Korkealaatuisia selluloosamuuntokuituja vanhoista sanomalehdistä
Professori Herbert Sixtan tutkimusryhmän kehittämä Ioncell-F -menetemä on lupaava ympäristöystävällinen teknologia, jossa alhaisen jalostusasteen jäteselluloosamateriaaleja, kuten sanomalehtijätettä, voidaan muuntaa laadukkaiksi selluloosamuuntokuiduiksi. Tämä esitetään tutkimuksessa, joka on julkaistu Green Chemistry -lehden kansikuva-artikkelina numerossa 1, 2018.
Maailman väestön ja sen vaurauden kasvu sekä kaupungistuminen ovat lisänneet tasaisesti kulutusta ja jätteiden määrää, mikä aiheuttaa ristiriitoja talouskehityksen ja ympäristön kestävyyden välille. Tarvitaan kestävän kehityksen mukaisia teknologioita ja tuotantojärjestelmiä, jotta jätettä voidaan vähentää ja kierrättää sekä siirtyä kiertotalouteen. Kiinteästä yhdyskuntajätteestä merkittävä osa on jätepaperia. Sitä kierrätetään ensisijaisesti kierrätyskuituna sanomalehtipaperin valmistukseen. Samaan aikaan tekstiilien kulutus on lisääntynyt jyrkästi, ja tekstiilituotteiden kasvavaan kysyntään vastaamiseksi tarvitaan lisäpanoksia.
Sanomalehdestä iPadiin
Professori Sixtan tutkimusryhmän tutkimuksessa kuivasuihkumärkäkehruuprosessilla onnistuttiin ensimmäistä kertaa maailmassa tekemään selluloosamuuntokuituja kierrätetystä sanomalehtipaperista. Vanhoista sanomalehdistä poistettiin muste, ja emäksisen glyseroliesikäsittelyn avulla sanomalehtimassa saatiin hyvin liuotettua ioniseen nesteeseen ja kehrättyä. Kehrätyillä kuiduilla oli erinomainen vetolujuus verrattuna kaupallisiin Lyocell-kuituihin, joita valmistetaan liuotetusta selluloosasta. Kuidut kehrättiin langaksi, värjättiin ja kudottiin iPadin suojakoteloksi.
Ioncell-F -teknologia luo uusia mahdollisuuksia erittäin laadukkaiden regeneroitujen selluloosakuitujen tuotannolle vihreän kemian periaatteiden mukaisesti.
Lisätietoja:
Professori Herbert Sixta
Aalto-yliopisto
herbert.sixta@aalto.fi
p. 050 384 1764
Lue lisää uutisia
Mitä on kvanttiteknologia?
Moni nykyajan laite ei olisi olemassa ilman kvanttiteknologiaa, mutta huimimmat sovellukset vasta siintävät horisontissa.
Kvanttihypen anatomia
Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin
Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.