Uutiset

Kurssikirjojen kirjoittaja ja tiedekirjailija – tiesitkö, että olet oikeutettu lainauskorvaukseen?

Kaikki tekijät, jotka ovat kirjoittaneet tekstiä teokseen, jota lainataan kirjastoista, ovat oikeutettuja lainauskorvaukseen.
oma.sanasto.fi mainoksen teksti

Kaikki tekijät, jotka ovat kirjoittaneet tekstiä teokseen, jota lainataan kirjastoista, ovat oikeutettuja lainauskorvaukseen. Syyskuun 19. päivään mennessä kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanastoon rekisteröityneet ja teostietonsa täydentäneet asiakkaat ehtivät mukaan lokakuun tilitykseen, jossa tilitetään ensimmäistä kertaa lainauskorvauksia vuodelta 2024.  

 Korkeakoulukirjastojen lainat tulivat vuoden 2017 alusta lainauskorvauksen piiriin. Lainauskorvaus on teosten maksuttomasta kirjastolainaamisesta tekijälle maksettava tekijänoikeuskorvaus. Korvaus maksetaan valtion budjetista, ja Sanasto jakaa korvaukset kirjojen kirjoittajille ja kääntäjille. 

Miksi rekisteröityä Sanastoon juuri nyt? 

  • Kauttamme saat automaattisesti korvaukset teostesi kirjastolainaamisesta. 
  • Lainauskorvausta maksetaan takautuvasti kolmelta vuodelta. 
  • Lainauskorvausta tilitetään kahdesti vuodessa – syksyllä ja loppukeväällä. Vuosina 2019–2024 teoskohtainen korvaus on ollut 25–32 senttiä per laina.
  • Sanaston asiakkuus on maksuton. 

 
Rekisteröidy asiakkaaksi näin: 

  •  Sanaston asiakkaaksi pääset kirjautumalla verkkopankkitunnuksillasi oma.sanasto.fi-palveluun.
  • Lisää teoksesi OmaSanaston teosluettelollesi. Muista lisätä kaikki eri painokset ISBN-numeroineen. Lisää myös kokoelmateokset, joissa olet mukana.
  • Pidä yhteystietosi ja teosluettelosi jatkossa ajan tasalla. Tilitämme korvaukset sinulle tilitysaikataulumme mukaisesti.
  • Lue lisää: http://www.sanasto.fi/

Onko sinulla kysymyksiä? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse: info@sanasto.fi. Autamme mielellämme! 

Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö. Palvelemme kirjallisuuden tekijöitä ja käyttäjiä. Edustamme yli 16 000 suomalaista kirjallisuuden tekijää: tietokirjailijoita, oppikirjailijoita, kääntäjiä, kaunokirjailijoita ja runoilijoita.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.
Sininen ruutu, jossa ikkuna nimeltä 'IT Services' näyttää 'Issue fixed' ja pienempi ikkuna hymyilevällä kasvolla.
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:
Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Alumni Vesa Sironen
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen opiskeli kandiksi Mikkelissä ja maisteriksi Töölössä, minkä lisäksi hän suoritti ITP:n ja IDBM:n erillisohjelmat Otaniemessä.