Uutiset

Millennium-teknologiapalkinnon 2016 voittaja julkistetaan 24.5.

Palkinto on Suomen kunnianosoitus elämänlaatua parantaville teknologisille innovaatioille.
Tekniikan Akatemia julkistaa voittajan tiistaina 24. toukokuuta. Aalto-yliopiston alumnit ja yleisö ovat tervetulleita Millennium-tapahtumiin.

Www, avoin lähdekoodi, eettinen kantasolututkimus, sininen ja valkoinen led-valo, kustannustehokas aurinkoenergia, uudentyyppiset biomateriaalit keinokudoksina ja tiedon tallennustiheyden mullistanut spintroniikka. Nämä kaikki ovat innovaatioita, jotka on aiemmin palkittu suomalaisella Millennium-teknologiapalkinnolla.

Tekniikan Akatemia julkistaa voittajan tiistaina 24. toukokuuta klo 14 alkavassa tilaisuudessa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Julkistustilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä Millennium.fi-sivustolla. Tilaisuus on englanninkielinen.

Aalto-yliopisto mukana Millennium-teknologiapalkinnossa

Joka toinen vuosi jaettava miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto on yksi maailman suurimmista tiede- ja teknologiapalkinnoista.

Millennium-teknologiapalkinnon saajat valitsee riippumattoman Tekniikan Akatemia -säätiön hallitus nimekkään kansainvälisen palkintolautakunnan suositusten pohjalta. Palkintolautakunnan jäsenenä Aalto-yliopistosta on akateemikko Riitta Hari. Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemia -säätiön strateginen kumppani.

Voittajan luento ja paneelikeskustelu innovaatioista 25.5.

Aalto-yliopisto on mukana myös Millennium Talks -oheistapahtumissa, joihin alumnit ja yleisö ovat lämpimästi tervetulleita:

What does it take to become an innovator? -paneelikeskustelussa keskiviikkona 25. toukokuuta klo 15 alkaen pohditaan, mitä tarvitaan innovaatioiden syntyyn. Näkökulmia ja ratkaisuja tarjoavat asiantuntijat tieteen ja teknologian huipulta ja koulutus- ja innovaatiopolitiikan ytimestä. Keskustelua Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa moderoi professori Marja Makarow.

Paneelikeskustelun jälkeen voittaja kertoo työstään ja palkitusta innovaatiostaan Studia Generalia -yleisöluennolla Kauppakorkeakoulussa samana päivänä kello 17.30 alkaen. Tilaisuuden moderoijana toimii professori Howy Jacobs.

Katso tarkat tiedot tapahtumista tapahtumakalenterista.

P.s. Lapsille ja nuorille järjestetään MillenniumX-tapahtuma viikonloppuna 20.–22.5. Kaapelitehtaalla Helsingissä. Aalto-yliopistosta mukana on muun muassa vetyauto ja LEGO-robotti. Lisäksi luvassa syötäviä molekyylejä ja koodaamisen saloja!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta's photo by Valentina Arrietta.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja

"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
Inside Artist team pitching at Art & Tech Final 2023
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Aalto Digital Creatives Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa myönnettiin tukea viidelle luovan alan projektille

Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa jaettiin viidelle tiimille yhteensä 60 000 euroa ja mahdollisuuksia hyödyntää Aalto Studios infraa. Voittajien projekteissa yhdistetään taidetta ja teknologiaa uraauurtavilla tavoilla.
Aalto University Väre building pictured in spring time.
Yhteistyö Julkaistu:
A closeup of a woman in green light wearing goggles that reflect colourful pixels
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.