Uutiset

LuxTurrim5G jalkauttaa uuden sukupolven tietoverkot kaupungin kaduille

Uusi älyverkko tarjoaa huikeat liiketoimintamahdollisuudet.
luxturrim2_fi_fi.jpg

Nokia Bell Labsin vetämä monialainen yritysryhmä rakentaa tulevaisuuden älykaupunkia kunnianhimoisessa kolmivuotisessa tutkimushankkeessa. Mukana hankkeessa ovat myös Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopiston ja VTT.

Nopea 5G-verkko tuodaan käyttäjien ulottuville älykkäissä valaisinpylväissä. Menetelmä mahdollistaa uusien palveluiden toteuttamisen tehokkaasti. Pilottivaihe alkaa Nokian pääkonttorin kampuksella Espoon Karamalmissa jo vuoden 2017 lopulla.

Modernit kaupungit tarvitsevat uudenlaista palveluinfrastruktuuria ja digitaalista ekosysteemiä, erityisesti luotettavaa, riittävän ison tiedonsiirtokapasiteetin takaavaa tietoverkkoa. LuxTurrim5G tarjoaa ratkaisun tähän kriittiseen ongelmaan. Pienen solukoon radioverkkoteknologia ja suuremmat taajuudet ovat edellytys tiedonsiirtokapasiteetin merkittävälle parannukselle.

”Kehitämme Aalto-yliopistossa älypylväiden vaatimia 5G-verkkoarkkitehtuurin uusia liiketoimintamalleja”, toteaa tietoverkkotekniikan professori Heikki Hämmäinen Aalto-yliopistosta.

Laajassa hankkeessa yhdistyvät älypylväiden, mini-tukiasemien ja 5G-verkon tekninen kehitys, uudenlaisen kaupunki-infran suunnittelu ja tehokkaan verkon mahdollistamat uudet sovellukset ja liiketoimintamallit.

”Tutkimme 5G-radioverkon piensolujen radiopeiton erityisvaatimuksia korkeilla taajuusalueilla”, sanoo sähkötekniikan professori Katsuyuki Haneda.

Kaupunkiympäristössä on lukuisia isoja haasteita, jotka liittyvät ihmisten turvallisuuteen, energia-tehokkuuteen, ilmanlaatuun, liikenteeseen ja asumiseen, joihin digitaalisuus voi tuoda merkittäviä ratkaisuja.

”Älypylvään käytännön toteutus ja suunnittelu tarjoavat aivan uudentyyppisen viitekehyksen yhdistää uusimpia lämmönsiirto- ja virtaussimulointimenetelmiä 3d-tulostettavien komponenttien testaukseen sekä lujuusanalyysiin”, toteaa energiatekniikka apulaisprofessori Ville Vuorinen.

LuxTurrim5G-hankkeessa on mukana yhdeksän yritystä ja kolme tutkimuslaitosta: Nokia Bell Labs, Sitowise, Exel Composites, Premix, Lammin Ikkunat ja Ovet, Vaisala, Teleste, Indagon, C2 Smart Light, VTT, Tampereen teknillinen yliopisto (TUT), Aalto-yliopisto ja hankkeen koordinaattorina Spinverse. Espoon kaupunki on hankkeessa mukana tukemassa älykkään kaupungin rakentamista

”Projektin tavoitteena on mahdollistaa taloudellisesti kannattava digitaalinen palveluliiketoiminta älykaupungeissa. Suuri datan välityskyky ja alusta uusille palveluille parantaa kaupunkilaisten elämää ja turvallisuutta sekä mahdollistaa osaltaan tulevaisuuden autonomisen liikenteen”, täsmentää hankkeen johtaja Juha Salmelin Nokia Bell Labsista.

”LuxTurrim5G -ekosysteemihankkeessa kehitettäviä 5G-teknologioita viedään myös uusille toimijoille, uusiin ympäristöihin ja uuden liiketoiminnan mahdollistajaksi”, sanoo Tekesin ohjelmapäällikkö Mika Klemettinen.

Lisätietoja LuxTurrim5G-hankkeesta:

Juha Salmelin, Nokia Bell Labs (hankkeen johtaja)
[email protected]
puh. 050 5223508

Markku Heino, Spinverse (hankkeen koordinaattori)
[email protected]
puh. 040 7191221

Mika Klemettinen, Innovaatiorahoituskeskus Tekes           
[email protected]
puh. 050 5577647

Aalto-yliopisto:

Professori Heikki Hämmäinen, tietoverkkotekniikka
[email protected]
puh. 050 3841 696

Professori Katsuyuki Haneda, sähkötekniikka
[email protected]
puh. 050 4205 823

Apulaisprofessori Ville Vuorinen, energiatekniikka
[email protected]
puh. 040 5579 376

Nokia
Luomme teknologiaa, joka yhdistää koko maailman. Nokia Bell Labsin tutkimustyön ja innovoinnin vauhdittamana tarjoamme viestintäpalvelujen tarjoajille, viranomaisille, suuryrityksille ja kuluttajille toimialan kattavimman valikoiman tuotteita, palveluita sekä lisensointimahdollisuuksia. Luomme mullistavaa tulevaisuuden teknologiaa ihmisten muuttuviin tarpeisiin rakentamalla infrastruktuurin 5G-teknologialle ja esineiden internetille sekä kehittämällä uudenlaisia virtuaalitodellisuuden ja digitaalisen terveyden sovelluksia. www.nokia.com

Spinverse

Vuonna 2004 perustettu Spinverse on erikoistunut avointen innovatiivisten ekosysteemien kehittämiseen ja uusien nousevien teknologioiden kaupallistamiseen. Yritys on myös Pohjoismaiden johtava EU-rahoitusekspertti, jonka palveluksessa työskentelee yli 50 asiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla. www.spinverse.com

Tekes

Innovaatiorahoituskeskus Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. www.tekes.fi

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu: