Kulmapöydässä piirtää pieni totinen tyttö. Samaa näyttää tekevän huomattavasti isompi poika toisella puolen kahviota. Molemmat värittävät keskittyneinä kaloja.
Kun kahvilassa kääntää katseensa lapsista kohti avoimena avautuvaa alakertaa, ei voi olla huomaamatta vastaanottoaulan keskellä olevaa, liki viiden metrin korkuista virtuaaliakvaariota. Parhaillaan siinä uiskentelevat iloisina ainakin Noelin, Esran ja Nean nimikoimat kalat animoitujen kalojen joukossa.
Vihreälattiainen kahvila sijaitsee Helsingissä, Uuden lastensairaalan toisessa kerroksessa. Olemme Viidakossa, sillä tässä rakennuksessa jokaisella kerroksella on oma nimensä ja sen mukainen visuaalinen tyyli ja teema, jota täydentää oma äänimaailmansa. Viidakko on värikylläinen ja yllätyksellinen.
- ”Meidän pieni lähtee nykyään aina innoissaan sairaalapäivään, vaikka hänellä on takanaan pitkä ja vaikea sairaalahistoria. Ympäristö on niin stimuloiva ja jännittävä, että se on pienelle lapselle aidosti vaikuttava kokemus.” Helsinkiläisäiti
Ääniä Indonesiasta
Kun Viidakon ruohonvärisillä käytävillä etenee, yllättyy, kun yhtäkkiä korviin kantautuu eksoottista suhinaa ja lintujen viserrystä. Palmunlehtien havinaa ja gekkojen ääniä kuiskii yksi sairaalan äänimaailman kaiuttimista.
Eri puolille sairaalaa on sijoitettu 60 kaiutinta. Jokaisella kerroksella on oma äänimaailmansa, joista vastaa lehtori Antti Ikosen vetämä aaltolaisten ryhmä.
Viidakon äänten joukossa saattaa kuulla esimerkiksi erään Sound in New Media -maisteriohjelman opiskelijan Indonesian-lomalla äänittämiä, aitoja viidakon ääniä. Meri-kerroksessa korviin kantautuu Harakan saaren merilintujen ääntelyä, ykköskerroksen akvaarioiden lähellä laineen liplatusta rantakiviä vasten.
Äänet kuuluvat kerroksissa pienellä alueella, kuulijansa yllättäen. Opiskelijoiden koodaama äänimoottori luo algoritmin avulla aineksista aina hieman erilaisen äänitekstuurin. Kuten oikeassakaan elämässä äänet eivät koskaan toistu aivan samanlaisina, eivät myöskään Tähti-, Avaruus- tahi Vuori-kerrosten äänet kaiu identtisinä, vaan muuttuvat aina kuin kaleidoskoopista putkahtaen.
- ”Rankat hoitotoimenpiteet eivät enää aiheuta lapselleni yhtä kovaa pelkoa kuin aiemmin. Hän tietää jo, että heti hoitojen jälkeen pääsee taas käytäville ihmettelemään.” Kaksivuotiaan äiti
Se, että Helsingin Uudessa lastensairaalassa on maailmassa ainutlaatuinen äänimaailmansa, ei ole teknologiaa teknologian vuoksi. Sairaalassa keskitytään hyvän, laadukkaan ja turvallisen hoidon lisäksi hyvään potilaskokemukseen. Äänet ovat yksi keino pyrkiä viemään lasten ja perheiden huomio kohti mukavia asioita ja siirtää sairauden aiheuttamat tunteet kauemmaksi taka-alalle.
Helsinkiläisäiti, jolla on pitkä asiointikokemus Lastenklinikalta ja Lastenlinnasta, kuvailee Uuden lastensairaalan äänimaailmaa rauhoittavaksi.
”Joidenkin mielestä äänet ovat pieni juttu. Mutta kun vertaan käynteihin aiemmissa tiloissa, joissa laitteet piippasivat, lapset itkivät ja kaikki ääni oli negatiivista, on uudessa sairaalassa todella rauhoittavaa olla. Sairaalassa kun myös vanhemmalla on usein tunteet pinnassa.”
Toinen äiti kertoo, miten lapsensa on ihastunut hisseihin: ”Näkö- ja kehitysvammainen lapseni on todellakin bongannut hissien äänet! Ne yhdistettyinä lapsen tuliseen hissirakkauteen, ja hisseistä on muodostunut hänelle paras paikka koko sairaalassa.”
Perhe onkin ladannut kodin mobiililaitteisiin soittimen, jolla voi soittaa samoja ääniä, joita hississä kuulee.
- ”Sairaalan seinillä on kauniita maalauksia ja tekstejä, joista saan itsekin lohtua.” Erityislapsen äiti
Seuraa pupua
Arttu Raute, 16, on asioinut Helsingin kaikissa kolmessa HUS:n lasten- ja nuorten sairaalassa. Nuori mies on konkari, mutta yllättää silti vastauksellaan. Huomattavin parannus on Rauten mielestä pysäköinnissä.
”Parkkihalli on todella valoisa! Vanhemmat ovat joka kerran löytäneet parkkipaikan helposti, usein vielä oven läheltä. Tällaiset asiat helpottavat asiointia paljon. Aiemmin parkkipaikkaa saattoi joutua etsimään vaikka kuinka kauan.”
- ”En ollut aiemmin ymmärtänyt, miten pienet jutut, kuten Muumit seinillä ja virtuaalikalojen tarkkailu, voivat olla omiaan tekemään sairaalasta erikoisen, ihanan paikan, jonne on kiva tulla. Sairaalasta tulee vähemmän pelottava.” Sisarusten äiti
Arttu Raute tietää, että sairaalakäynteihin kuuluu odottaminen. Joskus hoitoon, tutkimukseen, leikkaukseen pääsyä odotellaan viisi minuuttia, toisinaan tunteja tai yön yli. Hän muistaa yhä, miten viisivuotiaana istui Lastenklinikan aulassa ja kulutti aikaansa tuijottamalla kelloa, jossa tasatunnin koittaessa numero kääntyi ja takaa paljastui pelle.
Uudessa lastensairaalassa on otettu pienet asiakkaat monin eri keinoin huomioon. Esimerkiksi ilmoittautumisen pystyy hyvinkin pieni lapsi hoitamaan. Ruudulla häntä avustaa pomppiva pupu, ja ilmoittautumisen yhteydessä lapsi voi valita itselleen virtuaalihahmon. Oma avatar liikkuu näytöillä ja johdattaa asiakasta seuraavaan kohteeseen.
”Onhan ne rekat ja suurisilmäiset eläimet ihan hauskoja, mutta eivät enää minua varten”, Arttu Raute pohtii. Hän on havainnut, että puput ja muut härpäkkeet eivät teini-ikäisiä asiakkaita suuremmin kiinnosta.
”Yli kaksitoistavuotiaat räplää vain omia puhelimiaan”, hän naurahtaa. Mutta sen verran on tämäkin 16-vuotias nostanut katsettaan kännykästä, että mainitsee sisääntuloaulan virtuaaliakvaarion tehneen koollaan ja värikkyydellään vaikutuksen. Vanha pellekello on kohdannut voittajansa.
