Uutiset

Magazine pohtii yliopiston merkitystä yhteiskunnassa

Juuri ilmestynyt Aalto University Magazine 12 tarkastelee, miten yliopistoista kumpuava tutkimus ja osaaminen vahvistavat kansantaloutta.

Lehden teemaa avaa provosti Ilkka Niemelä. Hän toteaa Otaniemen olevan jo nyt eurooppalaisittain merkittävä innovaatiokeskittymä, mutta muistuttaa, että yliopistojen rooli on paljon monipuolisempi kuin vain tarjota perusrakennusosia innovaatioille. ”Usein innovaatiot jalostuvat menestykseksi monimutkaista reittiä eri toimijoiden välillä. - - Innovaatiokeskittymä tarvitsee puoleensavetäviä paikkoja kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Yliopiston kampus voi näitä tarjota.”

Pääjuttu Tuntosarvet tulevaisuuteen luotaa yliopiston merkitystä yhteiskunnassa. Artikkelissa keskustelevat Ruotsin teknistieteellisen akatemian IVA:n toimitusjohtaja Björn Nilsson, espanjalaisen ESADE Business Schoolin dekaani Alfons Sauquet sekä Aalto-yliopiston professori Yrjö Neuvo.

Aalto-yliopiston marraskuinen juhlaviikko on näkyvästi esillä lehdessä. Kanteen on kuvattu Otakaari 1:n aulaa valaissut Enlightenment-installaatio tekijöineen. Juttujen haastateltavina ja kirjoittajina on puolestaan useita yliopiston arvovieraita, jotka osallistuivat World Cultural Councilin tiedepalkintojen jakoseremoniaan ja Aalto University Academic Summit -konferenssiin. Työstään kertovat muiden muassa nobelisti Edmond H. Fischer sekä Millennium-palkittu Stuart Parkin.  

Kuka-palstan alumnihaastattelussa urastaan kertoo Valmetin strategiajohtaja, dosentti Marita Niemelä. Lehden Siellä-juttu avaa näkymän Tansaniaan, jonne The New Global -hanke vei aaltolaiset ja yrityskumppanit selvittämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia.  

Aalto University Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa issuu.com-sivustolla, ja artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa aalto.fi/magazine.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.