Uutiset

Kylterimme Tiina Palmunen valittiin Adecco Finlandin kesätoimitusjohtajaksi

Tiina valittiin tehtävään yli tuhannen hakijan joukosta.

Kauppakorkeakoulun Management and International Business -koulutusohjelman pääaineopiskelija Tiina Palmunen valittiin Adecco Finlandin kesätoimitusjohtajaksi. Hän työskentelee kuukauden Adecco Finlandin toimitusjohtajan Jukka-Pekka Annalan oikeana kätenä ja pääsee tutustumaan, miten globaaliin HR-konserniin kuuluvaa yritystä johdetaan. Palkkaa hän saa 8 000 euroa.

Valitsijat tunnistivat Palmusessa valtavasti potentiaalia.

”Rekrytointiprosessin testien ja tehtävien perusteella Tiina osoitti kykenevänsä samanaikaisesti toimimaan tiimissä, vaikuttamaan siihen positiivisesti ja hahmottamaan suuria määriä dataa”, kertoo toimitusjohtaja Annala.

Tiina Palmusella on äidin puolelta japanilaiset sukujuuret.

”Osaan monikulttuurisen taustani ansiosta nähdä asioita eri kanteilta, mistä on työelämässä monesti hyötyä”, hän kertoo. ”Rekrytointiprosessista voin sanoa, että se pakotti todella pohtimaan omia vahvuuksia ja motivaatiotekijöitä.”

Tiina Palmunen ihailee itse johtajia, jotka ovat menestyneet urallaan, mutta onnistuneet säilyttämään tietynlaisen nöyryyden ja ihmisten kohtaamisen taidon.

Kesätoimitusjohtajan paikkaa haki tänä vuonna yli 1 000 kandidaattia.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Oskari Vilamon palkinnot
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Nomaji landscap architects Kaapelipuisto park view. Photo Tommy Kankkonen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille

Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä

Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.