Uutiset

Muistathan huomioida e-aineistojen käyttöehdot

Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön on hankittu laaja valikoima elektronisia aineistoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen hankkimien aineistojen käyttö on käyttöehtojen alaista.
Learning Centre graphics

Ainestot on hankittu tukemaan tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Aineistoja saa selailla, tehdä tiedonhakuja, sekä tulostaa kohtuullisessa määrin hakujen tuloksia omaan opiskelu- ja tutkimuskäyttöön. 

Käyttöön liittyy myös rajoituksia: aineistoa ei saa systemaattisesti kopioida, antaa ulkopuolisten käyttöön tai käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Aineiston automaattinen haku tai haravointi ohjelmistoilla sekä tekijänoikeuksien loukkaaminen ovat kiellettyjä. Lisäksi aineistosta ei voi luoda uutta kokoelmaa systemaattisesti tallentamalla. Väärinkäyttötapaukset tutkitaan ja niihin puututaan. On mahdollista, että kustantaja voi katkaista pääsyn aineistoon kaikilta yliopiston käyttäjiltä. 

Tarkasta aineiston käyttöehdot kirjastotietokanta Aalto-Primosta, sillä yksittäisissä aineistoissa voi olla erityisiä poikkeuksia. Aalto-Primo tietokannassa elektronisten aineistojen käyttöehdot saa näkyville klikkaamalla näytä käyttöehdot -linkkiä aineiston saatavuustiedoissa.

Suurin osa aineistosta hankitaan FinELib-konsortion kautta ja näiden sopimusten käyttöehdot ovat saatavilla myös heidän verkkosivuillaan: FinELib-käyttöehdot.

Lisätietoa ja apua saa tarvittaessa ottamalla yhteyttä Oppimiskeskukseen oppimiskeskus@aalto.fi 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.