Olen Aallon alumni eli tämän koulun kasvatteja, mutta siitä on jo iäisyys. Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi (KTM) vuonna 1982 ja olin sen jälkeen Nokian palveluksessa useissa eri rooleissa aina vuoteen 2007 asti. Sen jälkeen polkuni vei Sitraan, jonka yliasiamiehenä toimin aina vuoteen 2020 asti. Minulla on ollut läpi työurani läheinen suhde Aalto-yliopistoon ja erityisesti sen Kauppakorkeakouluun, jossa myös väittelin työn ohessa vuonna 1991.
Merkityksellisintä on ollut kansainvälisyys, monialaisuus ja tiivis yhteistyö yritysten kanssa. Otaniemi on tänään yksi Euroopan johtavia innovaatiokeskittymiä, ja olemme myös yksi Euroopan kansainvälisimpiä yliopistoja. Omien opintojeni aikana yliopisto oli täysin suomalainen ja yritysyhteistyö oli Kauppakorkeakoulussakin melkeinpä kiellettyä. Muutos on ollut valtava, ja sen myötä Aallon yhteiskunnallinen vaikuttavuus on kasvanut valtavasti.
Aallolla on myös hyvin monipuolista kokemusta omaava kansainvälinen hallitus, joka mahdollistaa laadukkaan keskustelun ja johdon sparrauksen.
Eri alojen olisi tosiaan helpompaa elää erillään. Nehän luontaisesti melkein hylkivät toisiaan. Jos ajatellaan vaikkapa ydinfysiikkaa ja taide-esityksiä, niin ovathan ne hyvin erilaisia olioita. Mutta kiitos yhteisen kampuksen ja monien yhteisten kurssien, Aallon eri alat ovat löytäneet toisensa ja olemme yhdessä löytäneet ratkaisuja moniin yhteiskunnan viheliäisiin ongelmiin. Osaamme jo tehdä puusta designvaatteita, ja kiertotalouden uudet liiketoimintamallit mahdollistavat merkittävästi aiempaa kestävämmän tulevaisuuden.
Yhteiset projektit samalla kampuksella ovat siis tosi tärkeitä, ja Aallon osaamisyhdistelmä mahdollistaa hyvin ns. viheläisten ongelmien ratkaisemisen. On myös ollut todella hieno nähdä kuinka arvo-ohjautuneita nykyiset opiskelijamme ovat jopa Kauppakorkeakoulussa, jossa minun opiskeluaikanani kukaan ei puhunut kestävyyskriisistä mitään!
Mikko KosonenJos ajatellaan vaikkapa ydinfysiikkaa ja taide-esityksiä, niin ovathan ne hyvin erilaisia olioita.
Hallituksen rooli on ollut keskeinen muun muassa siinä, että olemme saaneet Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun muuttamaan samalle kampukselle. Varsinkin Kauppakorkeakoulun saaminen Otaniemeen oli aika kova vääntö. Muutto Töölöstä Otaniemeen ei tuntunut Aallon alkuvaiheessa houkuttelevalta vaihtoehtolta juuri kenenkään kauppislaisen mielestä, ja tuon aikainen dekaanimme Ingmar Björkman joutui tekemään valtavan työn opiskelijoiden ja varsinkin opettajakunnan pään kääntämiseksi.
Hallituksen siunaaman päätöksen toteuttaminen vaiheittain osoittautui oikeaksi. Kun ensimmäisessä ryhmässä siirtyneet kandiopiskelijat viihtyivät hyvin Otaniemessä, sana lähti kiertämään, ja sen jälkeen oli helpompi saada mukaan myös loppujoukot. En usko, että kukaan Töölöön enää kaipaa.
Olen yrittänyt kiinnittää huomiota kognitiiviseen diversiteettiin, joka viittaa ei vain erilaisiin, vaan ennen kaikkea eri lailla ajatteleviin ihmisiin. Meillä on hallituksessa eri kansallisuuksia ja persoonallisuuksia, mikä mahdollistaa rikkaan ja monipuolisen keskustelun.
Meillä on hallituksessa myös kivaa. Kun agendat ja asiat ovat hyvin valmisteltuja, voimme hallituksessa keskittyä keskeisimpiin kysymyksiin riittävän syvällisesti. Olemme ainakin tähän asti onnistuneet aina löytämään yksimielisyyden niin, ettei mistään asiasta ole täytynyt äänestää.
On myös äärimmäisen tärkeää, että hallituksella, rehtorilla ja akateemisten asiain komitealla (AAK) on selkeät, toisiaan täydentävät roolit, ja kaikilla on luottamus toisiinsa. Haluamme myös käydä aitoa dialogia muidenkin keskeisten sidosryhmien, kuten henkilöstöryhmien ja ylioppilaskunnan edustajien, kanssa.
Kansainvälisyys, monialaisuus ja yritysyhteistyö ovat leimaa-antavia Aallolle, ja niissä on vielä paljonkin parantamisen varaa. Kansainvälinen kilpailu lisääntyy koko ajan. Lisäksi geopoliittinen tilanne vaikuttaa entistä enemmän siihen, kenen kanssa tehdään ja ei tehdä yhteistyötä ja millä perusteilla. Emme voi myöskään laskea jatkuvasti kasvavan julkisen rahoituksen varaan, koska turvallisuuspolitiikka ja terveydenhuolto syövät yhä suuremman osan tarjolla olevasta julkisesta rahoituspotista. Meidän tulee kasvattaa yksityisen rahoituksen osuutta taloudessamme.
Mikko KosonenHylkimisreaktiossa on tärkeää yrittää oikeasti kuulla, mitä toinen yrittää sanoa. Se edellyttää empatiakykyä.
Minua inspiroivat tulevaisuudesta innostuvat ihmiset, jotka ovat vilpittömiä ja haluavat hyvää. Älykkyys yksinään ei riitä. Olen jo aikaa sitten oppinut, että ihmisen silmät kertovat paljon enemmän kuin CV. Silmien tuikkeesta näkee, palaako ihminen asialleen ja silloin kun hän on innostunut, hänellä on myös motivaatio oppia uutta. Sellaisten ihmisten kanssa on kiva tehdä töitä.
Kahden erilaisen maailman kohdatessa pitää ensin luoda yhteinen tavoite, jolloin on motiivi löytää jotain yhteistä. Sitten pitää lähteä kysymään toiselta, mitä hän ajattelee ja miten hän kokee asiat. Hylkimisreaktiossa on tärkeää yrittää oikeasti kuulla, mitä toinen yrittää sanoa. Se edellyttää empatiakykyä. Jos toisella on vähän erilainen kieli, puhutaan helposti toisten ohi. Omissa tutuissa argumenteissa ja faktoissa pysyminen ei kuitenkaan johda mihinkään.
Debatti onkin sanan peitsellä taistelua siitä, kumpi voittaa. Dialogi taas on toinen toistemme ajattelun päälle rakentamista. Silloin kukaan ei pyri kaatamaan toista. Dialogissa auttaa aito kuuleminen, yritys ymmärtää ja kyky asettua toisen näkökulmaan. Ei se silti helppoa ole. Olen siitä itse tyypillinen esimerkki. Minulla on taipumus ajatella ääneen ja innostua asioista, puhua liikaa ja joskus tahattomasti jyrätä. Siinä joutuu nipistämään itseään ja etsimään keinoja oman toiminnan parantamiseksi – joskus aika epäkonventiaalisella tavallakin.
Sitran yliasiamiehenä minulla oli turhan usein tapana esittää pöydän päästä kysymys ja vastata siihen itse. Halusin eroon tästä huonosta tavasta ja korjasin asian nimittämällä johtoryhmämme kokousten puheenjohtajaksi oman kakkoshenkilöni. Minä tein edelleen lopulliset päätökset, mutta kokouksen puheenjohtaja ohjasi keskustelua ja antoi aina puheenvuoron muille ennen minua. Homma toimikin näin hyvin ja useimmiten minun tehtäväkseni jäi vain yhteenveto ja lopullisen päätöksen sinetöinti. Huomasin, että fiksusta johtoryhmästä löytyy moninkertaisesti minussa asuva viisaus.
Tämän kokemuksen kannustamana päätin heti Aallon hallituksen puheenjohtajaksi tultuani, että päätehtäväni on valmistella hallituksen kokous toimivan johdon kanssa niin hyvin, että voin kokouksissa keskittyä puheenjohtajan hommaan. Olenkin ilokseni – ainakin saamani palautteen perusteella – kehittynyt tässä roolissa jonkun verran.
Olen aina ollut intohimoinen urheilija. Talvella hiihdän paljon, ja kesällä pyöräilen ja uin. Harrastan nykyään myös painonnostoa, joka on tärkeää liikkuvuuden ja lihasvoiman kannalta. Rakastan lähes masokistisesti hikoilemista ja itseni rääkkäämistä. Se on minulle päivittäinen henkireikä ja purkautumistie. Vaimoni tietää hyvin, että olen paljon mukavampi ihminen sen jälkeen, kun olen saanut puhkuttua ylimääräiset energiani urheilutantereille.
Tärkeintä minulle on kuitenkin perhe. Meillä on vaimoni kanssa kolme ihanaa nyt jo aikuista lasta ja viime vuonna syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi, ja heidän kaikkien elämää on ihana seurata nyt jo hieman sivusta.
Luen myös intohimoisesti kaunokirjallisuutta. En juurikaan viitsi lukea tietokirjoja, vaikka olen niitä itsekin kirjoittanut. Ne ovat usein vähän tylsiä ja tuttuja. Kaunokirjallisuudesta oppii maailmasta ja historiasta laajemmin. Keväällä ihastuin Murakamin kirjoihin ja luin ne kaikki melkein putkeen. Ja vaikka sanoin etten lue tietokirjoja, niin Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista -kirjassa kerrotaan, miksi on tärkeää lukea ja vieläpä vaikeita kirjoja. Ne pakottavat pysähtymään ja hidastamaan kellotaajuutta ja imaisevat sinut mukaansa johonkin toiseen maailmaan. Se on buddhistinen kokemus, joka on irti tämän hetken hektisestä todellisuudesta. Suosittelen kaikille ainakin Sutisen kirjan esipuheen ja jälkisanojen lukemista.
"Toisen arvokkaana pitäminen on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeää. Uskon siihen erittäin paljon. Tapa kohdata toista ihmistä määrittää organisaatiokulttuuria. Me saamme paljon enemmän aikaan, kun vuorovaikutus on arvostavaa."
"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
"Pienet asiat saivat minut kysymään itseltäni, että mitä teen täällä? Minua pelotti sanoa avoimesti, että tunnen itseni ulkopuoliseksi ja haluan, että joku huomaa tilanteen ja tukee minua."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aaltolaiset kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
