"Meidän on löydettävä luonnonkuitukasvit uudelleen"

Joka vuosi joulukuun kuudentena suomalaiset liimautuvat television ääreen seuraamaan itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Tapahtuma on kansallinen instituutio, jota katsotaan yhtä paljon isänmaallisista syistä kuin naispuolisten vieraiden iltapukujen vuoksi. Viime vuoden juhlissa presidentin puolison Jenni Haukion puku pääsi otsikoihin Suomen lisäksi eri puolilla maailmaa.

Haukion puvun materiaali oli valmistettu kokonaan suomalaisesta koivuselluloosasta ympäristöystävällisen Ioncell-teknologian avulla. Aalto-yliopiston jo vuodesta 2010 lähtien yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa kehittämässä Ioncell-prosessissa käytetään ionisia nesteitä, joilla liuotetaan puumassaa, vanhoja tekstiilejä ja jopa sanomalehtiä laadukkaiden tekstiilikuitujen valmistamiseksi. Ioncelliä pidetään lupaavana vaihtoehtona entistä kestävämpiä tekstiilejä kiivaasti etsivällä alalla, ja se on jo herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa Niken, Adidaksen, H&M:n, Zaran ja IKEAn kaltaisten yritysten keskuudessa.

Uusien tekstiilien teknologia

Huomattavan osan Ioncell-työstä tekee insinöörien, kemistien ja suunnittelijoiden monialainen tiimi, jota johtaa professori Herbert Sixta Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulusta. Aalto-yliopiston CHEMARTS-hankkeen professori Pirjo Kääriäinen on vetänyt yhteistyötä tekstiili- ja muotisuunnittelukäytäntöjen osalta. Ennen tuloaan Aalto-yliopistoon vuonna 2008 Kääriäinen työskenteli lähes 20 vuotta tekstiiliteollisuudessa.

"Alan maailmanlaajuinen ongelma on, että kaksi kolmasosaa lähes 105 miljoonasta tonnista tekstiilin valmistukseen vuosittain käytetystä kuidusta on fossiilipohjaista ja yksi neljäsosa on puuvillaa, joka kuluttaa paljon vettä ja torjunta-aineita," hän sanoo. "Tällä hetkellä ainoastaan kuusi prosenttia maailman tekstiileistä on selluloosamuuntokuituja, kuten lyocellia tai viskoosia, ja villan ja pellavan tapaisten luonnonkuitujen osuus on hieman yli viisi prosenttia."

"Mutta kehitteillä on yhä useampia selluloosan tai jätetuotteiden pohjalta tekstiilikuituja valmistavia teknologioita," hän kertoo. "Ioncell on erityisen mielenkiintoinen teknologia, sillä sen avulla voidaan luoda erittäin hyviä tekstiilikuituja monista erilaisista raaka-aineista, kuten puuvillasta tai kartonkijätteestä."

Takaisin luontoon

Suomen kansantalouden tukipilarina pitkään toimineen sellu- ja paperiteollisuuden perinteisten tuotteiden kysyntä on viime vuosina romahtanut. Samaan aikaan kestävämpien raaka-aineiden kysyntä on kasvanut tasaisesti tekstiiliteollisuudessa. Tämä on johtanut siihen, että Suomessa on perustettu erilaisia rahoitusvälineitä ja yhteisiä tutkimushankkeita, joiden avulla sellu- ja paperiteollisuudessa voitaisiin tutkia selluloosapohjaisten raaka-aineiden luontia tekstiiliasiakkaita varten.

"Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä seitsemän selluloosapohjaiseen tekstiilikuituun liittyvää hanketta, joista yksi on Ioncell," kertoo Kääriäinen. "Minulla on suuria toiveita siitä, että jotkut näistä hankkeista päätyvät maailmanmarkkinoille ja auttavat meitä ratkaisemaan maailman tekstiiliteollisuuden aiheuttamia ongelmia."

Vaikka puumassatuotannosta saatavan selluloosan hyödyntäminen on teollisuuden luonnollinen vaihtoehto Suomessa, monien muidentyyppisten kasvien kuidut antavat toivoa entistä luonnonmukaisemman ratkaisun löytämisestä tekstiilihaasteeseen.

”Meidän on löydettävä uudelleen luonnonkuitukasvit, kuten hamppu, pellava ja jopa nokkonen. Samalla meidän on varmistettava näiden kasvien viljely- ja käsittelymenetelmien turvallisuus ja kestävyys," sanoo Kääriäinen. "Sata vuotta sitten pellavaa viljeltiin Suomessa vielä yleisesti, ja useat pienet järvet pilaantuivat pellavan käsittelyn vuoksi. Emme halua synnyttää vastaavaa ongelmaa uudelleen."

Kestävyys kaikissa vaiheissa

Vaikka Kääriäinen suhtautuu toiveikkaasti raaka-aineiden alalla tapahtuvaan kehitykseen, hän muistuttaa, että kyseessä on ainoastaan yksi kestävyyspalapelin palanen.

Varsinaisen materiaalin luomisen ohella tekstiilituotteiden arvoketjussa on monia muita vaiheita, joissa kestävyyttä on parannettava. Esimerkiksi paidan valmistuksessa on tavallisesti 20 eri tuotantovaihetta, joissa kussakin syntyy jätettä tai saastetta. Kankaan leikkaushuoneessa tiettyyn mallikaavaan sopimattomat jäännöspalat heitetään usein yksinkertaisesti menemään. Ketjun myöhempien vaiheiden värjäys- ja viimeistelyprosesseissa käytetään usein paljon vettä ja ympäristöön pääsee myrkyllisiä kemikaaleja.

"Kestävämpien raaka-aineiden käyttöönotto on tärkeää, mutta se on vain osa laajempaa kestävyystavoitetta," sanoo Kääriäinen. "Meidän on myös ryhdyttävä käyttämään materiaaleja paljon nykyistä pidempään ja kierrättämään jokaista osaa."

"Meidän on päästävä tällä alalla eroon kemikaaleista," hän sanoo. "Ioncell on erityisen kiinnostava, koska siinä ei käytetä muita kemikaaleja kuin ionisia nesteitä, jotka ovat pääosin suoloja."

"Värjäys on kemiallinen prosessi, mutta kehitteillä on myös bioteknologioita, jotka tarjoavat entistä kestävämpiä keinoja värjäykseen, mukaan lukien bakteerien käyttäminen väriaineena. Teknologia on vasta alkuvaiheessa, mutta alalla tehdään paljon tutkimusta."

Eroon nopeasta muodista

Kääriäinen toteaa, että palapelin viimeinen pala on muutos muotiteollisuuden asenteessa kysynnän luontiin, takaisinkeräämiseen ja kierrätykseen.

"Meidän on päästävä eroon koko nopean muodin järjestelmästä," hän sanoo. "Muuta vaihtoehtoa ei ole pidemmällä aikavälillä – me emme yksinkertaisesti voi jatkaa näin. Tulevaisuuden tavoitteena on valmistaa laadukkaita vaatteita, joita voimme käyttää kymmenen päivän sijasta kymmenen vuotta!"

Jotta visiosta voisi tulla todellisuutta, on muotiteollisuuden liiketoimintamalleista tehtävä Kääriäisen mukaan joustavampia raaka-ainemateriaalien suhteen.

"Ioncellin avulla esimerkiksi joidenkin raaka-ainemateriaalien värit saadaan kestämään läpi koko prosessin, mikä tekee viimeistelystä entistä kestävämpää, koska värjäystarve vähenee tai poistuu," hän sanoo. "Mutta aina ei välttämättä ole mahdollista valmistaa tuhansia metrejä juuri samanväristä materiaalia, mihin muotiteollisuudessa on totuttu puuvillan ja fossiilisten kudonnaisten osalta. Järjestelmien onkin muututtava sitä mukaa kun otamme käyttöön uusia teknologioita."

"Onneksi maailmanlaajuinen yhteisö on nyt herännyt ongelman suuruuteen ja meillä on niin monia mahdollisia ratkaisuja kehitteillä," hän sanoo. "Yksilön, yritysten ja hallitusten tasolla tehtävien muutosten myötä olen toiveikas sen suhteen, että pystymme ratkaisemaan ongelman ennen kuin on liian myöhäistä."

***

Suomen Everyday Experiments -näyttely on esillä Milanon 22. triennaalissa 1. maaliskuuta – 1. syyskuuta 2019. Aalto-yliopiston kuratoimassa ja tuottamassa näyttelyssä on mukana kaksitoista käynnissä olevaa kokeellista hanketta, joiden tavoitteena on kestävämpi ja yhdenvertaisempi yhteiskunta. Suomen näyttelyn ovat järjestäneet ja suunnitelleet Aalto-yliopiston opettajat ja opiskelijat: suunnittelusta vastaavat Monica Romagnoli, Saara Kantele, Ville Kokkonen ja Tuomas Siitonen, kuratoinnista Kaisu Savola ja Guy Julier ja graafisesta asusta Adina Renner ja Qin Yang.

Milanon triennaalia kuratoi arkkitehtuurin ja muotoilun vanhempi kuraattori Paola Antonelli, joka on myös New Yorkin Modernin taiteen museon (MoMA) tutkimus- ja kehitysjohtaja. Triennaalin teema Broken Nature heijastaa ihmisen ja ympäristön välisiä suhteita kaikilla tasoilla mikrobiomeista kosmokseen kattaen sosiaaliset, kulttuuriset ja luonnolliset ekosysteemit.

Lisätietoa:

Ioncell-video: Tämä puku on valmistettu koivusta

Everyday Experiments -näyttely: everdayexperiments.aalto.fi

Milanon triennaali 2019: Broken Nature