Jussi Mäkinen, Timo Seppälä ja William von der Pahlen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Alustasääntelyn kiemuroissa – Alustatalouden F&M ruotii digitaalisten markkinoiden sääntelyä

Digitaalisia markkinoita pyritään sääntelemään EU-tasolla, mutta nyt sääntelyä uhkaa olla jo niin paljon, että kuluttajien ja yritysten on vaikea saada niistä selkoa.
Anne Sunikka Dipolissa tietokoneen ääressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laatua yhdessä – Yliopisto tukee avoimen tieteen kulttuuria

Tutkijalle on tarjolla tietoa, koulutusta ja tukea avoimesta tutkimustuotosten julkaisemisesta