Luovuus syntyy erilaisista taustoista
Kohtaamme yhä useammin sekä ennakoitavia että odottamattomia maailmanlaajuisia haasteita, joihin on löydettävä ratkaisuja hyvin lyhyessä ajassa. Vauhti on paljon nopeampi kuin mihin olemme akateemisessa maailmassa perinteisesti tottuneet.
Sekä organisaatiotasolla että henkilökohtaisella tasolla on tärkeää huolehtia arvokkaan ajan käytöstä niin, että pystymme vastaamaan myös ulkoisen työmäärän kasvuun. Meidän on jatkossa pakko olla työskentelytavoissamme radikaalimpia. Koronapandemia on saanut meidät ryhtymään radikaaleihin toimiin, jotta voisimme sopeutua nopeasti uusiin tilanteisiin. Olen itsekin oppinut paljon tämän kriisin aikana.
Meillä on huikeat mahdollisuudet radikaaliin luovuuteen! Luovuus on kaiken tieteellisen tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan edellytys. Tenure track -urajärjestelmässä ja monissa opinto-ohjelmissa suositaan sisäänpääsyvaiheessa nimenomaan luovia yksilöitä.
Tapani VuorinenMeidän on jatkossa pakko olla työskentelytavoissamme radikaalimpia."
Eritaustaisten ihmisten tuominen yhteen ruokkii luovuutta. Eri tieteenalojen sekä taiteen ja muotoilun tuominen samalle kampukselle on tärkein Aalto-yliopistossa toteutettu yksittäinen teko, joka on vaikuttanut merkittävästi yhteisömme luovuuteen. Viestintä ulkomaailman kanssa on yhtä lailla tärkeää, sillä sisäänpäin kääntyminen tappaa luovuuden.
Olen tunnistanut tärkeimmät askeleet, miten vuosien varrella oma ajatteluni on kehittynyt: uusien haasteiden edessä olen joka kerran saanut valtavasti lisää vastuuta, mutta myös resursseja ja budjettia niiden ratkaisemiseen.
Tapani Vuorinen
Professori
Biotuotteiden ja biotekniikan laitos
CHEMARTS
Kemian tekniikan korkeakoulu
Radikaali luovuus
Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.
Lue lisää uutisia
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu
ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.