Uutiset

KY:n alumnijärjestö toivottaa kaikki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun entiset opiskelijat mukaan toimintaansa

KY Alumnin kautta pääset tapaamaan toisia alumneja sekä nykyisiä opiskelijoita, kuulemaan viimeisimmät uutiset KY:ltä ja osallistumaan tapahtumiin.
KY Alumni association banner

KY Alumni eli KY:n alumnijärjestö toivottaa kaikki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuneet - ja valmistuneeksi itsensä tuntevat - mukaan toimintaansa. KY Alumnin kautta pääset tapaamaan toisia alumneja sekä nykyisiä opiskelijoita, kuulemaan viimeisimmät uutiset KY:ltä ja Aalto-yhteisöstä ja osallistumaan valikoituihin KY:n tapahtumiin. Järjestämme myös omia tapahtumia kuten lauluiltoja, after workeja, KY Alumnin vuosijuhlan ja jo perinteeksi muodostuneen “Vanhojen Vapputolpan”.

Vuosi 2020 on ollut toiminnallemme uudistusten vuosi. Vuosi alkoi “kasvojenkohotuksella” kun luovuimme Seniorikilta-nimestä ja lähdimme hallituksen kanssa pohtimaan miten voisimme tarjota entistä mielekkäämpää sisältöä jäsenillemme. Jatkossa haluamme myös tavoittaa kylterit jo opintojen aikana jotta alumnitoimintaan mukaan lähteminen nähtäisiin luonnollisena jatkumona vapaaehtoistoiminnalle.

Tänä vuonna olemme lisäksi perustaneet KY Alumnin Mentorointiohjelman, jonka tarkoituksen on saattaa yhteen KY:n alumneja ja opiskelijoita keskustelemaan ja sparrailemaan niin opintoihin, KY:hyn kuin uraankin liittyviä asioita. Vaikka ohjelma järjestettiin vasta ensimmäistä kertaa, on se ollut menestyksekäs; ohjelmassa on mukana 17 mentorointiparia!

KY Alumnin jäseneksi voi liittyä ja tapahtumiimme osallistua jo ennen valmistumista. Liittymällä KY Alumnin jäseneksi olet myös KY:n seniorijäsen. Huomioithan, että jos olet ollut KY:n jäsen, jäsenyytesi lakkaa valmistumisen yhteydessä eikä sinusta tule automaattisesti KY Alumnin jäsentä. Kaikissa KY Alumniin liittyvissä kysymyksissä voit olla meihin yhteydessä sähköpostilla (alumni@ky.fi) tai Facebook-sivumme kautta (KY Alumni). Muistathan myös laittaa sivumme seurantaan, jotta saat ajantasaisimman infon toiminnastamme ja tulevista tapahtumista.

Liity KY Alumnin jäseneksi täällä: https://ky.fi/alumni/join/

Lisätiedot:
KY Alumni
alumni@ky.fi

Tutustu myös Kauppakorkeakoulun alumnitoimintaan

Jaakko Honko -tilaisuus 21.8.2025 Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä istumassa sekä dekaani Timo Korkeamäki lavalla pitämässä omaa puheenvuoroaan.

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.