Olen syntynyt Lahdessa ja asunut pääasiassa Helsingissä. Kun asuin Lontoossa, olin töissä Music Televisionilla. Olen asunut myös vuoden verran Bangkokissa.
Musiikki on aina ollut lähellä minua. Alun perin olen musiikkijournalisti, ja päädyin mukaan perustamaan Music Export Finlandia. Se oli ensimmäinen dynaaminen musiikkiteollisuuden ja järjestöjen yhteinen kulttuuriviennin voimainponnistus. Olin siellä neljä vuotta.
Olen ajautunut tekemään äänen kanssa erilaisia hommia. Viime kesänä tein ääni-installaation nimeltä Miltä Suomi kuulostaa Tampere-taloon sekä Helsingin juhlaviikoille. Kuratoin projektiin mukaan suomalaisia kiinnostavia musiikin ja äänen parissa työskenteleviä luovia ihmisiä. Yhdessä kehitimme äänimaisemia tekijöille merkityksellisistä paikoista, joita he halusivat Suomesta esitellä.
Muuten olen ollut erilaisissa rooleissa työelämässä: olen ollut perustamassa pelistudiota, toiminut musiikkikustantajana, kirjoittanut novelleja ja tehnyt mainostoimistoissa konseptisuunnittelua. Tein yhdessä kaverin kanssa myös Game Designer Confessions -kirjan haastatellen siihen suomalaisia pelisuunnittelijoita. Suomi painii peliteollisuuden maana raskaassa sarjassa, mutta tekijöitä ei juurikaan tunnisteta. Kirjan kehitysprosessi katalysoi sitä, että voisin vielä enemmän hypätä luomisen puolelle. Olin siihen saakka ollut muiden tekemisen fasilitoija, auttaja, tuki ja taustahahmo.
Löysin Aallon, kun katsoin eri koulutusmahdollisuuksia. Luova taiteellinen ajattelu ja yllättävienkin näkökulmien löytäminen ovat minussa syvällä. Taiteen laitoksen ViCCA-ohjelman (Visual Cultures, Curating & Contemporary Art) poikkitieteellinen ja -taiteellinen ajattelu sopii hyvin minun ajattelumaailmaani. Ohjelman kautta voi saada myös kiinnostavia verkostoja, ja toisaalta on kiinnostava seurata oman ajattelun kehittymistä ja päivittää omia välineitä. Lisäksi minua alkoi puhutella jollain tavalla kantaa ottavien yhteiskunnallisten teosten tekeminen ja niiden julki saaminen.
Opiskelen nyt toista vuotta ViCCA-maisteriohjelmassa. Oma repertuaarini on laajentunut ja olen saanut lisää itsevarmuutta. Tiesin jo etukäteen, että olen kiinnostunut erilaisista digitaalisista ja äänijutuista sekä näiden yhteensulautumisesta. Myös lasi materiaalina oli kiinnostavaa jo paljon ennen Aaltoa. Olen saanut lisää ymmärrystä ja materiaaliosaamista.
On ollut hauska ja avartava huomata, että Aallossa on heimolaisia, samanhenkistä jengiä. Kaikki hyväksyy idean, vaikka se olisi kuinka kreisi, kuten lahnan vetäminen narussa keskustorilla viulua soitellen. Jengi voisi vaan kysyä, että minkälainen lahna se on ja onko se viulu viritetty mille taajuudelle? Kulttuuri on hauskalla tavalla ennakkoluuloton ja hyväksyvä. Kaikki on jossain mielessä Pelle Pelottomia. Täällä ei mietitä, että saako näin tehdä, vaan mitäs jos?
Konsta KlemettiOn ollut avartavaa huomata, että Aallossa on heimolaisia, samanhenkistä jengiä. Kaikki hyväksyy idean, vaikka se olisi kuinka kreisi.
Moni tuttu kysyy, että miten minulla on aikaa kaikkeen, mitä teen? Mutta enhän minä nyt joka päivä tee kymmentä projektia. Ilmassa on erilaisia ideoita ja ajatuksia, ja jotain niistä aina välillä edistetään ja toiset taas odottavat. Se on tietynlaista uteliasta havainnointia. On kiva tehdä ryhmässä hommia ja kerätä samantyyppisiä ihmisiä ympärille. Tai voi käynnistää jonkun asian, missä joutuukin kohtaamaan uudenlaisia ihmisiä. Siitä voi myös saada itselle energiaa. Askel on siis pitkä, mutta levoton.
Tokyo on perustettu alun perin jo 1961 Taideteolliseen korkeakouluun. Kun Aalto ja AYY perustettiin, Tokyo jatkoi elämäänsä yhdistysmuotoisena, edustaen kaikkia taiteen ja muotoilun opiskelijoita. Haluamme saada taiteen ja muotoilun opiskelijoiden äänen kuuluviin. Taiteen ja muotoilun opiskelijan arki on aika erilaista kuin esimerkiksi teekkareilla – heitä ei voi laittaa yhteen muottiin.
Lukuvuoden alkaessa meillä on Start ARTS -juhlat uusille opiskelijoille. Ja aina pitää mainita legendaarinen Maskerad, oletettavasti Suomen suurin naamiaistapahtuma, joka on samalla taideopiskelijoiden vuosijuhla. Sitä on järjestetty jo 1900-luvun alusta lähtien, alun perin Ateneumissa. Siellä kaikki pistävät parastaan kunkin vuoden pukeutumisteeman mukaan. Juhla ei ole rajattu taideopiskelijoille, vaan sinne ovat kaikki tervetulleita säätyyn tai koulutusohjelmaan katsomatta. Tänä vuonna Maskerad on 11. marraskuuta.
Tokyo järjestää myös suositut joulu- ja kevätmyyjäiset, missä myydään erilaisia opiskelijoiden tekemiä taideteoksia ja käsitöitä. Niitä tullaan katsomaan kauempaakin, ja myyntipaikat menevät todella nopeasti.
Kyselyissä on selvinnyt, että teekkareiden suurin pelko valmistumisen suhteen on se, saavatko he hyvän työpaikan ja palkan. Taidepuolella opiskelijat taas ovat huolissaan, työllistyvätkö he lainkaan tai onko yksityisyrittäjyys ainoa vaihtoehto. Ajattelimme, että Tokyo voisi haastatella luovan alan ammattilaisia, esimerkiksi entisiä opiskelijoita siitä, miten he ovat pärjänneet elämässä ja mikä heitä vie eteenpäin urapolulla. Toivottavasti Artlife-podcast voisi tuoda opiskelijoille toivoa, uusia näkökulmia ja inspiraatiota.
Tämä on hyvä ja iso kysymys. Tätä on mietitty. Ihan pelkästään Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sisällä on tietynlaista siiloutumista, eikä siellä tule spontaaneja atomien törmäyksiä.
Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ole ehkä tavannut yhtään teekkaria Otaniemessä. Olen kyllä saattanut tietämättäni jutella jollekin. Mutta en ole myöskään hakeutunut teekkarikurssille. Yhdellä meidän ViCCA-osaston vetämällä Strange Economics -kurssilla on ollut opiskelijoita Kauppakorkeakoulusta, ja on ollut kiinnostavaa kuulla heidän tarinoitaan.
Tokyon parissa on pohdittu, voisiko Kipsarista tulla olohuonemainen hengailupaikka. Järjestämme ARTS weekin syksyllä Kipsarissa ja esittelemme ylpeästi kaikkea, mitä korkeakoulussa tehdään. Kipsarissa voisi olla avoimia keskustelutilaisuuksia kiinnostavista ajankohtaisista teemoista. Vertaistyöpajoissa taas voisi jakaa matalalla kynnyksellä tietoa jostain taidoista, vaikkapa neulomisesta, vesivärimaalauksesta tai 3D-mallintamisesta.
Konsta KlemettiToivottavasti Artlife-podcast voisi tuoda opiskelijoille toivoa, uusia näkökulmia ja inspiraatiota.
Aalto on niin monenlaista. Se on osittain salaperäinen, koska en ole päässyt tutkailemaan sitä suinkaan kaikilta puolilta. Siitä irtoilee erilaisia projekteja tai asioita, ja siinä on kätkettyjä puolia, jotka ovat kenties vielä avaamatta. Ei ole tietoa, minkälaisia mineraaleja tai eliöitä siellä on. Se on kuhiseva muurahaispesä, joka kiitää avaruudessa.
Syyskuun lopussa on Ääniaaltofestivaali, ja teokseni valittiin sinne mukaan. Teoksen nimi on Aural Labyrinth, äänten labyrintti. Haluaisin luoda Oodiin elämyksellisen huoneen, jonka seinät on tehty pelkästään äänestä. Kun osuu seinään, kuuluu lempeä tai kaunis äänimaisema. Seiniä ei voi nähdä, ja ainoa keino kulkea labyrintin läpi on löytää hiljaisuus. Teos voi herättää ihmisen pohtimaan äänten osuutta ja niiden vaikutusta tässä ympäröivässä yhteiskunnassa. Milloin viimeksi olit paikassa, jossa oli ihan aidosti hiljaista?
Jatkossa toivon, että voin olla luova tekijä, monipuolinen kuraattorihahmo, jota pyydetään mukaan projekteihin. Toivottavasti pääsen toteuttamaan myös omia teoksia ja kertomaan yhteiskunnallisiakin viestejä. Taiteen tai muotoilun keinoin voin saada ihmiset ajattelemaan ja tuoda puhuttelevia esteettisiä elämyksiä ihmisille eri keinoin.
"Minun mielestäni meillä, jotka voimme ja olemme kyvykkäitä, on velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että maailmasta tulee koko ajan vähän parempi paikka. Voimme esimerkiksi pyrkiä parantamaan niiden asemaa, jotka eivät ole niin hyvässä asemassa."
"On mielenkiintoista nähdä, miten fyysikot ja kemistit voivat tarkastella samaa järjestelmää ja silti päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin, kysymyksiin ja tuloksiin. Huippuyksikön kautta on mahdollista tutustua eri alojen asiantuntemukseen."
"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aaltolaiset kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
